Kirkon vuosittaisen Yhteisvastuukeräyksen varoilla helpotetaan tänä vuonna vanhusten kokemaa hätää. Katariinanseurakunnan diakoniatyöntekijän Päivi Rönnbladin mukaan tuki tulee tarpeeseen, sillä ikääntyvien toimeentulovaikeudet ovat hänen havaintojensa mukaan lisääntyneet.
Rönnbladin oma kokemus on, että vähävaraiset eläkeläiset eivät aina halua tai osaa kääntyä hädässään yhteiskunnan tai kirkon puoleen. Omien toimeentulovaikeuksien kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin. Rönnblad haluaa rohkaista kaikkia avun tarpeessa olevia, että aina voi ottaa yhteyttä seurakuntien diakoniaan avun saamiseksi.
–Olen huomannut, että ikäihmiset eivät hakeudu vastaanotollemme siinä määrin kuin epäilen olevan tarve. Etenkin nykyiset yli 80-vuotiaat ovat vielä sitä sukupolvea, joka on tottunut tulemaan toimeen itse. He eivät ole tottuneet pyytämään apua, Rönnblad toteaa.
Jos vanhus tulee diakonian vastaanotolle avuntarpeessa, ensin diakoniatyöntekijät tekevät katsauksen hänen taloustilanteeseensa käymällä tulo- ja menotiedot läpi yhdessä hänen kanssaan.
–Sitä työtä tehdessä on noussut esiin, että moni ei osaa hakea itselleen yhteiskunnan etuuksia Kelasta tai Varhasta. Vastaanotollamme me ohjaamme asiakkaan ensin aina hakemaan yhteiskunnan etuuksia, vasta sitten me alamme avustaa ikäihmistä itse, Rönnblad sanoo.
Rönnbladin mukaan yhteiskunnan etuuksien hakeminen vaatii usein sähköistä asiointia, johon kaikilla ikääntyneillä ei ole valmiuksia. Sähköinen asiointikin on kuitenkin yksi asia, johon saa apua ja opastusta diakoniatyöntekijöiltä.
Tukea arjen ongelmiin saa myös Varhasta ikääntyneiden asiakaspalvelupuhelimesta numerosta 02 262 6164.
Ikääntyvien köyhyys on tullut Rönnbladille työn kautta hyvin tutuksi.
Rönnblad on tekemisissä varttuneen väen kanssa useimpia kollegoitaan enemmän, sillä Katariinanseurakunnassa hänen vastuualuettaan ovat erilaiset varttuneemman väen kerhot ja omaishoitajien kokoontumiset. Hän tekee vastaanottotyötä Varissuolla ja Hannunniitussa.
Rönnblad kertoo, että monet ikäihmiset sinnittelevät noin 1 000 euron kuukausittaisella eläkkeellä. Selvää on, että vuokran ja mahdollisten lääke- ja terveyskeskusmaksujen jälkeen siitä ei jää paljoa käteen elämiseen.
–Ikääntyvien köyhyyden takana on usein se, että puoliso on kuollut, jolloin on jääty yhden tulon varaan. Isoin kuluerä ikäihmisille on asuminen. Moni haluaisi vaihtaa pienempään asuntoon, mutta heidän on usein vaikea löytää sellaista pientä yksiötä. Turussa 540 euroa kuussa on maksimi, jonka Kela huomioi toimeentulotuen saajan asumismenoiksi, Rönnblad toteaa.
Rönnbladin mukaan häädöt ovat yleistyneet kaikissa ikäluokissa. Häädön uhatessakin voi ottaa yhteyttä seurakuntien diakoniaan. Rönnblad kertoo monta kertaa käyneen niin, että häätö on saatu estettyä, kun asiaa on alettu yhdessä selvittää.
Rönnblad taustoittaa, että ikäihmisillä on usein taloudellisesti vaikeinta alkuvuodesta, koska heidän täytyy maksaa terveyskeskus- ja lääkemaksunsa täysimääräisesti itse ennen kuin kalenterivuoden alusta laskettava maksukatto täyttyy.
Julkisen terveydenhuollon maksukatto on 762 euroa ja lääkkeiden maksukatto 633,17 euroa. Rönnblad muistuttaa, että ne voivat olla eläkeläiselle suuria summia.
