Vuonna 1951 Turussa alkoi uudenlainen seurakunnan työmuoto, kun Kirsti Raitio aloitti työnsä kuurojen parissa. Tarvetta oli, sillä valtiolta ei siihen aikaan juuri herunut kuin lämmintä kättä eikä yleensä sitäkään. Viittomakielisten oli hyvin hankala tulla ymmärretyksi yhteiskunnassa.
Toki valtakunnallisesti oli tätä työtä tehty jo aiemminkin. Vuonna 1908 maata kiersi kaksi (2!) matkapappia, joilla molemmilla oli seurakunta-alueena puoli Suomea.
– Papit olivat tietenkin miehiä ja he kokivat, että ei ollut oikein sopivaa, kun he olivat tulkkeina esimerkiksi lääkärikäynneillä. Tarvittiin enemmän väkeä ja myös diakoniatyöntekijöitä. Ensimmäinen saatiin Helsinkiin 1945, kertovat Kristiina Wallenius-Penttilä ja Tiinakaisa Honkasalo, jotka toimivat tällä hetkellä työparina kuurojen seurakunnassa. Wallenius-Penttilä on diakoniatyöntekijä ja Honkasalo viittomakielisen työn pappi.
1990-luvulle saakka viittomakielisten pappien ja diakoniatyöntekijöiden hommaan sisältyi erityisen paljon tulkkausta. Nykyään tulkkauspalvelut kuuluvat Kelalle.
Se vapautti seurakunnan työntekijöiden aikaa muuhun, eli ihmisten kanssa olemiseen. Kaikkiaan kuurojen seurakuntaan kuuluu Turun arkkihiippakunnan alueella noin 350 ihmistä.
– Koko Suomessa tätä työtä tekee kuusi pappia sekä diakoniatyöntekijät päälle. Oma alueeni on Varsinais-Suomi ja Satakunta. Viittomakielisten papille kuuluvat kaikki, jotka käyttävät viittomakieltä, Honkasalo kertoo.
Viittomakielisen diakoniatyön 75-vuotissynttäreillä toukokuun alussa on tarkoitus muistella kuvin ja viittomalla, kuinka kuurojen työ on kehittynyt.
– Aiemmin, vielä 60-luvun lopulla, tätä työtä tehtiin kotona, eli diakoniatyöntekijän luo saattoi joku tulla koputtelemaan vaikka lauantaiaamuna. Oli syytä olla varhain pystyssä ja vaatteet päällä! Wallenius-Penttilä kertoo.
Ja sitten on tietenkin juhlajumalanpalvelus. Saarnaamassa on itse arkkipiispa, ja häntä lukuun ottamatta messu on, kuten aina, hiljainen. Se tarkoittaa, että esimerkiksi virret viitotaan. Synttäreiden kunniaksi paikalla on myös viittomakielinen kuoro.
– Homma toimii kuten tavallisissakin kuoroissa, mutta laulun sijaan kaikki viittovat yhtä aikaa. Se on myös tosi hienon näköistä, kun viitotaan rytmissä! Honkasalo sanoo.
Turun työparista Kristiina Wallenius-Penttilä on tehnyt kuurojen parissa työtä jo parikymmentä vuotta, Tiinakaisa Honkasalo neljä vuotta. Kummallakaan ei ole alun perin taustaa viittomakielessä.
Honkasalo teki aikanaan muun muassa radiohommia, joten loikkaus hiljaiseen viittomakieleen oli iso.
– Kun näin työpaikkailmoituksen, innostuin heti. Siinä ei vaadittu, että pitää osata viittomakieltä, mutta piti sitoutua sen opettelemiseen. Kirkolliset toimitukset sujuvat toki jo ihan hienosti, mutta eihän tässä koskaan ole ihan valmis.
Wallenius-Penttilä puolestaan innostui asiasta kymmenvuotiaana partiossa olleen kaverin kautta, joka opetti hänelle sormiaakkoset. Ja niin siinä kävi, että lopulta hän valmistui viittomakielen tulkiksi, sai töitä diakoniakeskuksesta ja on sillä tiellä edelleen.
Kristiina Wallenius-Penttilä opetteli viittomakielen alkeet omasta kiinnostuksestaan 10-vuotiaana, Tiinakaisa Honkasalo aloitti sen opiskelun neljä vuotta sitten tultuaan valituksi viittomakielisen työn papiksi.
– Tämä on seurakuntalaisille hyvin tärkeä yhteisö. Tänne voi tulla juttelemaan ilman tulkkia, sellaista ei ole kovin paljon. Me olemme ikään kuin iso perhe.
Vaikka viittomakielisillä on paljon paremmat mahdollisuudet osallistua ja toimia yhteiskunnassa kuin ennen, paljon on myös hankaluuksia. Ihan vaikka erilaiset takaisinsoittopalvelut. Ei onnistu, ellei kuule. Ylipäänsä se, että kaikki palvelut viedään nettiin on monille vaikeaa.
– Kaikkien it-taidot tai kielitaito eivät riitä siihen. Pitää muistaa, ettei suomi ole viittomakielisten äidinkieli. Moni viittomakielisistä on käynyt koulua aikana, jolloin opetus saattoi olla sellaista, että opettaja kirjoitti taululle ja puhui samaan aikaan taulun suuntaan, Wallenius-Penttilä sanoo ja muistuttaa, että kuurojen lisäksi nuo samat kieli- tai tietokoneasiat ovat vaikeita esimerkiksi monille vanhuksille tai maahanmuuttajille.
Ja tämäkin:
– Selkokieltä käyttää Suomessa 800 000 ihmistä. Esteettömyys palvelee kaikkia heitä, Tiinakaisa Honkasalo muistuttaa.
Viittomakielisen diakoniatyön 75-vuotisjuhlat 3.5. klo 14 seurakuntien toimitalon juhlasalissa , Eerikinkatu 3.