Mies ja nainen Pyhän Ristin kappelin takapihalla.

Hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri ja kappelien ylivahtimestari Hanna-Mari Laisila katselevat alakappelin edustaa, mikä tullaan kunnostamaan ja sulkemaan läpiajolta. Uusi reitti vainajien kuljetusta varten tehdään siihen kohtaan, missä Sorri ja Laisila seisovat.

Pyhän Ristin kappeli vuoden ajan remontissa

Ajankohtaista | 25.09.2026 | Lilja 9/2026

Teksti: Roope Lipasti | Kuva: Jussi Vierimaa

Pyhän Ristin kappelin remontti ei vaikuta krematorion toimintaan mutta siunauksiin kylläkin.

Pekka Pitkäsen suunnittelema Pyhän Ristin kappeli on betoniarkkitehtuurin helmi 60 vuoden takaa, mutta kaupungin kasvaessa se on jäämässä pieneksi, minkä lisäksi tekniikkaakin täytyy uusia, joten kappeli on ensi vuoden syyskuuhun saakka poissa normaalikäytöstään.

– Merkittävin tilamuutos on vainajien säilytystilojen lisääminen. Sillä varaudutaan tuleviin vuosiin. Turku kasvaa ja väestökin vanhenee. On arvioitu, että ilman muuttoliikettäkin vainajien määrä kasvaa 20 prosenttia vuoteen 2046 mennessä. Muuttoliike jos lasketaan, määrä on vielä enemmän, kertoo yhtymän hautaustoimen päällikkö Pekka Sorri.

Toinen syy remontointiin on logistinen toimivuus. Kappeliin saadaan nyt paremmat yhteydet vainajien tuomiselle.

– Nythän se menee niin, että vainajat tuodaan alakappelin viereen, mikä toisinaan aiheuttaa häiriöitä alakappelin tilaisuuksiin. Alakappeliin myös mennään suoraan ulkoa, eikä siellä ole edes eteistä, johon jättää takki. Niin ikään saadaan nyt muun muassa uusia yleisövessatiloja ja pystytään paremmin huomioimaan esteettömyys. Saadaan esimerkiksi hissi ylä- ja alakerran välille, Sorri jatkaa.

Käytännössä nykyinen vainajansäilytystila puretaan ja tilalle rakennetaan erillinen, suurempi ja nykyaikainen siipi. Myös kiinteistötekniikkaa uusitaan laajasti, ja sähköjä sekä ilmanvaihtoa parannetaan.

– Iso työ on asbestimassan poisto salien katoista. Sitä on siellä akustiikan tähden eikä se kiinteänä ole sinänsä vaarallista, mutta nyt joka tapauksessa tahdotaan siitä eroon, Sorri kertoo.

Pyhän Ristin kappeli on ylivoimaisesti suosituin siunauspaikka Turussa: puolet kaikista siunauksista tehdään siellä, joten remontti vaikuttaa moniin seurakuntalaisiin, kertoo Pyhän Ristin kappelin ja Ylösnousemuskappelin ylivahtimestari Hanna-Mari Laisila.

– Siunauksia siirtyy näin ollen muihin kappeleihin ja kirkkoihin. Esimerkiksi Ylösnousemuskappelissa on kiristetty aikataulua niin, että päivässä ehditään nyt kuusi siunausta, sillä aika on lyhennetty tuntiin. Lisäksi siunauksia tehdään Maariassa, Katariinassa sekä tietenkin Kärsämäen hautausmaalla, jota suositellaan käyttämään, siellä kun on tilaa eniten.

Jos kuitenkin erityisesti haluaa päästä esimerkiksi Ylösnousemuskappeliin, kannattaa huomata, että on muitakin hautauspäiviä kuin lauantai.

– Alkuviikosta, tiistaista torstaihin, on yleensä tilaa, Laisila muistuttaa.

Sinänsä tunnin siunausaika ei ole ennenkuulumaton, esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä se on lähtökohta. Joka tapauksessa lyhentynyt aika tarkoittaa sitä, että Ylösnousemuskappelissa koko tilaisuuden täytyy mahtua tuntiin – viisitoista minuuttia saapumiseen, puoli tuntia siunaukseen, ja toinen viisitoista minuuttia poistumiseen.

– Kun usein halutaan kappeliin esimerkiksi joku ylimääräinen musiikkiesitys, niin sille ei nyt ole aikaa, vaan se kannattaa siirtää muistotilaisuuteen. Alku- ja loppumusiikki tietenkin on kuten aina ja kaksi virttäkin, Laisila kertoo.

Remontti vaikuttaa myös Ylösnousemuskappelin vierailijoihin, sillä se on suosittu arkkitehtuurikohde.

– Aamulla kello 8-9 on paras aika tulla, ovet ovat auki, eikä silloin vielä ole siunauksia. Ovessa on myös lappu, josta voi katsoa, milloin on tyhjää, jos on, Laisila kertoo.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.