Tänä keväänä vietetään Lilja-lehden 60-vuotissyntymäpäivää. Eräs teema on kantanut alkutaipaleen lehdistä saakka.
Vuoden 1965 pääsiäiseksi Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat julkaisevat kokeeksi seurakuntalehden nimellä Kirkko ja me. Julkaisu osuu buumiin, jolloin seurakuntalehtiä syntyy Suomeen enemmänkin.
Lehtitoimeen ei ryhdytä kevein perustein. Seurakuntien tiedotustoimisto tilaa Turun yliopistolta lukijatutkimuksen heti ensimmäisestä lehdestä. Otsikkona on ”Uskonnollinen kommunikaatio ja seurakunta”, tutkijana Kalevi Piha.
Tutkimus osoittaa, että ”tärkeintä seurakuntalehden menestymiselle on saada sille paikallista leimaa; tämäntapaiset sisältöainekset saivat nimittäin suurimmat lukuarvot”.
Poiminta huvittaa lehden nykytekijöitä, pitkäaikaista toimitussihteeriä Mervi Sipilää, päätoimittaja Liisa Toivosta sekä lehteä vuosina 2007–2024 päätoimittanutta Paula Heinoa. Se pätee nimittäin edelleen sanasta sanaan.
– Lehden luetuimmat jutut kertovat paikallista ihmisistä ja niistä tulee eniten palautetta, Sipilä toteaa ja mainitsee esimerkkeinä jutut laukkukauppias Marina Casagrandesta ja puolisonsa muistisairaudelle menettäneestä Harri Raittiista.
Summittainen sukellus lehtiarkistoon osoittaa, että yhtymäkohtia nykypäivään on paljon.
1970-luvun lehdissä käsitellyt kasteen merkitys, kummin tehtävät tai kuoleman kohtaaminen voisivat yhtä hyvin olla juttujen teemoina tämän päivän lehdissä.
Myös kirkon merkitys ihmisten elämissä nousee tuttuna aiheena. 1970- ja 1980-lukujen lehdissä pohditaan muun muassa sitä, miten nuoret saadaan sitoutumaan kirkon toimintaan rippikoulun jälkeen ja miten työikäiset tavoitettaisiin paremmin.
Jo 1970-luvulla on teemarippikouluja. Laivarippikoulun maaosuus suoritetaan Kunstenniemen leirikeskuksessa ja meriosuus partiolippukunta Kupittaan Henrikinpoikien kaljaasilla. Nuorten suussa tapahtuma on tosin rippis eikä ripari, kuten tänä päivänä.
Lehti on aikansa yhteiskunnan kuva, ja välillä erot tähän päivään hyppäävät silmille. Esimerkiksi vuonna 1975 työn ja perhe-elämän yhteensovittamista käsitellään vain naisten ongelmana otsikolla ”Aviovaimon rooli nykyaikana”.
Vuoden 1984 koulun joulujuhlia käsittelevässä artikkelissa opettaja toteaa, että ”olen pyrkinyt perinteiseen joulukuvaelmaan, jossa näytelmällisin keinoin selvennetään Raamatun tekstiä”. Kirkon ja koulun nykyisestä, jännitteisestä suhteesta ei ole tietoakaan.
Myös joidenkin aiheiden tabuisuus yllättää. Vuonna 1996 kolme isää pohtii artikkelissa isyyden ja lasten kasvatuksen melko arkisiakin haasteita. Lukijalle ei selviä, miksi isät esiintyvät jutussa vain etunimillään, tunnistamattomina.
Lilja on aina ollut jossain määrin yhteiskunnallinen lehti, mutta yhteiskunnalliset aiheet nousevat lehden palstoille toden teolla vasta 1990-luvun laman myötä.
1990-luvun lehdissä kirjoitetaan esimerkiksi eläkkeistä, työttömyydestä, velkaneuvonnasta, asunnottomuudesta, opiskelija-arjen kurjistumisesta ja monenlaisista ajankohtaisista haasteista.
Vahva yhteiskunnallinen painotus näkyy Liljan sivuilla edelleen. Pelkästään tämän kevään lehdissä puidaan muun muassa yksinäisyyttä, valtion säästökuurin vaikutuksia ihmisten arkeen ja eri ikäryhmien huolta toimeentulosta.
– Kirkko ei toimi tyhjiössä vaan yhteiskunnan keskellä, Liisa Toivonen perustelee.
Mervi Sipilä lisää, että yhteiskunnalliset muutokset näkyvät suoraan myös kirkon toiminnassa ja tulevat siksikin luontevasti jutuissa esiin. Hyvää tehdään myös yhdessä esimerkiksi kaupungin, Varhan ja kolmannen sektorin kanssa, mikä sekin näkyy jutuissa.
– Kun asioita tehdään yhdessä, saadaan paljon enemmän aikaiseksi.
Hengellisen sisällön asema lehdessä on elänyt vuosien varrella. Aluksi kristillinen sisältö hallitsee palstoja. Kuvaavaa on, että 1980-luvun alkupuolelle asti lehden etusivulla painetaan pitkä hartauskirjoitus.
1980-luvun lopulta lähtien lehden palstoilla pääsevät ääneen myös muiden ammattikuntien edustajat. Kirkon toiminnasta kerrotaan entistä värikkäämmin. Ääneen pääsevät yhä useammin myös ihmiset, joita kirkon toiminta tai käsitellyt yhteiskunnalliset ilmiöt koskevat.
Sipilän ja Heinon kokemus kattaa lähes koko 2000-luvun lehdet. Vuoden 2016 alusta Kirkko ja me -nimi vaihtuu Liljaksi.
– Nimi nousee Turun tuomiokirkon ja kristinuskon vanhasta symboliikasta, Heino avaa uuden nimen taustaa.
Heidän mukaansa lehden sisältölinjaus on ”paikallista, arkea ja pyhää”. Erilaisilla aiheilla halutaan tarjota ajattelemisen aiheita mahdollisimman monelle lukijalle. Lehden tarkoitus on tavoittaa myös ne, jotka eivät ole kirkon toiminnassa mukana.
– Monelle meidän lukijallemme lehti on ainoa kontakti seurakuntaan, Sipilä sanoo.
Heino toivoo, että lehti voisi tarjota ihmisille myös pysyvyyttä, turvaa ja lohtua.
– Kirkko voi olla turvapaikka ihmiselle tällaisena aikana, kun maailmalla myrskyää todella rankasti.
Liisa Toivonen lisää, että Liljassa halutaan käsitellä asioita selkeästi. Kaikenlainen kirkkopuhe pitää avata ja kirkkojargon karsia pois.
– Kiinnitämme paljon huomiota siihen, miten kirkon toiminta ja ilmiöt sanotetaan niin, että tämän päivän ihminen ymmärtää ne.
Pikkuhiljaa lehden kerrontatyyli muuttuu. Tekstit muuttuvat julistavasta ja toteavasta kertoviksi, tarinallisiksi ja toimitetuiksi. 1980-luvun lopulta alkaen juttujen näkökulmat terävöityvät ja monipuolistuvat. Journalistinen ote löytyy vähitellen.
Heino kertoo, että hänen aikanaan juttuja on tehty journalistisin perustein, ammattikirjoittajien ja -valokuvaajien voimin. Journalistiset periaatteet auttavat myös vaikeiden asioiden käsittelyssä.
– Kirkossa on välillä ristiriitoja, ja niistäkin täytyy pystyä kertomaan.
Lehdellä on vakiintunut ja kokenut avustajakunta. Ammattilaisiin kannattaa Heinon mukaan satsata. Lehden ulkoasu, valokuvat ja sisällön luotettavuus ovat saaneet korkeat pisteet myös Lilja-lehden lukijatutkimuksissa.
Toivonen kertoo kiinnittäneensä heti viestintäpäällikkönä aloittaessaan huomiota siihen, miten valmis, laadukas ja ammattimaisesti toteutettu paketti Lilja on.
– Lehti on sopiva sekoitus pyhää ja arkea, mikä tekee siitä myös kiinnostavan luettavan. Paula ja Mervi ovat tehneet tässä pitkään älyttömän hienoa työtä, ja Liljan päätoimittajaksi on ollut helppoa ryhtyä, Toivonen sanoo.
Silmiinpistävän suuri muutos on tapahtunut siinä, kuka lehdessä pääsee ääneen ja missä roolissa kirkon työntekijät esiintyvät.
Alkuvuosien lehdissä uutiseksi riittää se, että uusi työntekijä aloittaa pestissään. Usein tekstistä löytyy joku kiinnostava yhteiskunnallinen ilmiö tai kannanotto, mutta sitä ei nosteta jutun kärkeen.
Myöhemmin kerronta monipuolistuu. Esimerkiksi vuoden 1994 juttu kanttoreista on otsikoitu ”pelkät sanat eivät riitä”, ja musiikin merkitystä kirkossa pohditaan jutussa hyvinkin värikkäästi.
Tänä päivänä Liljassa pyritään eri äänten kirjoon. Äänessä ovat eri alojen asiantuntijat, kirkon työntekijät, seurakuntalaiset, kulttuurin tekijät, ihan tavalliset ihmiset. Myös haastateltavien ikähaarukka koitetaan pitää laveana.
– On tärkeää nostaa myös niiden ääntä, joiden ääni ei yhteiskunnassa muuten kuulu, Toivonen sanoo.
Kuukausilehtenä Lilja ei ole uutislehti, mutta ajankohtaisista ilmiöistä ja paikallisista ihmisistä se kertoo. Haastateltaviaan lehti katsoo Heinon mukaan arvostavasti, samalta tasolta.
Toivonen haluaa, että kirkon työntekijät esiintyvät lehdessä yhä useammin nimenomaan ilmiöiden asiantuntijoina. Seurakuntalaisia pitää saada yhä enemmän ääneen.
– Kirkko on edelleen hyvin työntekijälähtöinen. Siitä pitää päästä vähitellen eteenpäin, ovet pitää avata ja kirkosta pitää saada yhä enemmän jäsentensä näköinen.
Kaikki nämä vuodet Lilja on kopsahtanut ilmaisjakelun sallineiden turkulaisten ja kaarinalaisten postilaatikkoihin ilmaiseksi. Tämän vuoden puolella jotkut lukijat ovat saattaneet ihmetellä, mihin lehti on kadonnut.
Vuodenvaihteessa lehden jakelussa tapahtui iso muutos, kun Posti lopetti kaiken osoitteettoman jakelun valtakunnallisesti. Uutinen oli järkytys monille seurakuntalehdille ympäri Suomen, jotka olivat vuosikymmenet nojanneet Postin jakeluun.
Seurakuntayhtymän viestintäpalvelut kilpailutti Liljan jakelun, ja nyt lehden osoitteettomasta jakelusta vastaa Suomen Suoramainonta. Periaatteena on edelleen, että Lilja jaetaan niihin Turun ja Kaarinan talouksiin, joilla ei ole ilmaisjakelukieltoa.
– Valitettavasti Suomen Suoramainonnalla on jakelussaan joitakin katvealueita harvemmin asutuilla alueilla ja Turun keskustan lukituissa kerrostaloissa, Sipilä harmittelee.
Hän muistuttaa, että tuoreita Lilja-lehtiä on jaossa myös kaikkien seurakuntien pääkirkoissa sekä seurakuntien toimitalolla Eerikinkadulla. Lisäksi kaikki lehden jutut ovat luettavissa verkossa osoitteessa liljalehti.fi.
– Verkkolehden lisäksi Liljasta on olemassa näköislehti sekä saavutettava versio. Tilaamalla Liljan uutiskirjeen pääsee lukemaan verkkolehden jutut heti ensimmäisten joukossa, Sipilä vinkkaa.
Tämän jutun alussa kerrottiin lukijatutkimuksesta, joka teetettiin heti ensimmäisestä lehdestä 1960-luvulla. Tämäkin elementti on säilynyt halki vuosikymmenten.
Liljan lukijoiden mietteitä lehdestä seurataan edelleen säännöllisin lukijatutkimuksin, nykyään kahden vuoden välein. Ne kertovat, että lehti on monelle ihmiselle tuttu ja tärkeä.
– Aktiivisista seurakuntalaisista 97 prosenttia lukee ja tuntee Lilja-lehden, seurakunnista irrallaan olevista ihmisistä ehkä 50 prosenttia, Liisa Toivonen kertaa viimeisimpiä lukuja.
Laadukasta seurakuntalehteä on hänen mukaansa tarkoitus tehdä myös jatkossa. Paikallisuus on yksi lehden luovuttamattomista ja kautta vuosikymmenten pidetyistä piirteistä, joka halutaan säilyttää.
– Ja toivon, että Lilja menee tulevaisuudessakin kaikkiin talouksiin siten, että emme erottele ihmisiä sen perusteella, kuuluvatko he kirkkoon vai eivät.
Toivosen mukaan Lilja on paljon muutakin kuin printtilehti, ja lehden tulevaisuus on yhä monikanavaisempi. Lukijoita ohjataan myös verkkolehden pariin nostamalla juttuja sosiaalisen median alustoilla.
Kun väyliä on monia, tarinat löytävät mahdollisimman monen luo.