Pääsiäisen ajan ehtoollisista tärkeimmät ovat kiirastorstain jumalanpalveluksessa ja pääsiäisyön messussa jaetut ehtoolliset.
Ehtoollisella muistetaan Jeesuksen viimeistä ateriaa. Kaarinan seurakunnan pastori Heikki Hietanen muotoilee, että istuutuminen kiirastorstain pääsiäisaterialle yhdessä lähimpien ystäviensä, kahdentoista opetuslapsensa, kanssa oli viimeinen asia, josta Jeesus sai elämässään vapaasti päättää.
Jo tuolloin ajanlaskumme alkuvuosina pääsiäinen oli juutalaisille tärkeä juhla, jota he viettävät Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi.
–Jeesus vietti viimeistä päiväänsä vapaalla jalalla ja halusi kokoontua ystäviensä kanssa pöytään pääsiäisaterialle. Tarjolla oli lammasta ja leipää ja viiniä. Viimeisen aterian jälkeen Jeesus lähti rukoilemaan Getsemanen puutarhaan, missä hänet sitten pidätettiin, Hietanen toteaa.
Jeesus tiesi jo viimeisellä aterialla, että hänen maallinen taival oli tullut päätökseensä. Hänen kavaltajansa, Juudas Iskariot, istui saman ruokapöydän ääressä.
–Jeesus sanoi ruokaa ottaessaan, että tältä samalta vadilta syö myös ihminen, joka minut pettää. Opetuslapset pelästyivät kovasti ja alkoivat kukin vuorollaan kysellä, olenko se minä. Kun tuli Juudaksen vuoro, hänkin kysyi, olenko se minä. Jeesus vastasi, että sinä sen sanoit, jolloin Juudas juoksi huoneesta ulos, Hietanen kertoo.
Viimeisellä aterialla Jeesus itse asetti ehtoollisen sakramentiksi. Hän mursi opetuslapsille leipää ja jakoi heille viiniä ja sanoi, että tämä leipä on minun ruumiini ja tämä viini on minun vereni, jotka teidän puolestanne annetaan.
–Tehkää tämä minun muistokseni, kuului Jeesuksen ehtoolliskäsky.
Ehtoollinen on osa jumalanpalvelusta kaikissa kristillisissä kirkkokunnissa.
Hietasen mukaan Martti Luther kohotti sakramenteiksi vain kasteen ja ehtoollisen, koska niistä oli Jeesuksen suora käsky ja kummassakin oli näkyvä aine merkkinä Jumalan näkymättömästä armosta. Kasteessa vesi, ehtoollisessa leipä ja viini.
–Jotkut protestanttiset kirkot ajattelevat, että ehtoollisella vain muistetaan Jeesusta, mutta luterilaisille, kuten myös katolisille ja ortodokseille, leipä on todellisella mutta salatulla tavalla Jeesuksen ruumis ja viini hänen verensä, Hietanen selventää.
Hietanen luettelee viisi asiaa, jotka hän itse rippikouluissa nuorille ehtoollisesta aina opettaa.
–Ehtoollinen on ensinnäkin Jeesuksen itsensä asettama. Toiseksi ehtoollinen on myös Jeesuksen muistoateria. Kolmanneksi se on kiitosateria, jolla osoitetaan kiitollisuutta siitä, mitä Jeesus on meidän eteemme tehnyt. Siitä päästään neljänteen asiaan eli ehtoollinen on syntien anteeksiantamusateria, Hietanen luettelee.
Viidenneksi ehtoollinen on Hietasen mukaan yhteyden ateria.
Ehtoollinen on yhteyden ateria ensinnäkin yhteisöllisenä hetkenä, jolloin seurakuntalaiset yhdessä polvistuvat alttarille vieri vieressä puoliympyrän muotoisen kaaren eteen omaan henkilökohtaiseen hetkeensä Jumalan kanssa. Se on yhteyden ateria, koska siinä me koemme yhteyden Jumalan armoon Jeesuksen ruumiin ja veren kautta.
Ja se on yhteyden ateria, koska kirkon puoliympyrän muotoisen alttarikaiteen ajatellaan olevan tosiasiassa kokonainen ympyrä, jonka äärelle ehtoolliselle polvistuvia vastapäätä ovat läsnä myös muualla ehtoollista viettävät ja jo taivaaseen astuneet kristityt.
Hietanen pitää huomionarvoisena, että Jeesus halusi viimeiselle aterialle pöytäseurueeseensa kaikki, vaikka hänellä olisi ollut syynsä olla torjuvampi.
–Jeesuksella oli viimeisellä aterialla mukana hänen kavaltajansa Juudas ja Pietari, joka tulisi kieltämään Jeesuksen kolmesti. Lisäksi aterialla oli Tuomas, joka tulisi epäilemään ylösnousemusta. Jeesuksen opetus oli, että ehtoollisen voi jakaa kaikkien kanssa, Hietanen tulkitsee.
Kristillisen kirkon sisällä samaan ei ole kyetty. Eri kirkkokuntien, esimerkiksi luterilaisten ja katolisten, käsitykset ehtoollisen merkityksestä eroavat toisistaan sen verran, että virallista ehtoollisyhteyttä kirkkojen välillä ei ole.
–Tämän voi ajatella johtuvan siitä, että kaikissa kirkkokunnissa ehtoollinen koetaan niin tärkeäksi, ettei omasta uskonkäsityksestä ole haluttu tehdä kompromisseja. Pienetkin tulkintaerot koetaan tärkeiksi, koska ollaan ison asian äärellä, Hietanen toteaa.