Lapsena en osannut nähdä ruskan kauneutta, saati arvostaa estetiikkaa. Lukiossa uskonnonopettajani kertoi, kuinka nuorena maailma näyttää vielä mustavalkoiselta, mutta vanhempana alkaa nähdä joukossa harmaan eri sävyjä. Kuinka oikeassa hän olikaan!
Lehdet tippuvat puista, mutta syksyn karuuteen mahtuu kauneutta, joka parhaimmillaan heijastuu ruskan väreissä. Arki rytmittyy työstä tai opiskelusta, ja seurakuntien syksy tarjoaa monenlaista aktiviteettia sekä paikkaa kohdata muita.
Vuodet eivät silti ole veljeksiä keskenään. Sama pätee elämäämme. Äitini sanoo, että emme koskaan tiedä, mitä seuraava ruska tuo tullessaan. Siinä voi olla iloa, arkea ja jopa juhlaa, mutta toisinaan myös surua ja taakkaa. Ajankulku tuntuu nopeutuvan, mitä vanhemmaksi tulee. Ruuhkavuosina saattaa ajautua työn ja harrastuskuskausten oravanpyörään niin, ettei huomaakaan, kuinka vuodet vierähtävät ohi.
Joskuson hyvä pysähtyä miettimään, mikä elämässä on tärkeää. Itselleni suurin pysähdys tapahtui viisi vuotta sitten Israelissa, kun Raamatun pyhillä paikoilla koin kristittyjen yhteyden ja sain Pyhä Hengen kosketuksen kautta uskon sydämeeni.
Puhutaan, että uskovan ihmisen elämä olisi synkkää ja väritöntä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä usko tuo elämäämme iloa, rauhaa ja rakkautta. Vajaa pari vuotta sitten vaihdoin pitkän opettajan urani pappeuteen, mitä en ole päivääkään katunut. Mukaan on mahtunut iloa, naurua, arvokkaita kohtaamisia sekä rinnalla kulkemista, mikä on antanut paljon enemmän kuin ottanut.
Ainauskovan elämä ei silti ole helppoa, mutta vapahtajamme Jeesus Kristus kantaa meidät vaikeuksien läpi ja levottoman ajan keskellä antaa rauhan sydämeen. Sellaisen mitä maailma ei voi antaa.
Elämä on kaunis ja arvokas, mutta upein ja tärkein sävy löytyy, kun lähdet seuraamaan Jeesusta. Hän puhdistaa sisältämme synnin ja kuonan ja antaa tilalle todellisen rakkauden. Kerran hän pukee meidät puhtaan valkeaan vaatteeseen, minkä turvin elämämme jatkuu silloinkin, kun aika meidät jättää.