Mies hämmentää puurokattilaa.

Vahid Khosravi löytänyt Varikolta itselleen työpaikan ja yhteisön, jota pitää perheenään.

Pieniä suuria onnistumisia

Elämän käännekohdissa | 25.09.2026 | Lilja 9/2026

Teksti: Roope Lipasti | Kuva: Jussi Vierimaa

Iranista Suomeen muuttanut Vahid Khosravi pääsi suomalaisen työelämän alkuun Varissuon Varikolla.

Voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa on tulla ummikkona Suomeen ja aloittaa uusi elämä tyhjältä pöydältä, kun työllistymismahdollisuudet ovat paikallisillekin kauheat. Kolme vuotta sitten Iranista Suomeen perheensä kanssa muuttanut Vahid Khosravi nyökyttelee ja sanoo, ettei se tietenkään ole helppoa. Mutta pessimisti hän ei suostu olemaan.

– En koe sitä ongelmaksi vaan haasteeksi. Kun asiat muuttuvat tai menevät vähän toisin, se tuo ihmisestä esiin uusia puolia. Minä esimerkiksi en löytänyt oman alan töitä, mutta löysin sitten muuta. Yritän myös hankkia uusia kavereita, verkostoitua ja integroitua. Elämä on vähän niin kuin koulu, ja nämä ovat niitä oppitunteja, pitää siis oppia, hän sanoo.

Khosravi on korkeakoulutettu ja opiskellut Iranissa maataloutta ja yrityksen johtamista. Oma firmakin hänellä oli, se teki maisemasuunnittelua. Suomeen perhe päätti suunnata lasten takia.

– Meillä on kaksi lasta, jotka ovat nyt kahdeksan ja kymmenen. Ajattelimme, että heidän olisi hyvä kasvaa Suomen kaltaisessa maassa, joten tulimme tänne – ihan omasta tahdostamme siis. Yksi sukulainen asui täällä ja hänellä on suomalainen vaimo, joten tiesimme, että Suomi on hyvä maa asua.

Lapset ovatkin viihtyneet ja puhuvat jo varsin hyvää kieltä. Perheen aikuisille se on vaikeampaa, vaikka Khosravi tulee kyllä jo arjessa toimeen suomen kielellä.

– Kävin aluksi kielikurssit, jotka kuuluvat yhteiskuntaan integroitumiseen, minkä jälkeen ryhdyin hakemaan töitä. Omalta alaltani niitä ei ollut, mutta en tahtonut jäädä kotiin, joten hain erilaisiin vanhustenhoitopaikkoihin. Kielitaitoni vain ei ollut vielä kyllin hyvä. Yksi paikoista kuitenkin vinkkasi seurakunnan varikkotoiminnan, ja sieltä sanottiin, että tervetuloa.

Niinpä Khosravi aloitti Varissuon kirkolla vapaaehtoisena. Hän autteli erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Jossain vaiheessa hän tuli mukaan keittiöporukkaan ja on nyt osa vakiotiimiä.

Itse asiassa enemmänkin: hän on juuri aloittanut oppisopimuskoulutuksen. Kolmena päivänä viikossa hän on Varikolla, minkä lisäksi on yksi koulupäivä Turun ammatti-instituutissa.

Pari välivaihettakin polkuun kuului. Varikolla hän tutustui Täsmänä – tukea työpoluille -projektiin ja pääsi sen kautta mukaan erilaisiin projektin aktiviteetteihin sekä sai palkkatuella työsopimuksen Varikko-hommiin ja pääsi edelleen oppisopimuskoulutukseen. Täsmänä-projektille hän onkin erityisen kiitollinen.

– Sen tavoitteena on auttaa ja tukea ihmisiä pääsemään työnsyrjään kiinni. Olin mukana projektin järjestämässä ryhmässä, jossa tapasimme Turun alueen yritysjohtajia, jotka kertoivat erilaisista työllistymismahdollisuuksista ja muusta.

Ja nyt hän siis on Varikolla vakityöntekijänä.

– En oikeastaan edes ajattele tätä työpaikkana vaan yhdenlaisena perheenä. Olen oppinut hyvin paljon. Tämä on myös erinomainen paikka oppia kieltä. Kurssilla opittiin kirjakieltä, täällä puhutaan.

Varikolla työ keskittyy paljolti ruokaan.

– Meillä on kahtena päivänä maksuton lounas. Ihmisiä käy satakunta molempina päivinä, tiistaisin ja perjantaisin. Maanantaisin ja torstaisin meillä on aamupala. Varsinainen ruoka valmistetaan keskuskeittiössä, mutta me hoidamme kattaukset, tarjoilun, tiskaamiset ja muut.

Tulevaisuudessa Khosravin haaveena olisi perustaa oma yritys, joka olisi jollain lailla ruokateollisuuteen liittyvä. Yritysideakin on kuulemma jo kypsymässä.

– Oppisopimuskoulutus auttaa varmasti siinäkin, mutta muuten toivon vakaata ja merkityksellistä elämää itselleni ja perheelleni. Olen saanut paljon tukea tältä yhteiskunnalta ja tahdon antaa sitä sitten aikanaan myös takaisin. Kun ensimmäistä kertaa kävin Varikolla, en voinut edes käsittää, kuinka iso asia siitä tulisi minulle. Täällä tuetaan, hyväksytään ja luotetaan. Tämä ei ole vain työ, vaan saa myös olla hyödyksi ja tuntea yhteenkuuluvuutta. Että en ole vain asumassa Suomessa, vaan osa yhteisöä – se on tärkeää.

Täsmänä – tukea työpoluille -hanke tarjoaa uusia mahdollisuuksia työhön ja osallisuuteen pitkäaikaistyöttömille ja ilman toisen asteen tutkintoa oleville nuorille aikuisille. Täsmänä on Euroopan unionin sosiaalirahaston osarahoittama ja sitä toteuttaa Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö ja Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Hankkeen asiakkaat voivat olla Turusta, Kaarinasta, Liedosta tai Raisiosta.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.