Kirjan arvonlisävero korotetaan kymmenestä neljääntoista prosenttiin. Korotus saattaa vaikuttaa mitättömältä, mutta se asettaa muutenkin ahtaalla olevan kirja-alan entistä ahtaammalle. Korotuksen seurauksena valtion kassaan kilahtaa kirjamyynnistä enemmän rahaa kuin kirjailijalle, ja se asettaa Suomen kirjaverotuksen Euroopan tiukimpaan kastiin keskiarvon ollessa noin 6 %.
Suurin hyökkäys lukijakuntaa kohtaan on kuitenkin eri muutoksessa – nimittäin vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen poistossa.
Vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki on suurimmalle osalle ihmisiä näkymätön tukimuoto. Joka vuosi Opetuskulttuuriministeriö kokoaa asiantuntijavoimin listan laadukkaasta pienlevikkisestä kirjallisuudesta, jota kirjastot voivat ostaa kirjastoille myönnettävän määrärahan turvin.
Ilmeisesti poliitikkojen päissä vähälevikkisyys on synonyymi turhalle. Ajatus ohittaa täysin sen, että lista sisältää nuorten kirjoja, kansainvälisiä runoantologioita, alueellisesti merkittäviä teoksia, pienkustantamoiden teoksia ja selkokirjoja.
Vaikka olisikin valmis jättämään runouden, esseistiikan ja draaman markkinavoimien hukutettavaksi ja hylkäisi sivistyksen itseisarvon, jää tuen varaan silti valtava määrä kirjallisuutta, jonka elinvoiman jättäminen markkinavoimien varaan vaikuttaa paitsi epäisänmaalliselta myös vastuuttomalta lukutaidon yleisen heikkenemisen aikana.
Näillä muutoksilla on pidemmän päälle näivettävä vaikutus lukutaitoon ja kirjamarkkinoihin, ja sitä kautta kirjallisuuden moniäänisyyteen. Muutokset ruokkivat lukuintoa, lukutaitoa ja kirjallisuuden monipuolisuutta syövää noidankehää. Etenkin näin pienellä kielialueella, jossa kielellisen rikkauden ylläpito on eritärkeää.
Lopulta kaikki häviävät. Valtion kassa mukaan lukien.
Tai ei ihan kaikki – lukutaidotonta kansaa on helpompi hallita.