julia thurén

On sietämätöntä, että aika kuluu

Kolumni | 25.09.2026 | Lilja 9/2026

Teksti: Julia Thurén | Kuva: Paula Virta

Mammani eli kiinnostavan elämän. Hän syntyi 1930-luvun alussa maataloon, istui 1950-luvulla Albert Einsteinin luennolla Pariisissa ja kasvatti 1960-luvulla kolmea lasta Helsingin hienostokaupunginosassa. Mutta paljoa en tästä tiedä, vaikka olimme läheisiä hänen elämänsä loppuun asti. Äidin äitini ei suostunut koskaan muistelemaan. Hänelle ajan kuluminen tuntui liian musertavalta.

Olen alkanut ymmärtää mammaa. Etenkin kesän lopussa minut valtaa eksistentiaalinen haikeus siitä, että aika kuluu eteenpäin. Että elämällä on mitta, joka joskus tulee täyteen. Ettei mitään hetkeä saa koskaan takaisin. Kyllä, tulee uusia kesiä, mutta ei tätä kesää, jolloin lapseni ovat 4-, 7- ja 10-vuotiaat ja ovat juuri sellaisia kuin ovat.

Uskon ankeaan suomalaiseen sanontaan: itku pitkästä ilosta. Tuntuu siltä, että minun pitää itkeä itsestäni ulos se, että ilo on ohi – vaikka sitä olisi luvassa lisää. Ajan kulumisen sureminen on jollain tavalla kiitollisuuden osoittamista elämää, ihmisiä, käsillä olevia hetkiä kohtaan. 

Toisin kuin mamma, minä haluan muistella ja hyväksyä perinpohjin sen seikan, että aika kuluu. Olen ottanut tavaksi tehdä jokaisesta vuodesta fyysisen valokuva-albumin. Kuvia paikalleen latoessa on suloista muistella kauniita hetkiä ja samalla tunteilla ihan kunnolla sitä, että ne ovat poissa. Toisinaan nousen junan kyytiin ja vain katselen ikkunasta ulos. Tämä on hyvä hetki miettiä, mitä kaikkea on viime kuukausina tapahtunut. Käsitellä pääni ajan tasalle.

En ole kuitenkaan millään lailla nostalginen. En kaipaa menneeseen vaan odotan kutkutuksella tulevaa. Mutta tämä vaatii sen, että käsittelen jatkuvasti tätä ihmisyyteen kuuluvaa sietämätöntä tietoisuutta siitä, että aika kuluu.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.