Otsikon kysymyksen esittää nuori fremen-aavikkokansaan kuuluva nainen osana rituaalia, jossa heimolle valitaan uusi hengellinen johtaja, kansan yhteisiä muistoja vaaliva kunnianarvoisa äiti.

Haluan olla onnellinen.
Haluan taiteen olevan saavutettavaa mahdollisimman monelle.

Kun lapsena saavuin torstaisin koulusta Raunistulaan isovanhempieni luo ennen Hiphop-tuntiani, kerroin tohkeissani päivän tapahtumista. Vaikkapa koulupäivän aikana sattuneesta palohälytyksestä. Isoäiti kuunteli tarkkaan ja vastasi hymyillen: “Voi hyvänen aika sentään.”

Suomi on maailman ainoa maa, jossa suomen kielellä on virallisen valtakielen asema.

Oletko koskaan käynyt paikalla, joka saa pysähtymään? Koin tällaisen pysähtymisen Viron Saarenmaalla Kaalin meteoriittikraatterilla.

Ihmisillä on kautta aikojen ollut tapana peilata itseään muihin elinkappaleisiin, etsiä
samankaltaisuuksia itsensä ja itseään viehättävien eläinten käyttäytymisen välillä.

Eräänä aurinkoisena maanantaina suuntaan Turun tuomiokirkon portaille. Minua odottaa siellä iloinen seurue, johon kuuluu piispa Mari Leppänen. Hän oli kutsunut minut pyhiinvaellukselle Helenan-polulle.

Etelä-Virossa sijaitseva Tartto on yksi Turun ystävyyskaupungeista ja tänä vuonna myös yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Sillä on ikää enemmän kuin yhdelläkään Suomen kaupungeista.

Olin alkukuusta käymässä Englannissa Oxfordissa, jossa ilma ei ennakkotiedoista poiketen ollutkaan synkkä ja surkea, vaan kaupunki paistatteli ihanassa kevätauringossa, jonka hyväilyssä narsissit, syreenit ja kirsikkapuut kukkivat goottilaisten kivitalojen pihoilla.

Minulla on vaikeita tunteita Kakolan alueen uudistusta kohtaan. Vanhojen rakennusten on jatkettava elämäänsä ja vastattava nykyihmisen tarpeisiin. Jokin siinä kuitenkin tuntuu irvokkaalta, että itsemurhista, vajaan kolmen neliömetrin huoneista ja epäinhimillisistä oloista tunnettu rangaistuslaitos muutetaan ylempien luokkien paratiisiksi.

Olen ikuinen optimisti. Uskon pohjimmiltani, että asiat menevät hyvin.

Uuden vuoden alkaessa on hyvä syy miettiä, miksi aikaa jaksotetaan vuosiksi ja kuukausiksi kaikkialla maailmassa.

Kuvittele itsesi keskiajan varsinaissuomalaisen talonpojan saappaisiin keskelle synkkää talvea.

Vaikka olen kirjailija, olen tähän asti pitkälti välttynyt puhumasta kirjallisuuspoliittisista teemoista tällä palstalla. Nyt on kuitenkin pakko.

Keksimme ystäväni Aku Varamäen kanssa vuosi sitten joulukuussa hauskan haasteen: Mitä jos ensi vuonna saisi ostaa vain viisi vaatetta uutena? Helppo homma, ajattelin. Enhän minä juuri shoppaile vaatteita. Sitten aloin laskeskella vuoden aikana ostamiani tamineita ja kas kas, kahden käden sormet eivät riittäneet.

Turku on unelmapaikka sille, joka tutkii Suomen historiaa. Täällä ovat menneen ajan merkit monin paikoin konkreettisesti näkyvillä. Suomen kirjakielen historiakaan ei tunnu kuivalta kirjatiedolta, kun tapahtumapaikat, teokset ja tekijöiden muistomerkit löytyvät Suomen Turusta.

En oikein välitä Käärijästä – tai Euroviisuista yleisesti.
Kyse ei ole mistään ideologisesta tai biisin huonoudesta.
Kyse on siitä, että kuullessani kappaleen sisälläni ei yksinkertaisesti liikahda mitään.

Olen mukavuudenhaluinen ja konflikteja karttava ihminen, joten minulla on tapana ajatella, että tehdään asiat kuten ennenkin. Mitä sitä vastaan väittämään. Etenkään, jos minulla ei ole palavaa mielipidettä tai parempaa tietoa aiheesta.

Tämän lehden ilmestyessä vietetään kansallista veteraanipäivää. Nykysuomessa veteraani tarkoittaa ensisijaisesti vanhaa tai täysinpalvellutta sotilasta. Se tuo mieleen nimenomaan viime sotien veteraanit, joita vuoden 2023 alussa oli vielä elossa lähes 3000.

Jos eläisimme keskiajalla yli viisisataa vuotta sitten, askartelisimme näin maaliskuussa hylkeenpyynnin kanssa.

Helsingin Sanomissa oli helmikuun alussa julkaistu juttu, jonka mukaan lapsiperheet ovat ”vallanneet Oodin”. Juttu kuvaili pitkästi, miten kirjaston tilat ovat täyttyneet lasten itkusta ja ruokailupaikat sotkuisesti syövistä vauvaperheistä.

Koulussa pitäisi ehdottomasti kertoa, miten pikavipit syöksevät ihmiset turmioon. Monella nuorella elämä menee aivan ranttaliksi, kun he täyttävät 18 ja pääsevät käsiksi halpoihin lainoihin. Ja sijoittaminen, sitäkin olisi tosi tärkeä opettaa nuorille. Miksei koulussa kerrota korkoa korolle -ilmiöstä?

Laulut ja musiikki ovat olennainen osa joulun viettoa.

Yhdestä arkeologian historian suurimmasta löydöstä tulee nyt marraskuussa kuluneeksi sata vuotta. Farao Tutankhamonin (k. 1323 eKr.) hautaan johtava portaikko paljastui Egyptin Kuninkaiden laakson hiekasta 4. marraskuuta 1922.

Seison Helsingin juna-asemalla ja väsyneen oloinen tyyppi pyytää minulta lainaksi kymppiä. Hänen täytyy päästä kotiinsa Ouluun, ja kyllä hän maksaa takaisin vaikka Mobilepayllä ensi viikolla, kun tuet tulee. Intuitio sanoo, etten tule niitä rahoja näkemään.

Suhteeni kapitalismiin on muuttunut vuosi vuodelta vaikeammaksi.

Suomen luonto tarjoaa loppukesästä runsain määrin sekä aineellista että henkistä ravintoa.

Nyt kesäkuussa tienvarsilla saattaa nähdä pystyjä varsiaan kurottelevan keltamon (Chelidonium majus) kukkivan pienin, iloisenkeltaisin kukin.

Harva ei ajattele empatiaa hyvänä asiana.

Mammallani oli tapana sanoa, että omaa mielipidettään voi muuttaa vaikka 10 minuutin välein. Mikään ei sitä estä.

Keskiajalla paasto ei sen sijaan ollut henkilökohtainen valinta.

Vuonna 1993 Sandia National Laboratories julkaisi tutkimuksensa siitä, kuinka viestiä 10 000 vuoden päähän tulevaisuuteen.