Seppo Honkala

Seppo Honkalan mukaan perheneuvojien vastaanotolle on tavallisesti 1–2 kuukauden jono.

Suoritusvapaata kesälomaa!

Ajankohtaista | 12.06.2026 | Lilja 6-7/2026

Teksti: Heidi Pelander | Kuva: Jussi Vierimaa

Kesälomalle kasautuu helposti odotuksia siitä, mitä ei ehdi tai jaksa arkena tehdä. Perheneuvoja Seppo Honkala suosittelee viettämään omannäköistä lomaa, joka olisi suorituksista vapaa.

Pariskunnan toinen osapuoli haluaisi matkustella ympäriinsä, toinen haluaisi mökille. Lapset tahtoisivat huvipuistoon, vanhemmat haaveilevat riippumatossa makoilusta.

Arjessa kesäloman varalle ehditään kasata monenlaisia odotuksia. Perheneuvoja Seppo Honkala kehottaa keskustelemaan läheisten kanssa lomaan liittyvistä ajatuksista, toiveista ja haaveista.

Odotukset ja tarpeet voivat olla vastakkaisiakin. Honkalasta keskeistä on miettiä, miten kaikkien tarpeet tulisivat kuulluksi ja miten toiveiden palapeliä soviteltaisiin reilusti.

– Realismi on hyödyllistä. Kaikkia toiveita ei kannata koittaa toteuttaa, mutta jos edes osan, hän sanoo.

Loma-ajat ovat oma neuvottelunaiheensa. Uusperhekuvioissa neuvotellaan myös yhteisestä lomasta omien lasten kanssa. Sekään ole itsestään selvää, että perheen aikuiset pystyvät pitämään pitkän yhteisen loman.

– Se voi olla ison mielipahan lähde, jos yhteinen loma-aika jää kovin lyhyeksi, Honkala sanoo.

Honkala on ollut 24 vuotta perheneuvojana Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä. Häntä surettaa, miten suorituskeskeiseksi ja hektiseksi monen arki on mennyt.

– Ajallemme on tyypillistä, että ihmisillä on monta rautaa tulessa. Esimerkiksi lapsiperheissä lasten harrastukset saattavat sanella kaiken perheen vapaa-ajankäytön, mielestäni kohtuuttomuuteen saakka.

Monia palvelisi hänestä parhaiten sellainen loma, jonka aikana ei tarvitsisi suorittaa ja joka tarjoaisi mahdollisuuksia levätä. Levänneenä ja rentoutuneena myös kumppania jaksaa huomioida paremmin.

Honkala suosittelee tähtäämään omannäköiseen lomaan: pohtimaan, mitä itse lomalta tarvitsee. Sillä ei ole väliä, mitä muut tekevät tai mikä näyttää hyvältä sosiaalisen median uutisvirrassa.

Hän kehottaa päästämään myös aivot lomalle. Se tapahtuu tehokkaimmin jättämällä sivuun sosiaalinen media, joka houkuttelee vertailemaan omia kesälomapuuhia muiden tekemisiin.

– Siitä on selkeää dataa, että se lisää monen pahoinvointia, jos viettää somessa paljon aikaa.

Jos parisuhteessa on jänniteitä, ne kärjistyvät helposti lomalla, kun ollaan yhdessä tavallista tiiviimmin. Yhtymän perheasiain neuvottelukeskuksessa puhelimet soivatkin ahkerasti lomien jälkeen.

Seppo Honkala rohkaisee hakemaan parisuhteen ongelmiin apua. Pelkkä loma ei parisuhdetta korjaa, varsinkin jos asiat ovat jo pahasti solmussa.

– Parisuhteen ongelmia ei ratkaista viikossa eikä kahdessa. Ihmisen mieli vaatii aikaa asioiden käsittelyyn.

Honkala on sekä pappi että parisuhteisiin erikoistunut psykoterapeutti. Perheneuvojana hän auttaa ihmisiä ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan sekä kommunikoimaan rakentavasti.

Hän tapaa asiakkaitaan 60–90 minuuttia kerrallaan, keskimäärin 5–10 kertaa. Työn palkitsevimpia hetkiä on nähdä parisuhteiden solmujen pikkuhiljaa aukenevan.

– Sen näkee ihmisten fyysisestä olemuksesta, kun asiat alkavat muuttua.

Yhtymän Perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa luottamuksellista ja ilmaista keskusteluapua parisuhteeseen ja perheeseen liittyvissä kysymyksissä. Perheneuvojat palvelevat 20 kunnan asukkaita Varsinais-Suomessa.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.