Oma mielipide sanotaan helposti kovalla äänellä, eikä toisen näkökulmalle aina tunnu olevan tilaa. Pienikin asia voi herättää suuren tunnereaktion, ja itse asia jää sivuun keskustelun muuttuessa henkilökohtaiseksi.
Sosiaalinen media on osaltaan muuttanut tapaamme puhua toisillemme. Näytön takaa on helppo kirjoittaa sellaista, mitä emme ehkä sanoisi kasvotusten. Kiire, pettymys ja suuttumus voivat selittää kovaa kieltä, mutta eivät oikeuta sitä.
Kunnioittava puhe ei tarkoita samanmielisyyttä. Kirkossa pitää voida arvostella päätöksiä, nostaa esiin epäkohtia ja olla vahvastikin eri mieltä. Ratkaisevaa on, miten puhumme silloin, kun olemme eri mieltä.
Usko, toivo ja rakkaus näkyvät myös siinä sähköpostissa tai kommentissa, jonka kirjoitamme harmistuneena. Lähimmäisenrakkaus on helppoa samanmielisten kesken. Se punnitaan silloin, kun toinen ajattelee toisin.
Sanat rakentavat luottamusta tai murentavat sitä. Emme tarvitse vaikenemista tai erimielisyyksien välttelyä, vaan parempaa keskustelua. Sellaista, jossa saa olla vahvastikin eri mieltä ilman, että toisen omanarvontunto lytätään.
Seurakuntavaaleissa valituille tuleville päättäjille toivon rohkeutta rakentaa siltoja muurien sijaan. Päätöksenteossa tarvitaan yhteistyötä, kykyä kuunnella ja halua etsiä ratkaisuja yhdessä myös silloin, kun näkemykset eroavat. Yhteisten asioiden hoitamisessa on osattava katsoa omaa mielipidettä ja oman ryhmän etua laajemmalle ja etsiä sitä, mikä palvelee yhteistä hyvää.
Erityisesti toivon, että asioita pystytään viemään eteenpäin sanoilla, jotka eivät riko vaan rakentavat. Sanoilla, jotka jättävät tilaa toiselle ihmiselle ja mahdollistavat yhteistyön myös erimielisyyksien keskellä. Kun puhumme toisillemme kunnioittavasti ja etsimme yhteistä hyvää, voimme tuoda ympärillemme myös jotain sellaista, mitä tämä välillä kylmältä tuntuva maailma erityisesti tarvitsee: toivoa ja rakkautta.
