Nyt on minun vuoroni peilata ihmistä limasieniin. Ajatus ei edes ole niin kaukaa haettu –
limasienten käyttäytymistutkimusten avulla on ymmärretty esimerkiksi ihmisten
liikenneinfrastruktuuria.
Se, mitä ihminen kutsuu limasieneksi, on vain yksi vaihe hyvin erikoisen lajin elämässä. Eikä
se laji edes ole sieni, vaan on lähempänä amebaa. Esimerkiksi tutkimuksissa useimmiten
käytetty Dictyostelium discoideum aloittaa elämänsä sarjana yksisoluisia, jotka
napostelevat bakteereja ja jakautuvat. Kun ruoka alkaa loppua, yksisoluiset kerääntyvät
yhteen limakoksi, eli meidän tuntemaamme limasienimuotoon, ja alkavat liikkua kohti
parempia ruokapaikkoja ja lisääntymisvaihettaan.
Kun limasieni on valmis, sen yksisoluiset osaset muuttuvat varsiksi ja niiden päistä roikkuviksi
itiöpesäkkeiksi. Minua kiinnostava kohta tulee kuitenkin siinä vaiheessa, kun yksisoluiset
muuttuvat yhtenä eliönä toimivaksi ryhmäksi. Nimittäin yhdistymisvaiheessa jälkeen jää sarja
erakkosoluja, joita ei kiinnosta liittyä limasieniyhdyskuntaan.
Erakkomainen käytös esiintyy monissa lajeissa itsellisistä bambuista jotka kukkivat miten
sattuu aina lauman ulkopuolelle jättäytyviin nisäkkäisiin. Se ei ole harvinainen ilmiö.
Pitkään tutkijat ajattelivat sen olevan eräänlainen virhe, turha mutaatio tai hyödytön sattuma,
mutta uudet limasienitutkimukset ovat osoittaneet muuta.
Uuden teorian mukaan limasienet hyötyvät näistä toisinajattelijoista, koska liittyessään
yhteen solut sitovat yhteen myös kohtalonsa. Erakot ovat kuin varmuuskopioita otuksen
geeneistä – jos limakko kuolee, niin on vielä mahdollisuus, että taakse jääneistä
erakkosoluista syntyy uusi limakko, jota ei kohtaa sama kohtalo.
Näin erilaisuus voikin olla selkeä osa laajempaa perspektiiviä, ikäpolvien mittaista näkymää.