Se on ollut siellä vuodesta 1929, kertovat seurakuntayhtymän kulttuuriperintöasiantuntija Laura Ruohonen sekä intendentti Elina Ovaska.
– Museo perustettiin, kun 1920-luvun peruskorjaus saatiin valmiiksi – silloin museo sijaitsi osin Ursulan kappelissa, eli siinä missä on nyt yleisövessat, osin etelälehterillä, osin muutamassa sivukappelissa. 1970-luvun remontin päätteeksi, vuonna 1982, siirryttiin kokonaan nykyisiin tiloihin.
Ja nyt puhaltavat jälleen kirkossa peruskorjaustuulet, joten myös museota uusitaan. Vaan ei ihan vielä: elo- ja syyskuun ajan on aikaa käydä tutustumassa kokoelmiin ja syyskuussa vieläpä ihan ilmaiseksi – kirkonmenojen aikaan museoon ei pääse, mutta muuten se on auki klo 9-18.
Nykynäyttelyssä kuljetaan ensin Tuomiokirkon rakennushistorian läpi ja siitä keskiaikaan ja aina 1800-luvulle saakka. Kiinnostava on esimerkiksi Engelin askartelema Tuomiokirkon tornin yläosan pienoismalli (vanhahan romahti palossa). Malli oli pakko tehdä koska piirtämällä oli liian hankala näyttää tekijöille mitä tahdottiin. Pienoismalli näyttää siltä, että suurin osa kirvesmiehistä alkaisi itkeä, jos sanottaisiin, että tee tuommoinen.
Taidokkaista krumeluuriesineistä – hopeisista kynttilänjaloista ja vastaavista – suuri osa on 1600–luvulta. Ne liittyvät usein hautajaisiin, joiden yhteydessä vainajan omaiset tahtoivat muistaa kirkkoa (ja tehdä numeron itsestään). On esimerkiksi Torsten Stålhandsken vaimon Christina Hornin lahjoittama viinikarahvi. Liikuttava on toisaalta vain nelivuotiaana kuolleen Birgitta Hornin muistokynttelikkö, jota pidettiin aikanaan saarnatuolissa.
Yksi jännimmistä museoesineistä on keskiaikainen Ejbyn kalkki, jonka inha juutti Otto Ruud viekkaudella ja vääryydellä ryösti Tuomiokirkosta 1509. Se kulkeutui Ejbyn seurakuntaan Tanskaan, josta se ystävällisesti palautettiin sata vuotta sitten.
– Se on todennäköisesti Turussa valmistettu ja lahjoitettu Tuomiokirkon Kaikkien Pyhien kappelin vihkiäisiin 1485. Kalkin maljaosa on uusittu 1800-luvun puolivälissä, mutta jalka on alkuperäinen ja siinä näkyvien lahjoittajavaakunoiden avulla se aikanaan paikannettiinkin Turkuun, kertoo Ovaska.
Ja ehkä ryöstö oli itse asiassa onni, sillä Kustaa Vaasan ahneuden jäljiltä kalkki tuskin olisi säilynyt.
Toinen erityisen hieno tapaus on Pietá-veistos, jossa Maria pitää kuollutta Jeesusta sylissään. Se on 1400-luvulta ja aiheena yleinen. Kiinnostavan siitä tekee muun muassa se, että siinä on edelleen näkyvissä väriä.
– Aikoinaan pyhimysveistokset olivat maalattuja ja niillä oli toisinaan vaatteetkin yllään, Ruohonen kertoo.
Entäpä museon tulevaisuus? Peruskorjaus on valmis 2028 ja tavoitteena on, että niin on myös nykyiselle paikalleen jäävä uudistettu museo. Museo tulee olemaan nykyistä saavutettavampi, eikä vähiten siksi, että Ursulan kappeliin rakennetaan hissi.
Esineistökin voi vähän vaihtua, sillä kaikki ei suinkaan ole nyt näytillä.
– Varastoissa on lisää tekstiilejä sekä muun muassa laaja kokoelma hautalöytöjä ja 1920- ja 1970-luvun peruskorjauksissa talteen otettuja rakennusfragmentteja, kuten muototiiliä, nauloja ja sen sellaisia. Lisäksi on esimerkiksi Dulcian-soitin 1600-luvulta ja öylättirauta 1700-luvulta, Ovaska sanoo.
Ja tietenkin satakunta reliikkiä!
– Reliikkejä oli aikanaan alttareissa mutta myös esimerkiksi kätkettynä pyhimysveistoksiin. On myös kankainen relikvaario, eli pyhäinjäännöskotelo. Neljä Getsemanen kiveäkin löytyy – siis kiviä, joihin on pudonnut Jeesuksen hikipisaroita, Ruohonen kertoo.
Lisäksi meneillään on Aalto-yliopiston monitieteinen hanke, joka tutkii Tuomiokirkon rakennushistoriaa, eurooppalaisia yhteyksiä ja esineistöä.
– Hankkeen nimi on ”Uponnut katedraali” ja sitä vetää Panu Savolainen. Tutkimustietoa tullaan hyödyntämään myös uudistetussa museossa, Ovaska ja Ruohonen uskovat.
Tuomiokirkkomuseo auki vielä elo- ja syyskuun klo 9-18. Sisäänpääsy syyskuussa ilmainen.