Syksyn aloitus on hyvä hetki pohtia; mitä tarvitsemme jaksaaksemme läpi kalenterirallin ja hiljaisten päivien.
Ystävien kanssa tavatessa puhumme usein jaksamisesta – työssä, perheessä, elämässä ylipäänsä. Huomaan, että itselle parasta lääkettä jaksamiseen on, kun joku on aidosti innostunut, huolestunut, huojentunut kuulemastaan. Ei sen niin väliä, jutellaanko liiasta istumisesta kipeytyneestä iskiaksesta vai reissusta rautakauppaan. Kultaisinta on, kun joku jaksaa olla kiinnostunut ja jakaa kokemuksiaan siitä, millaisilla kotikonsteilla oman iskiashermon kireys helpotti. Siinä huomaa, ettei jaksaminen ole vain omien voimavarojen ja tekemisen varassa, vaan se kasvaa ja vahvistuu porukassa.
”Mitä sinulle kuuluu?” -kysymykseen ei ole yksiselitteistä vastausta. Se voi vaihdella elämäntilanteen mukaan. Silti itse kysymys on tärkeä. Se muistuttaa, että meitä ei ole luotu selviytymään yksin. Syksy tuo mukanaan tekemistä ja vastuita, mutta myös huolenpitoa itsestä ja toisista. Arkiset kysymykset – olivatpa ne sitten isoista asioista tai siitä, miten rikkoutuneen sadetakin saa paikattua – rakentavat sitä siltaa, jonka varassa meitä kannatellaan.
Tämän lehden sivuilla avautuvat monet uuden alut – tapahtumat, kohtaamiset, tarinat. Ne muistuttavat meitä siitä, että yksinkertaisimmillaan jaksaminen syntyy pienistä teoista: kysytystä kuulumisesta, jaetusta iltalenkistä, rohkaisun sanasta. Arjen pienistä puroista virtaa se voima, joka kantaa läpi syksyn.
Siunattua syksyä ja rohkeutta sekä kysyä että vastata: ”Mitä sinulle kuuluu?”