Ajatus pyhiinvaelluksesta jännitti etukäteen. Millaista pyhiinvaeltaminen on? Osaisinko?
Lähdemme Tuomiokirkolta Piispankatua pitkin Pyhän Katariinan kirkkoa kohti. Ensimmäinen pysähdys on Kalmin tammen kohdalla. 1700-luvulla versonnut tammi selvisi Turun palosta, joka sulatti jopa kirkon kellot. Seuraavaksi pysähdymme Kairisten kylällä. Keskiaikaisen kellarin jäänteet pilkistävät kasvillisuuden seasta. En ole ikinä huomannut niitä, vaikka asuessani Ylioppilaskylässä pyöräilin tästä päivittäin ohi. Annastiina Papinaho, Pyhiinvaelluksen projektipäällikkö kertoo, että pyhiinvaelluksella olennaista on unohtamisen ja muistamisen tematiikka. Meitä ennen on ollut täällä ihmisiä, ja niin on tuleva meidän jälkeenkin. Ajatus on huumaava.
Saavumme Pyhän Katariinan kirkolle, jonka edessä Papinaho lukee pyhiinvaelluksen seitsemän avainsanaa: yksinkertaisuus, hiljaisuus, kiireettömyys, huolettomuus, hengellisyys, vapaus ja jakaminen. Näistä voi valita itselleen vaelluksen teeman. Valitsen yksinkertaisuuden, sillä tarvitsen sitä hektiseen elämääni. Saamme ensimmäiset leimat pyhiinvaelluspasseihimme.
Halistenkoskella pysähdymme kahvittelemaan. Keskustelu siirtyy lapsuuden uskoon ja siihen, miten siirrämme uskon asioita omille lapsillemme. Pitääkö kirkossa käydä? Entä iltarukous? Tuntuu tärkeältä keskustella aiheesta sellaisten ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät.
Koroisten ristin kohdalla Leppänen huomauttaa, että täältä alkaa kirjoitetun Suomen historia. Siksi jokaisen kirjoittavan ihmisen kannattaisi käydä täällä. Olen samaa mieltä.
Maarian kirkolla ihastun katon maalauksiin. Myrskyssä seilaava laiva tai suloinen kettu ovat juuri yksinkertaisuudessaan vangitsevia. Saamme taas uudet leimat passeihin.
Vaellamme jokivartta pitkin Turun keskustaan. Juttelemme pyhästä Birgitasta ja muista pyhimyksistä. Aurinko paistaa.
Vaelluksen jälkeen oloni on levännyt ja selkeä. Taidan lähteä tänä kesänä vähän pidemmällekin vaellukselle, ainakin Pietarinpolun kokoiselle. Suosittelen.