Elias Kaskinen on muusikonurallaan myötätuulessa. Elokuussa julkaistu sinkku Meidän tässä kuuluis rakastuu pyörii Spotifyn Suomen 50 kuunnelluimman kappaleen listalla. Syksyn klubikiertue pitkän tauon jälkeen oli menestys, ja Tampereen joulukonsertti myi loppuun jo marraskuussa.
– Tuntuu hyvältä, hän myhäilee.
Takana on monta vähän vaikeampaa vuotta. Aikoja, jolloin on tuntunut, etteivät omat kappaleet kiinnosta juuri ketään ja keikkoja, joille ei ole riittänyt porukkaa.
Silti muusikonura on tuntunut ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Kaskinen puhuu luonneviasta, joka pakottaa tekemään ja vähän hölmöstäkin uskosta itseensä.
– Kyllä tämä on paljon uskoa vaatinut. Jos katson taaksepäin sinne, kun itse aloitin musabisneksessä ja mietin, kuka silloin oli skenessä, niin aika moni on 10 vuodessa poistunut alalta.
Tänä jouluna Kaskinen tekee uransa ensimmäiset joulukeikat. Minun jouluni -konserteissa joululaulut ja Kaskisen omat kappaleet kietoutuvat monenlaisiin tarinoihin Kaskisen elämästä. Inspiraation hän sai Anssi Kelan elämäkertakonsertista.
– Rakastan itse sitä, kun joku kertoo hyviä tarinoita. Joulukeikalla siihen on erilainen mahdollisuus kuin Ruotsin-laivalla puoliltaöin, kun on kova paine pitää meininkiä yllä.
Esimerkkitarinan hän kertoo lapsuudestaan. Kaskisen perheen joulu oli paitsi perheen kokoontumista joulun sanoman ääreen, myös katseen kääntämistä muihin ihmisiin. Hänen vanhempansa kutsuivat joulupöytään myös satunnaisia ihmisiä, jotka olisivat olleet jouluna muuten yksin.
– Se oli minulle ainoa tapa viettää joulua. Vasta myöhemmin tajusin, että kaikki eivät tee niin.
Tarinan ohessa Kaskinen esittää klassikon Me käymme joulun viettohon, koska siinä pohditaan olennaisen unohtumista. Ehkä osin lapsuutensa merkityksellisten joulujen takia joulunajan yltiöpäinen kaupallisuus tuntuu Kaskisesta ontolta.
Kuluneena vuonna Kaskinen on herännyt pohtimaan joulun merkityksen lisäksi kristinuskoa laajemminkin. Hänen perhetaustansa on läpeensä hengellinen. Isä on pappi Timo Pekka Kaskinen ja äiti kristillinen runoilija ja kirjailija Anna-Mari Kaskinen.
Vaikka hengellisyys on ollut Elias Kaskisen elämässä aina läsnä, hän tietää kristinuskosta aika vähän. Hän tuntee kivoja tarinoita ja anekdootteja sieltä täältä, seurakuntien hyviä tyyppejä ja kirkon tapahtumien lämpimän fiiliksen, mutta asian ydin on jäänyt tutkimatta. Se alkoi häiritä.
– Päätin, että luen Raamatun alusta loppuun ja muodostan sen myötä omat näkemykset ja mielipiteet siitä. Tähän saakka näkemykseni ovat olleet ehkä enemmän muilta omaksuttuja, hän miettii.
Kaskisen mukaan hengellisyyden teemat tuntuvat ajankohtaisilta myös yhteiskunnallisesti. Riparit vetävät ja uskonto kiinnostaa tutkimusten mukaan erityisesti nuoria miehiä.
– Taiteilijana koitan pitää koko ajan sormeni pulssilla siitä, mitä ihmiset tuntevat, ajattelevat ja kokevat.
Ensi vuodesta Kaskinen on innoissaan. Tähän asti hän on julkaissut yhden albumin Päivän Sankarit -bändin kanssa sekä monta sinkkua soolona. Keväällä julkaistaan hänen ensimmäinen kokopitkä sooloalbuminsa.
Kirjoittaja-aisaparinaan hänellä on muun muassa Janne Rintala, joka on kirjoittanut Arttu Wiskarin isoimmat hitit. Ennen uuden levyn kirjoitusprosessia hän teroitti kynäänsä vuoden ajan Pekka Ruuskan opissa. Tulevan levyn julkaisee Kaiku Entertainment.
Kaskisen mukaan musiikkibisneksessä ei menesty yksin puurtamalla. Uran tämänhetkinen myötätuuli onkin myös osaavan taustatiimin ansiota. Hän kertoo kirjoittamisen olevan kurinalaisempaa kuin ennen.
– Haluan panostaa riimeihin ja kirjoittaminen on kunnianhimoista. Vaikka kirjoittaisin vaikeista aiheista, haluan tarjota kuulijalle puhdistavan kokemuksen. Minulle on tärkeää, että kuulija jäisi biisiseistäni plussan puolelle.
Elias Kaskinen: Minun jouluni -konsertti pe 19.12. klo 19 Mikaelinkirkossa, Puistokatu 16, Turku. Liput: Ticketmaster.
