Tästä tuli mieleen joskus ammoin käymäni logiikan peruskurssi. Kielto eli negaatio on operaattori, joka kieltää yksinkertaisen peruslauseen totuusarvon. Lause kuvaa asiantilan, jonka kielto kumoaa. Siitähän sananlaskuissa onkin usein kysymys. Kuvataan yleinen käsitys tai uskomus, josta kerrotaan, ettei se pidä paikkaansa.
Nykysuomessa kieltosanaa ei yleensä panna lauseen alkuun, ellei se ole painollinen. Sananlaskujen avulla voi testata, mitä sanajärjestyksen vaihtaminen vaikuttaa. Ei silakka suolas mätäne. Silakka ei mätäne suolas. Sananlaskusta tulee arkinen toteamus, kun kieltosanan siirtää normaalille paikalleen.
Florinukselta löytyy myös myönteinen lausekaava, joka alkaa kyllä-sanalla. Nykykieliopissa kyllä kuvataan sävypartikkeliksi eli lauseen muusta rakenteesta irralliseksi pikkusanaksi, joka ilmaisee puhujan asennetta. Kyllä Jumala omans varjelee. Kyllä laiskalla pyhiä on. Kyllä-alkuisia sananlaskuja on Florinuksella kuitenkin vain 64 eli selvästi vähemmän kuin ei-alkuisia.
Suomen peruskielioppi kuvaa yleiskielen rakennetta. Murteissa ja arkisessa puhekielessä asiat voivat olla toisin. Kieltosanalla alkavat lauseet ovat yleisiä kaikissa murteissa. Erityisen yleisiä ne ovat lounaismurteissa, joiden pohjalle suomen kirjakieli aikoinaan perustettiin. Tosin sitten 1800-luvulla kielioppi kirjoitettiin uusiksi, kun ihanteiksi tulivat itämurteet ja Kalevalan kieli.
Kieltosanalla aloittaminen käy Turun puhekielessä luontevasti edelleen. Ei siäl mittän kunno miähi ollu. Ei sil voi mittä sanno. Ei sun senttäs iha hullusten käyny. Turkulaiset ilmaisevat jopa myönteisiä asioita kielteisen kautta. Ei sul pootoora men? Et sää mittä töihi tulis? Ei mar, kyl mun tarttis lähtek kotti. Perinteet kunniaan!