Pascalin vaaka on epätavanomainen uskonnollinen argumentti. Se ei pyri todistamaan Jumalan olemassaoloa, vaan vakuuttamaan ihmiset siitä, että Jumalaan uskominen on kannattava päätös.
Yksinkertaistettu versio argumentista menee näin: Jos et usko Jumalaan, vaikka se on olemassa, joudut kuollessasi kadotukseen. Jos uskot Jumalaan, vaikka sitä ei ole olemassa, kuollessasi ei tapahdu mitään. Jos totuutta ei voi varmaksi tietää, Jumalaan kannattaa uskoa ihan varmuuden vuoksi.
Harva ajattelee näin, mutta moni kuitenkin uskoo – varmuuden vuoksi.
Usein tällaisen uskon takana on pelko. Tien puolen vaihtaminen epäilyttävän hiipparin kävellessä vastaan on siitä esimerkki tai radikaalimpana ilmiönä maailmanloppuun valmistautuvat bunkkerisurvivalistit. Järjen tasolla suurin osa tietää, että todennäköisesti se epäilyttävä hiippari on ainoastaan tosi pahasta krapulasta selviävä opiskelija ja ainoa maailmanloppu on hänen jomottavassa päässään. On kuitenkin järkevämpää käyttäytyä pahimman skenaarion mukaan kuin katua myöhemmin.
Pelon kanssa tällainen onnistuu intuitiivisesti, mutta entä positiivisen ajattelun kanssa?
Jos lainaan tyypille rahaa niin pahin skenaario on, että menetän kympin valehtelijalle. Paras skenaario on, että saan kympin takaisin. Tyypin päivän teko pelastanee joka tapauksessa. Jos en anna mitään hän saattaa joutua pyörimään asemalla koko yön.
Uskon häntä – ihan varmuuden vuoksi, jos hän puhuukin edes puoliksi totta.
Ojennan tyypille kympin. Hän kiittää vuolaasti ja pyytää minua jopa soittamaan hänelle, jotta saisi numeroni.
En ikinä saanut rahojani takaisin. Intuitioni oli oikeassa.
Kieltäydyn oppimasta tästä mitään. Olin tehnyt oikean päätöksen.
Tekisin sen uudestaan.