Henrikinkirkon nurmelle on levitetty iso rakennuspressu ja sen päälle on aseteltu räsymattoja sekä huomattavan kokoinen, värikäs kudottu tilkkupeitto. Alkamassa on vauvojen luontokylpy, jonka ideana on rohkaista vanhempia siihen, että he uskaltaisivat antaa vauvojenkin tutustua luontoon.
Henrikinseurakunnan johtava lastenohjaaja Minna Reijo kertoo, että homma alkoi Lapsi ja Luonto -säätiön hankkeena muutama vuosi sitten ja siihen sisältyy myös koulutus, jonka hän itsekin on käynyt.
– Meillä tätä järjestetään nyt kolmatta vuotta. Ideana on viedä vauvat luontoon tutustumaan eri aistien avulla. Luontohan on hyväksi monella tavalla ihan kaikille! Täällä lisätään vuorovaikutustaitoja lapsen ja vanhemman välillä, leikitään luontoleikkejä ja myös vähän opitaan siinä sivussa, että voi koskea ja jopa maistaa asioita.
Tällä kertaa tutustutaan esimerkiksi kukkasiin – ihan oikeisiin mutta myrkyttömiin, apilaan ja syreeninkukkiin. Vauvathan tutustuvat suullaan ja sitten vähän vanhempana vasta tulee kosketus ja kädet mukaan.
– Tämä on ihan älyttömän suosittu juttu, meillä on aina ryhmä täynnä, mukaan mahtuu kymmenkunta vauvaa vanhempineen. Nuoret aikuiset ovat hyvin kiinnostuneita luontoasioista. Ensin on puoli tuntia ohjattua juttua ja sitten puoli tuntia vapaampaa kahvittelua ja seurustelua. Luontokylpy on tarkoitettu neljän kuukauden iästä ylöspäin. Vanhemmat saavat itse määritellä sen yläikärajan.
Sitten aloitetaan. Porukka saapuu vähän tipotellen, aikataulut kun eivät ole vauvojen vahvuusaluetta. Aloitetaan tervetulolaululla, jossa kaikki vauvat toivotetaan nimeltä tervetulleeksi ja samalla musisoidaan rytmisoittimilla – lyhyillä kepeillä, kivillä ja simpukoilla, joista lähtee kelpo kalske, kun niitä paukuttaa yhteen. Tosin ainakin osa muusikoista syö keppiä mieluummin mutta ei se haittaa, sillä soittimet on tarkkaan mitattu niin etteivät mahdu suuhun kuin vähäiseltä osin.
Sen jälkeen vähän jumpataan kukkajumppaa, kukkahumppaa, kas kun mehiläinen kukasta mettä pumppaa. Vauvat tuntuvat viihtyvän, eikä tällä kertaa ole ketään, jolla olisi paha päivä – ei äideilläkään (tai yhdellä isällä).
Päivän teemana ovat kukat ja mehiläiset, joskaan eivät siinä mielessä mitä lukija heti ajattelee, vaan ihan oikean pölyttämisen näkökulmasta. Eli puhutaan pölyttäjistä ja siitä, kuinka ilman mehiläisiä 70 % viljelykasveista kuolisi pois.
Päivän hitti on kukka, jonka sisältä puhaltuu saippuakuplia. Vauvat konttaavat ja ryömivät sen luo kokeilemaan, miltä se tuntuu. Joskin Jasmin on tämän niin nähnyt, että keskittyy kernaammin syömään kiveä ja vaikuttaa vähän pettyneeltä, kun se ei mahdu suuhun kokonaan. Oliver puolestaan maistelee apilaa. Taustalla soi Pähkinänsärkijä, kaaosta on ilmassa.
Askartelukin kuuluu ohjelmaan: tehdään siemenpommeja, eli revitään sanomalehdestä silppua, kastellaan se, pyöritetään palloksi ja laitetaan sen sisään siemeniä. Pallon voi sitten istuttaa suoraan multaan.
Lapset mönkivät ja tutustuvat toisiinsa ja hamuavat kaikkea mitä hamuttavissa on. Aikuisillakin näyttää olevan ihan mukavaa. Janita Karjalainen on mukana nyt toista kertaa Jasmininsa kanssa.
– Käymme Skappelissa toisinaan ja sieltä kuulin tästä. Innokkaasti Jasmin ainakin on mukana: hän tykkää tutustua ja maistella kaikenlaisia uusia asioita. Itsellenikin tämä on kivaa, saa uusia kokemuksia lapsen kanssa sekä myös ideoita mitä kaikkea voi puuhailla kotonakin. Sinänsä kyllä me olemme luonnossa ihan muutenkin.
Konstan äiti ja Janitan kaveri, Jonna Ihander, ovat samoilla linjoilla.
– Konsta tykkää käydä täällä. Saa ihan luvalla syödä käpyjä ja keppejä ja kiviä. Kotipihalla kun on lähinnä sepeliä. Itselle tämä on ihana hetki viettää lapsen kanssa ilman, että kotityöt tai muut painavat.
Kahvittelun jälkeen on aika lähteä päiväunille tai minne kukin sitten meneekin. No, yksi asia vielä, sillä luonto on kaikesta huolimatta myös vaarallinen.
– Punkkitarkastus tehdään aina lopuksi, Minna Reijo muistuttaa.