Kansallispyhäkön ovien sulkeutuminen tuntuu poikkeukselliselta, mutta ei ole mikään uusi asia kirkon historiassa. Tuomiokirkko oli läpi 1400-luvun jatkuvasti rakennustyömaana, kun kunnianhimoiset piispat laajensivat kirkkoa rakennuttamalla uusia kappeleita, korottamalla vanhoja ja lisäämällä katedraalin loistoa. Myös lukuisat tulipalot ovat koetelleet kirkkoa, ja jokaisen onnettomuuden jälkeen tuomiokirkko on saattanut olla vuosia suljettuna, kun rapautuneita rakenteita on vahvistettu ja uusi vesikatto on rakennettu. Tuomiokirkolle sulku- ja korjausjaksot eivät siis ole mikään poikkeustila.
Juuri tämä monikerroksisuus on yksi osa tuomiokirkon viehätystä. Eri aikakausien lisäykset ja muutostyöt muodostavat valtavan kolmiulotteisen palapelin, jonka kokoamisjärjestys tarjoaa tutkijoille mieluisan haasteen. Tuomiokirkon sulkeuduttua rakenteiden lukeminen käykin kiivaana. Apulaisprofessori Panu Savolaisen johtamassa Uponnut katedraali -hankkeessa yritämme löytää vastauksen yksinkertaiseen kysymykseen, minkälaisissa vaiheissa tuomiokirkko on keskiajalla rakennettu.
Tiilenpäiden tuijottelu on jo nyt tuonut paljon vastauksia ja kiinnostavia uusia näkökulmia. Esimerkiksi tornin historia on paljastunut monipuoliseksi. Tuomiokirkon tornissa näyttäisi olleen tulisijat kaikissa kerroksissa, ja erityisen yllättävä löytö oli komea muurinsisäinen huussi. Kirkon torni ei ole suinkaan ollut vailla mukavuuksia, mutta kenen käyttöön ne on tarkoitettu? Palovahdin, kellonsoittajan, tai kenties tuomiokapitulin jäsenten?
Tutkimushankkeessa on myös otettu ajoitusnäytteitä sekä tiilistä että kirkon harvoista keskiaikaisista puuosista, ja odotamme malttamattomina tuloksia. Ehkä vihdoin saamme selvän vastauksen siihen, milloin tuomiokirkon vanhimpia tiilisiä osia on alettu muurata Unikankareen mäelle.