Keväinen koivumetsä.

Ihminen on yhteisöllinen

Sana sinulle | 24.04.2026 | Lilja 4/2026

Teksti: Jussi Kinnunen, Martinseurakunnan vs. seurakuntapastori | Kuva: Jussi Vierimaa

Vappu on kevään ja työn juhla. Maalla on kylvötöiden aika. Kaupungeissa ylioppilaat valtaavat kadut valkolakkeineen, työväki marssii ja onhan niitä Jeesus-marssejakin. On kuohuviiniä, simaa, tippaleipiä, vappuhuiskia ja ilmapalloja. Karnevaalimeininki. Kevät on täällä. Hurraa!

Viime sunnuntain evankeliumiteksti käsitteli hyvää paimenta. Sanotaan, että lampailla ei ole hyvä näkö, mutta erinomainen kuulo. Ne tunnistavat paimenensa äänen. Kun paimen kutsuu, lampaat tulevat. Kristityistä puhutaan lampaiden laumana, jota Jeesus itse kaitsee. Olemme seurakunta, pyhien yhteisö ja Kristuksen kirkko.

 Lampaalla pitää olla tarpeeksi ruokaa, riittävästi juomaa ja suojaa. Paimen huolehtii laumastaan ja suojelee vaaroilta. Se voi olla vaarallistakin puuhaa. Pahimmillaan paimenelta menee laumaa puolustaessa henki. Niin kävi Jeesukselle. Hyvä Paimen antoi henkensä lammastensa edestä. Hyvä Paimen kuoli, jotta me saisimme elää.

Olemme ajan saatossa tottuneet ajattelemaan, että kirkko on sellainen esivallan ylläpitämä laitos, jossa verovaroin kustannetut papit pitävät saarnoja sielumme ravinnoksi, mutta jolla ei ole välittömästi mitään tekemistä meidän yksityisen uskomme, saati henkilökohtaisen Jumala-suhteemme kanssa. Kun tätä taustaa vasten puhutaan Hyvästä Paimenesta ja Hänen lampaistaan, ajattelemme helposti, että oikeastaan puhutaan vain yhdestä lampaasta eli minusta. Minä olen se kadonnut lammas.

Emme kuitenkaan koskaan ole yksin maailmassa. Jumala loi kuvakseen ihmisparin, ei yksinäistä yksittäistä ihmistä. Hän loi meidät elämään perheessä, yhteisössä ja yhteiskunnassa. Kristittyinä olemme aina Kristuksen lunastaman lauman, kirkon eli Hänen hengellisen ruumiinsa jäseninä. Me kristityt olemme yksilöinäkin laumaeläimiä.

Seurakunnassa me tarvitsemme myös yhteisöllisyyden kokemista, yhteistä tekemistä ja jaettuja kokemuksia. Hirvensalossa toimiva Missioyhteisö tarjoaa Kristus-keskeisen ja turvallisen kodin yhteisöllisyyttä ja toimintaa kaipaavalle ihmiselle. Yhteisö on avoin kaikille. Nimensä mukaisesti yhteisön ytimessä on lähetysnäky.

Missioyhteisöön kuuluva Messy Church sai aikaisemmin keväällä Arkkipooki-kilpailussa kunniamaininnan. Siitä on tässä lehdessä oma artikkelinsa. Messy Church on hyvin matalan kynnyksen tie seurakuntaan, joka antaa seurakuntalaisille mahdollisuuden löytää, käyttää ja kehittää lahjojaan sekä löytää paikkansa eri tehtävissä. Vaikka tilaisuus on suunnattu lapsiperheille, aivan kaikki saavat tulla. Konsepti toimii. Messy Churchin kruunaa aina yhteinen ruokailu. Mikäpä olisi enemmän yhteisöllisyyden kokemuksen ytimessä kuin yhteinen ateriahetki?

Vappuna myös huomaa, että ihminen tosiaan on laumaeläin. Hauskaa Vappua!

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.