Anna – nimi on muutettu – on kolmekymppinen nainen, joka sai muutama vuosi sitten puolivahingossa selville, että on saanut alkunsa lahjasolusta. Alkuhämmennyksen jälkeen tieto on tuonut elämään paljon hyvää ja uutta.
– Tein MyHeritagen DNA-testin, kun tiesin, että isäni on adoptoitu ja halusin löytää hänen puolen sukuaan. Ei löytynyt, mutta tuli iso osuma erään vanhemman rouvan kanssa. Isäni ei kuitenkaan istunut heidän sukuunsa. Sitten muutaman kuukauden päästä tuli toinen iso osuma kolmekymppisen miehen kanssa. Sain tietää, ettei hänen isänsä ole hänen biologinen isänsä. Siinä vaiheessa äitini kertoi, että olen saanut alkuni lahjasiittiöillä. Meillä oli siis tämän kolmekymppisen kanssa yhteinen luovuttaja, eli hän on puoliveljeni, Anna kertoo.
Alkuun tieto oli hänelle shokki. Mahdollisuus ei ollut käynyt hänen mielessäänkään.
– Meissä on isän kanssa paljon yhteistä, kuten vaikka samantapaisia ilmeitä tai musikaalisuus. En ollut koskaan kyseenalaistanut sitä asiaa ja tuntui kuin koko homma olisi suoraan Salkkareista.
Kun asiasta sitten puhuttiin, Annan äiti kertoi, että 90-luvulla asiaan oli liittynyt vähän häpeää, minkä lisäksi terveydenhuollossa oli melkeinpä kehotettu unohtamaan koko juttu.
– Lahjasolut olivat tabu. Ajateltiin että oli parempi, ettei lapsi saanut tietää. Ja kun siitä ei puhuttu, niin se myös ikään kuin unohtui. Se ei ollut tärkeää. Eli jos jotain, niin asia lopulta varmaan lähensi meitä: asiasta voidaan nyt puhua avoimesti, Anna miettii.
Annaa nuoremmille sukusolujen lahjoittajan henkilöllisyyden selville saaminen on helpompaa. Vuonna 2007 voimaan tullut hedelmöityshoitolaki sanoo, että näin alkunsa saaneella ihmisellä on täysi-ikäistyttyään oikeus tietää lahjoittaja.
Lahjasoluteemojen erityisasiantuntija Jenni Huhtala Helminauha-toiminnasta kertoo, että nykyään myös ajatellaan, että on tärkeä puhua asiasta ihan pienestä pitäen, vaikka se ei aina olisikaan helppoa.
– Esimerkiksi lapsettomuuskokemus voi olla niin voimakas, että asiasta on vaikea puhua. Myös niin sanottu geneettinen katkos saattaa herättää hankalia tunteita – saatetaan niin ikään pelätä, mitä lapsi ajattelee asiasta. Mutta nykyään lapsella joka tapauksessa on oikeus kasvaa tähän tietoon.
Nykyinen laki on pitkällisen väännön tulos, sillä sitä puuhattiin 80-luvulta saakka.
– Iso kysymys oli juuri se, onko oikeus selvittää luovuttajan henkilöllisyys. Luultiin että se olisi vahingollista lapselle, mutta muun muassa adoptiotutkimus osoitti päinvastaista. Ensimmäisinä vuosina asia koski paria sataa henkilöä. Viimeisessä THL:n tilastossa vuodelta 2023 oli 842 lahjasoluilla alkunsa saanutta lasta. Kaikkiaan lain aikana heitä on syntynyt reilut 8000, Huhtala kertoo.
Lahjasoluasiasta seurasi Annankin elämään monenmoista, ei vähiten, että hän sai puoliveljen.
– Olen ainoa lapsi, eikä tämä nyt ihan sama ole kuin jos olisi ollut veli perheessä aina, mutta hieno fiilis silti. Kun tapasimme, puoliveljeni tuntui heti tutulta. Näemme nykyään muutaman kerran vuodessa.
Sukusolun lahjoittajan Anna puolestaan sai selville pienen salapoliisityön jälkeen, ja jäljet johtivat edellä mainitun rouvan sukuun. Anna laittoi varovaisen viestin, jossa kertoi, kuinka oli selvitellyt juuriaan ja päätynyt siihen, että kyseisellä miehellä voisi olla joku rooli siinä.
– Mainitsin tietenkin, ettei minulla ole – eikä voisi ollakaan – mitään vaatimuksia, mutta että olisin kiinnostunut esimerkiksi mahdollisista perinnöllisistä sairauksista. Hän kertoi luovuttaneensa siittiöitä 90-luvun alussa, ja kun hänkin teki DNA-testin, asia varmistui.
Nykyään he viestittelevät muutaman kerran kuussa.
– Hän sanoi, että oli toisinaan miettinyt, oliko hänen siittiöistään iloa kenellekään. Itse olin sairaushistorian lisäksi tietenkin myös utelias. Halusin selvittää, miksi olen tällainen kuin olen. Ja kyllähän niihin kysymyksiin tuli vastauksia. Me olemme luovuttajan kanssa erilaisia monessa, mutta on samojakin piirteitä, esimerkiksi iltavirkkuus tai vaikka suurpiirteisyys.
Lisätietoa lahjasoluasioista: helminauha.info