Niin että kuka uskaltaa aloittaa? Ei kukaan, joten sankaritoimittajanne uhrautuu, gonzoiluahan tämä. Hieman laahaavasti ja alavireisesti vedetyn Johnny Guitarin jälkeen saadaan pää auki ja siitä lähtee. Leevi alkaa soida ja sitten mennään jo Jamppa Tuomiseen – iskelmä ylipäänsä on suosittua. Monet kuulemma tulevat laulamaan niitä lauluja, joita ei radiosta kuule.
Yksi järjestäjistä, diakonityöntekijä Anu Aarnivala, kertoo että perjantai-iltoina on toisinaan karaoken sijaan myös bingoa ja kerran vuodessa – vähemmän yllättävästi joulun alla – kinkkuvisa.
– Tarkoituksena on tarjota ihmisille mahdollisuus laulaa karaokea ilman päihteitä – ei tarvitse mennä baariin laulamaan. Tämä on hyvin matalan kynnyksen toimintaa ja sellaista, joka tavoittaa ihmisiä kivasti.
Yhdessä syöminenkin liittyy Varikon toimintaan hyvin.
– Mietimme, että pizzaperjantai olisi kiva. Perjantaisin ei ole seurakunnissa suuremmin toimintaa, joten vastaamme myös siihen. Väkimäärä on vakiintunut noin neljäänkymmeneen. Laulu alkaa kello 17.30 ja jatkuu koko illan, mutta pizzat saapuvat kuudelta, tarjolla on margherita – ja pepperonipizzaa sekä mehua.
Aarnivala kertoo, että kun toimintaa aloitettiin, oli vähän niin, ettei kukaan uskaltanut laulamaan, kunnes lopulta löytyi rouvaryhmä, joka innostui niin, ettei tahtonut aika riittää. Ja jos ei muuten luonnistu, niin lauletaan sitten yhdessä.
Suosio on ylittänyt odotukset.
– Ei meillä ollut oikein käsitystä, että tuleeko tänne ketään, mutta Varikko on siitä kiva, että täällä voi kokeilla kaikenlaista. Se haastaa myös työntekijöitä uudella tavalla.
Ihan konkreettisestikin haastaa, nimittäin Aarnivala on itsekin päätynyt laulamaan.
– Olin mukana kerran, kun haastettiin kaikki ne mukaan, jotka eivät ole aiemmin laulaneet. Meitä oli seitsemän. Syksyn sävel laulettiin.
Varikkotoiminta on vetänyt mukaan myös uusia vapaaehtoisia. heistä yksi on Jatta Lehtonen. Hän käy auttelemassa Varikon lounailla maanantaisin ja torstaisin ja vielä tiistaisin kahvilan puolella.
– Teen kaikkea mitä nyt tarvitaan, autan asiakkaita hakemaan ruokaa, siivoan pöytiä, opastan ihmisiä sisälle, mitä milloinkin. Viime keväänä tulin mukaan – se on sikälikin helppoa, että asun kävelymatkan päässä kirkolta.
Lehtonen ei ole ensimmäistä kertaa vapaaehtoishommissa, joten kun seurakunnasta kysyttiin halukkaita mukaan, hän oli ensimmäisten joukossa.
– Toisten ihmisten auttaminen on tärkeää. Tätä tehdään hyvästä sydämestä, mutta toki tästä saa itsekin iloa, etenkin kun näkee asiakkaiden hymyn, kun heidät on huomioittu. Se on iso kiitos!