Maarian kylätalolla on alkamassa jokaviikkoinen ruokakassien jakelu. Vapaaehtoiset tekevät käytännön työn kuten muuallakin seurakuntien ruuanjaoissa. Seurakuntien tehtävänä on hoitaa puitteet eli paikka ja se jaettava.
Tällä kertaa tarjolla on muun muassa leipää, riisiä, lihapiirakoita, makkaraa, italianpataa, margariinia, sinappia, rahkaa, vihanneksia ja hedelmiä, kahvimaitoa, lastenruokaa ja muutama tuttikin.
Yksi vapaaehtoisista on Marko Laine, joka on tehnyt työtä jo reilun vuosikymmenen.
– Lähdin aikanaan mukaan ihan saadakseni auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Rahaa en pysty antamaan, mutta voin sitten kantaa vaikka laatikoita!
Laine on myös nähnyt, kuinka vuosikymmenessä tarvitsijoiden määrä on kasvanut ja jaettavan määrä vähentynyt, vaikka tammikuu sattuikin nyt olemaan hyvä kuukausi ruuan riittävyyden näkökulmasta. Se on kuitenkin aina vähän Herran hallussa: ei koskaan voi tietää kuinka paljon ruokaa saadaan.
Siihen tosin on nyt ehkä tulossa pientä muutosta.
Viimeiset viisitoista vuotta ruoka on tullut nimittäin ikään kuin keskusvaraston eli Operaatio Ruokakassi ry:n kautta. Ruokakassi on hankkinut jaettavan tehtailta, tukuista ja vähittäiskaupoista ja jakanut sen edelleen seurakuntiin, josta makaronit, omenat, leivät ja muut ovat löytäneet oikeaan osoitteeseen.
Ruoka-avussa tarjolla olevien elintarvikkeiden valikoima vaihtelee viikoittain. Tällä kertaa tarjolla oli muun muassa maitoa ja makkaraa.
Mutta nyt ilmassa on muutoksen tuulia: jatkossa kaupunki on entistä enemmän mukana ja pieneltä osin myös Varha, mikä tarkoittaa leveämpiä hartioita tehdä tätä arvokasta työtä.
Uuden järjestelyn yksi hyvä puoli on, että ruoka-aputoiminta on selkeämmin valtioavun piirissä, minkä yhdessä kaupungin (ja tietenkin seurakuntien) panostusten kanssa pitäisi tarkoittaa parempia resursseja.
Valtioavun käyttöön liittyy ehtoja ruokajakelujen tasapuolisesta kohtelusta ja jäsenjärjestöpohjainen Operaatio Ruokakassi ei uudessa tilanteessa ollut toimivin malli. Tämän seurauksena Operaatio Ruokakassi sulautuu osaksi Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiön (Diakon) toimintaa hävikkiruoan logistiikkakeskukseksi.
Seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Teemu Hälli kertoo toiveena olevan, että rahaa olisi käytössä julkisen tuen ansioista jatkossa enemmän ja varmemmin. Tosin pelkät eurot eivät yksin riitä, on myös löydettävä uudenlaisia tapoja hankkia hävikkiruokaa.
– Aiemmin toiminta on pyörinyt paljon kauppojen, tehtaiden ja tukkujen hävikillä mutta sitä tulee nykyään paljon vähemmän. Siksi pitää löytää uusia keinoja, kuinka hävikkiruokaa esimerkiksi laitoksista saataisiin jakoon, Hälli sanoo.
Hän ei kuitenkaan usko, että uudistukset näkyvät sinänsä erityisen radikaalisti loppukäyttäjän elämässä.
– Paitsi siten että toivottavasti löydämme nyt myös uudenlaisia yhteistyön muotoja. Meillähän on uudessa Varikkotoiminnassamme yhteisöruokailu keskeisessä roolissa, joten ehkä tässä voidaan nyt vahvistaa keskuskeittiömme toimintaa, jos saadaan sinne paremmin raaka-aineita. Yhteisöruokailu on kuitenkin suunta, johon kernaasti olemme toimintaa viemässä.
Seurakuntayhtymän yhteisöruokailukoordinaattori Pike Pikander puolestaan muistuttaa, että seurakuntien ruoka-apu ei myöskään ole erityisen tunnustuksellista: kuka tahansa on voinut tulla, hakea ruuan ja siinä se, kirkkoon ei ole tarvinnut kuulua eikä aamenta sanoa. Mutta jos on halunnut, niin on voinut jäädä vaikka keskustelemaan.
– Me olemme olleet käytettävissä myös uskonasioissa. Ja monille meidän vapaaehtoisille hengellisyys on tärkeää, joten ihmisten kohtaaminen pysyy jatkossakin. Laupeudentyötä vain on tehty vähän eri vinkkelistä, kun sitä on tehty pelkästään seurakunnan voimin. Mutta kyllä ne kristilliset arvot siellä jatkossakin ovat, Pikander sanoo.
Hän uskoo, että syvempi yhteistyö kaupungin ja seurakuntien välillä mahdollistaa esimerkiksi parempaa logistiikkaa ja sitä kautta uudenlaisia mahdollisuuksia saada ruokaa. Operaatio Ruokakassin autot esimerkiksi ovat aika vanhoja, joten nyt on mahdollista hankkia vaikkapa parempaa kylmäkuljetuskalustoa.
– Turun kaupungilta tämän kehittäminen on ollut iso panostus. Eli saanemme jatkossa uusia jakelupaikkoja sekä tapoja järjestää yhteisöllistä ruokatoimintaa ja auttaa ja kohdata ihmisiä. Synergiaetuja tulee kyllä, jahka saadaan kaikki toimimaan täysillä, Pikander uskoo.
Mutta palataan Maariaan ja ruokajakeluun. Maarian seurakunta on kaupungin suurin ja siellä on alueita, joilla tulotaso on matala ja tarve ruoka-apuun iso. Maariassa ruoka-aputoimintaa onkin ollut pitkään ennen Operaatio Ruokakassia. Se alkoi vuosituhannen vaihteessa, aluksi se oli hyvin pienimuotoista, etsivää työtä, ei edes virallinen työmuoto.
EU-ruokajaossakin Maaria oli alusta saakka mukana. Pastori Mikko Laurénin myötä siitä vihdoin kehittyi kokonaan oma työmuotonsa, aluksi Katulähetyksen, sittemmin Operaatio Ruokakassin kanssa.
Tällä hetkellä ruokaa jaetaan kerran viikossa kolmella eri alueella: Halisissa, Runosmäessä ja Jäkärlässä. Jonoja ei kuitenkaan ole. Kysymys nimittäin kuuluu: miksi hädänalaisen ihmisen tarvitsisi kaiken kukkuraksi vielä jonottaa sateessa tai pakkasessa? Juttu on siis järjestetty niin, että ihminen saa kymmenen minuutin aikaikkunan, jolloin saa tulla kokoamaan kauppakassinsa. Sillä tavalla jonoja ei synny ja kaikille myös varmasti riittää syötävää.
Maarian alueella avun piirissä on noin 450 taloutta mutta avun vaikutus – koska taloudessa on vaikkapa useampi lapsi – on paljon suurempi, ainakin 1500 ihmistä.
– Tämä on ruohonjuuritason työtä, jota halutaan tehdä siellä missä ihmiset ovat. Ja itse asiassa yhteisöhän sitä työtä myös pitkälti tekee, seurakunta luo vain puitteet. Meillä on 35 vapaaehtoista tekemässä pelkästään ruuanjakoa. Kaikki ovat hyvin sitoutuneita työhön. Osa on ollut vuosituhannen alusta saakka mukana, Pike Pikander kertoo.
Yksi asia, mikä ruoka-avussa Pikanderin mielestä on hyvä muistaa, on että kyse ei koskaan ole pelkästään makaronipusseista tai leivästä.
– Kyse on kokonaisuudesta, joka on myös ihmisten kohtaamista ja heidän kuuntelemistaan. Yhteisöruokailu toimii samalla lailla tarjoten kontakteja ja lievittäen yksinäisyyttä. Ja tietenkin tähän kuuluu myös yhteistyö erilaisten muiden toimijoiden kanssa, kaupungin ja kolmannen sektorin.
Yhteistyö voi olla sitten vaikka sitä, että ohjataan ihminen palveluihin, joita hän ruokakassin lisäksi tarvitsee.
Ja kyllä, nykyhallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan näkyvät ruokajakelussa karusti.
– Avun tarpeessa olevat jo ennestään tiukoilla mutta nyt on vielä hankalampaa. Toivottomuus ja hätä ovat lisääntyneet. Me kirkossa pystymme vastaamaan sitten myös siihen henkiseen hätään. Mutta toisaalta ehkei pidä edes pyrkiä kokonaan ruuan jaottomuuteen, koska ei se ole realistista, vaan jonottomuuteen sekä siihen, että pystytään kehittämään erilaisia kohtaamispaikkoja ja yhteisöllisiä ruokapalveluja ihmisten tulla, Pikander sanoo.
Ruokajakelun hyvin lyhyt historia
Ruokajonot nousivat suomalaisten tietoisuuteen 90-luvun laman jälkeen. Silloin jaettiin ensin EU-ruoka-apua kumppanuusyhteisöjen kautta. Tarjolla oli lähinnä kuivamuonaa, joten seurakunnat alkoivat omatoimisesti kerätä siihen oheen täydentävää ruokaa päivittäistavarakaupoista joko ihan ostamalla tahi sitten ottamalla vastaan ns. päivämäärätuotteita. Ongelmaksi muodostui, että kaikki seurakunnat soittelivat jatkuvasti samoihin kauppoihin ja ruuan saaminen oli siten epävarmaa.
Asiaa puitiin Mertsi Ärlingin johdolla ja ideasta 2007 ja pohdittiin millä keinoin voitaisiin keskittää ruuanhankinta yhdelle taholle, joka sitten jakaisi sen seurakunnille, jotka edelleen jakaisivat sen ihmisille. Näin tehtiin: seuraavana vuonna aloitettiin Operaatio Ruokakassi, joka virallistettiin yhdistykseksi 2010.
Sen piirissä tehtiin sitten sopimuksia Turun alueella toimivien einesvalmistajien, tukkuliikkeiden ja muutamien vähittäistavarakauppojen kanssa tavaran saannista. Rahaakin tarvittiin ja sitä kerättiin erilaisin tempauksin yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä, mutta myös kaupunki oli alusta saakka mukana.
Tällä hetkellä ruokaa noudetaan viikoittain kylmäautolla koko Etelä-Suomen alueelta. Lisäksi suuri osa Turun vähittäiskaupoista antaa päivämäärätuotteitaan jaettavaksi.