Pandemiaa, sotaa, lisää sotaa, köyhyyttä, talouskurimusta, hulluja maailman johdossa. Viime vuosien uutiset eivät ole olleet kovin valoisia, saati iloisia. Ei ihme, jos välillä ahdistaa.
Yksi tapa selvitä on laittaa silmät kiinni ja mennä sängyn alle muutamaksi vuosikymmeneksi, mutta parempiakin tapoja on. Henkinen kriisinkestävyys on asia, jota voi harjoitella ja joka auttaa selviytymään vaikeina aikoina. Seurakunnilla on tässä ihan kansakunnankin tasolla tärkeä rooli – henkinen kriisinkestävyys kun on osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Se periytyy ajatuksesta, että yhtenäinen kansa selviää paremmin poikkeusoloista. Ja seurakunnathan tekevät ihan perinteisesti juuri sitä työtä.
Asiantuntija Mirkka Torppa on yksi heistä, jotka kiertävät kouluttamassa ja puhumassa henkisestä kriisinkestävyydestä. Hän muistuttaa, ettei kaikesta lööppitulvasta huolimatta kyseessä ole asia, joka olisi keksitty juuri nyt.
– Kyse ei ole vain siitä, että maailma on mennyt vallan hulluksi, vaan asioista, joita on tehty koko ajan. Seurakuntien arkeen kuuluu kulkea rinnalla vaikeissa tilanteissa ja osata auttaa, kun tarvitaan taitoa selviytyä ja toipua kriiseistä, suuremmista ja pienemmistä.
Torppa määrittelee, että yksilön kannalta henkinen kriisinkestävyys on yksinkertaisesti sitä, että selviää vaikeista tilanteista, pysyy toimintakykyisenä ja keksii selviämisen ratkaisumalleja. Se voi olla pientä, kuten vaikka kuinka tulla toimeen, jos sähköt ovat poikki. Tai kuinka osata hakea apua ja toipua, jos tulee joku suurempi onnettomuus.
– Tärkeää henkisessä kriisinkestävyydessä on myös osata ottaa muut huomioon. Pandemia opetti, että kyllä me selviämme, jos välitämme muista. Se tietenkin liittyy myös kirkolliseen arvomaailmaan. Muista ja ennen kaikkea heikoimmista pitää huolehtia. Lähipiiristä, naapureista. Korona-aikaan käytiin vaikkapa ostoksilla muiden puolesta. Joustavuus on tärkeää selviytymisessä.
Entä voiko henkistä kriisinkestävyyttä treenata?
– Toki. Kriisinkestävyys ei ole sisäsyntyistä. Sitä voi oppia ihan koko elämän ajan. Kun elämä tuo eteen pieniä ja isompia hankaluuksia, niin jälkikäteen voi aina miettiä, mitä niistä voisi oppia. Etukäteen taas kannattaa pohtia esimerkiksi, mikä tuo juuri itselle turvaa, kun asiat menevät huonosti. Se voi olla vaikka luonnossa liikkuminen, tai että on kotona hyvä kotivara. Läheiset ihmiset ovat tärkeä voimavara – sekä taito hakea ja ottaa ulkopuolista apua vastaan.
Kriisit ovat nimensä mukaisia myös siinä mielessä, että ihmiset usein toimivat vallan ennustamattomasti, kun tapahtuu jotain kovin odottamatonta. Johtaja voikin olla kaikkea muuta kuin johtaja. Arka voi olla vaikka millainen sankari ja niin edelleen.
– Sekin täytyy vain hyväksyä. Mutta kriisin jälkeen auttaa, jos on miettinyt, mikä on se asia, joka tuo turvaa ja jota kautta voi toipua. Se on tärkeää ihan kansakunnankin tasolla.
Seurakunnat pyrkivät tuomaan turvaa nimenomaan yhteisöllisyyden kautta. Muiden kohtaaminen on usein lohduttavaa ja kirkon ovet ovat auki.
– Monesti juuri lähellä olevat yhteisöt ovat sellaisia, joiden toimintaan on helppo tulla – seurakunnat, martat ja muut. Tärkeä on nähdä myös eri uskontojen rooli vaikeissa tilanteissa. Kun tunnetaan toisemme, se edistää hyvää ja myönteisiä asioita, Torppa miettii ja muistuttaa, ettei varautuminen suinkaan lisää pelkoja vaan päinvastoin herättää turvaa.
– Meillä pidetään huolta heikoimmista ja on paljon tahoja, jotka sitä tekevät ja juuri se vahvistaa turvallisuutta.
Miten varautua kriiseihin, kolme pointtia:
- Ennakoidaan erilaisia asioita. On kotivara, erilaisia omia verkostoja, tärkeitä ihmisiä, tunnistetaan omia taitoja, jotka luovat juuri minulle turvaa.
- Pidetään huolta muista, ollaan toinen toisillemme hyviä. Välitetään.
- Edistetään toivoa, turvaa ja hyvää lisääviä asioita itsen ympärillä. Kun on vaikeaa, piilevät asiat usein nousevat pintaan. Pitäisi osata ajatella, mikä on hyödyllistä tässä tilanteessa ja edistää hyvää mieltä mieluummin kuin erimielisyyttä ja epäluottamusta. Positiivinen näkökulma asioihin vie eteenpäin.