– Etukäteen ei jännitä, mutta kun Tuomiokirkon kellot soivat ja on vain pari minuuttia h-hetkeen, niin sitten vähän jo tuntuu. Niin kuuluukin, liika itsevarmuus on huono asia, sanoo kaupungin protokollapäällikkö Mika Akkanen, joka julistaa joulurauhan Suomen Turusta tänä vuonna jo 13. kerran. Itse julistus on muodossa tai toisessa luettu ainakin 1300-luvulta lähtien.
Akkanen on ylpeä siitä, että saa olla yksi lenkki julistajien pitkässä ketjussa.
– Sinänsähän, jos pormestari ei olisi tyytyväinen, niin julistaja voitaisiin kyllä vaihtaa. Lähtökohta kuitenkin on, että rauhan julistaja olisi pitkään sama, jotta kasvot tulisivat tutuksi. Lisäksi tässä täytyy olla myös eräänlainen joulurauhan tietopankki esimerkiksi toimittajien suuntaan, joten siinäkin menee hetki, että sen kaiken oppii.
Akkasen aattopäivä sujuu niin, että hän saapuu Suurtorille kymmenen maissa. Sitä ennen hän on hakenut kaupungin kassakaapista julistuskäärön, jonka on tehnyt 1956 turkulainen taiteilija Tauno Torpo. Teksti on maalattu vasikannahkaan. Siitä on myös varmuuskopio, joka on kirjoitettu poronnahkaan. Ennen vuotta 1956 teksti luettiin vähän mistä milloinkin.
– Juhlan jälkeen myös palautan tekstin kassakaappiin. Ensimmäisenä jouluna kun luin tämän, vein käärön kotiin ja laitoin vaatekaappiin. Mutta sitten aloin pyhien jälkeen miettiä, että ei sen ole oikein hienoa olla siellä Akkasen sukkien joukossa. Sitä paitsi jos julistus palaa, niin on kivempi, että se palaa kansliassa kuin kotonani.
Samoihin aikoihin kun Akkanen aattona suuntaa Suurtorille, sinne ovat matkalla myös Ylen juontajat. Ari Welling on juontajana nyt yhdeksättä vuotta, viimeiset neljä joulua mukana on ollut myös kollega Marie Söderman, joka vastaa ruotsinkielisestä osuudesta. Joulurauha on televisioitu suorana vuodesta 1983, mutta kesti pitkään ennen kuin televisiossa kuultiin juontoa – oli vain kuva, julistus ja musiikki. Tänä vuonna vietetään myös radioinnin 90-vuotisjuhlaa.
Joulurauhan julistuksen jälkeen Mika Akkanen palauttaa käärön kassakaappiin. Tosin ensimmäisenä jouluna se sai levätä joulunpyhät Akkasen vaatekaapissa.
– Joona Haarala meiltä Turun Ylestä aikanaan ehdotti, että eikö televisiossakin voisi olla selostus, kun kerran radiossakin oli. Parina ensimmäisenä vuonna olin sitten äänenä kameran takana. Ihmiset alkoivat kysellä, miksi en näy kuvissa ja lopulta päädyttiin nykyiseen systeemiin, Welling kertoo.
Valmistautuminen tuohon muutaman minuutin ja kahden miljoonan katsojan spektaakkeliin alkaa jo marraskuussa.
– Kaikki asianosaiset tapaavat paikan päällä, ja käydään läpi kameroiden paikat ja muut asiat. Ihmiset myös vähän vaihtuvat, joten siksikin on hyvä nähdä. Pieniä muutoksiakin tulee. Viime vuonna oli esimerkiksi mellakka-aidat ensimmäisen yleisörivin edessä, mutta nyt palataan vanhaan systeemiin, jossa on vain köysi eristämässä katsojat ja esiintyjät, Welling kertoo.
Kun Welling ja Söderman saapuvat Suurtorille, myös heidän Tohlopin ja Pasilan vahvistuksensa ovat ehtineet varsinaiseen Suomeen. Heidän päivänsä on alkanut jo viideltä. Yleläisiä on mukana viitisentoista hoitamassa tekniikkaa Brinkkalassa niin, että katselijoille kaikki näyttää sujuvan kuin tanssi.
Mutta sujuvatko ne aina? Mitkä asiat voivat mennä päin prinkkalaa?
– Sanoissa voi tietenkin aina seota. Joskus joku pikkumoka on käynyt äänimiehelle, kun hän on luullut, että minä aloitan, mutta Marie onkin aloittanut, jolloin jokunen sana on jäänyt toistumatta. Yhtenä vuonna ulkolähetysauto ei ollut latautunut eikä autoa saatu Turussakaan toimimaan, joten kameraleikkaukset olivat vähän krouveja. Mutta tuskin sitä kukaan niin sanottu tavallinen katsoja edes huomasi, Welling kertoo.
Ja hyvä on myös pitää se marraskuun palaveri: kerran esimerkiksi oli Hämeenkadun puoleinen talo julkisivuremontissa, eivätkä Ylen autot päässeet normaaliin parkkiinsa. Olisi ollut hankala yllätys huomata se vasta aattona!
Takaisin Brinkkalaan: kello on kymmenen jouluaattona ja Akkanen on vaihtanut juhlapukuun. Sitten lähinnä odotellaan.
– Yleisöä alkaa tulla jo kymmeneltä, jolloin saa vielä hyvän paikan eturivistä. Usein käyn vaihtamassa heidän kanssaan muutaman sanan. Paikalle saapuu runsaasti ihmisiä myös Turun tuomiokirkossa klo 11 pidettävästä jouluhartaudesta.Yhdeltätoista tehdään Ylen kanssa ääninäytteet ja otetaan toimittaja Ari Wellingin kanssa selfie. 11.30 menen perähuoneeseen ja luen ääneen tekstin pari kertaa kenraaliharjoituksena, Akkanen sanoo.
Ei sillä, että hänen tarvitsisi treenata, sillä hän osaa kyllä tekstin molemmilla kielillä ulkoa. Mutta idea ei ole puhua sitä ulkomuistista, vaan nimenomaan lukea. Lukiessa löytää paremmin oikean rytmin ja nopeuden. Helposti tutun tekstin kanssa käy niin, että alkaa lukea sitä liian nopeasti.
Kokeilun ja kellottamisen tuloksena ideaalinopeus on myös löytynyt.
– 1,05 minuuttia on hyvä aika. Jos on nopeampi, menee säkätykseksi ja jos hitaampi, käännytään paatoksen puolelle.
Ennen varsinaista julistusta liveyleisö saa nauttia musiikista. Laivaston soittokunnan päällikkökapellimestari Jarkko Aaltonen on tänä aattona ensimmäistä kertaa johtamassa soittokuntaa, mutta soittamassa hän on ollut 90-luvulta saakka.
– Meidän roolimme perinteisessä tapahtumassa on olla – perinteinen. Yleensähän orkesteri pyrkii aina keikalla vähän yllättämään, mutta tässä koetetaan olla niin, ettei varmasti yllätetä. Tärkeintä on jatkuvuus ja samankaltaisuus, Aaltonen määrittelee.
Vaikka kappaleet pysyvät ja soittajat osaavat ne epäilemättä unissaankin, niin joulurauhakeikalle ei lähdetä kuin soitellen sotaan. Se ei ylipäänsä ole helpoin mahdollinen torvisoittokunnalle.
– Olosuhteet voivat olla vähän mitä vain. Etenkin kova pakkanen on hankala. Se on myös vuoden viimeinen esiintyminen, joten kaikki alkavat olla aika poikki. Mutta tämä on kyllä keikka, johon kaikki aina haluavat tulla, se on yhteisöllinen ja tärkeä juttu.
Televisiokatselijat näkevät soittokunnalta vain ne muutamat tutut kappaleet, mutta keikka alkaa siis jo puoli tuntia aiemmin.
– Ensin kuoro laulaa pari joululaulua ja me sitten esitämme aika vakiintuneen yhteislaulusetin joululauluja. Erikoisuus, joka esitetään vain tuona päivänä, on Teuvo Laineen ”Puuromarssi”. Hän oli aikanaan soittajamme ja sävelsi sen ihan tätä varten.
Mieskuoro kuuluu tietenkin joulurauhaan itsestään selvästi. Tai kuorot, sillä niitä on kaksi, Laulun Ystävät sekä Naskalit.
– Vuorovuosin johdamme sen Niklas Taanilan kanssa. Molemmista kuoroista on mukana puolet, yhteensä laulajia on kuutisenkymmentä. Me myös kierrätämme laulajia, että kaikki pääsevät joskus mukaan, kertoo Mieskuoro Laulun Ystävien taiteellinen johtaja Nikke Isomöttönen.
Vaikka esitettävät laulut ovat tuttuja eivätkä erityisen hankalia, niin keikka on tärkeä.
– Yleisöä on 12 000-14 000 ja siihen televisionkatsojat päälle. Se on näkyvyydeltään omaa luokkaansa ja tietenkin hyvää mainosta myös mieskuorolaululle. Esiintyminen ei sinänsä jännitä, mutta erityinen tunnelma tilaisuudessa on, kun se on niin muodollinen ja sen protokolla selkeä. Ollaan pukeuduttukin viimeisen päälle niin, että kaulahuivit varmasti ovat järjestyksessä. Kaikki se nostaa tilaisuuden omalle tasolleen. Tulee olo, että olemme tekemässä jotain tärkeää ja saamme olla osana pitkää traditiota.
Kuorot valmistautuvat joka vuosi huolellisesti, myös yksiääniset laulut harjoitellaan, että varmasti menee yhtenäisesti. Tekstitasoa käydään läpi ja parit yhteisharkatkin pidetään.
– Aattona sitten meidän osuutemme alkaa puoli kahdeltatoista. Sitä ennen on äänenavaus vanhalla raatihuoneella, jonka edessä lavakin on. Jälkeenpäin on vielä Brinkkalassa jöuluglögit.
Ja niinpä enää on jäljellä grande finale: kun Tuomiokirkon kellot lyövät kaksitoista, Brinkkalan parvekkeen takana olevassa huoneessa on Akkasen lisäksi kaksi henkilöä. Toinen on Ari-Pekka Korhonen – hän toimii Akkasen varamiehenä.
– Jos minä vaikka kompastun ja menetän tajuntani, niin hän sitten nappaa julistuksen ja astuu parvekkeelle lukemaan sen. Mikäli en kompastu ja pyörry, niin kun homma on ohi ja astun takaisin sisään, kättelen ja kiitän häntä.
Turun museokeskuksen vuokraussihteeri Jukka Ranta on se toinen ihminen.
– Parvekkeelle on tuplaovet ja ennen tilaisuutta sisemmät on valmiiksi avattu. Kun sitten on tullut julistuksen aika, Jukka konttaa vaivihkaa avaamaan ovet minulle, niin että hän ei näy kuvissa.
Sisällä sivummalla on myös cateringin ihminen odottamassa kahvi- ja glögitilaisuuden alkua, jahka juhlallisuudet on saatu suoritettua.
– Tänne kutsutaan kaikki tapahtumaa tekemässä olleet pienelle välipalalle. Siis poliisi, SPR:n väki, soittajat ja laulajat, tekniikka ja niin edelleen. Ylen porukka lähtee täältä sen jälkeen takaisin Tampereelle, joten se on heille samalla kevyt lounas. Tilaisuuteen kuuluu myös mieskuoron esittämä Jouluyö, juhlayö. Itse lähden kahvitilaisuudesta vähän ennen yhtä, jolloin kun pääsen autoon ja laitan radion päälle, Ylen uutisissa kuulen ääneni ja kerrotaan, että Suomen Turku on julistanut joulurauhan.
Entä tuleeko julistajan oma perhe kuuntelemaan joulurauhan?
– Lapsuudenperheessäni jouluun kyllä kuului joulurauha, mutta emme koskaan olleet paikan päällä. En ole tainnut olla katsomassa tätä kertaakaan. Ja mitä tulee nykyhetkeen, niin en kyllä velvoita perhettä tulemaan isän töihin jouluaattona…
Poimintoja joulurauhan historiasta
- Joulurauhanjulistuksen sisältö on vuosisatojen mukana muuttunut. Vanhimmat tunnetut versiot ovat 1600-luvulta. Niissä määritellään ihan sakkosummia erilaisista rikoksista, viinan myymisestä tai vaikka olkien tuonnista taloihin – oljissa kun oli palovaara, mistä kokemusta on myös seitsemällä veljeksellä.
- Nykyaikaan saakka samana on pysynyt se, että kun ensin julistuksessa esivalta uhkailee erilaisilla rangaistuksilla, niin lopuksi aina kuullaan lämmin jouluntoivotus!
- Suomen kieli oli mukana julistuksessa ensimmäisen kerran 1700-luvulla, mikä herätti porvariston keskuudessa hämmennystä.
- Julistuksen teksti tuhoutui Turun palossa, mutta maistraatin sihteeri kirjoitti sen ylös ulkomuistista – ruotsiksi. Hän myös suomensi sen, mutta ei puhunut kovin hyvää suomea, joten 1880-luvulla teksti korjattiin nykyiseen muotoonsa.
- Usein ihmetellään, miksi rauhanjulistuksessa soitetaan niinkin sotaisia ja isänmaallisia lauluja kuin Jumala ompi linnamme, Porilaisten marssi – ja Maamme. Tämä on peruja sortokaudelta 1800-luvun lopulta. Uhma on suunnattu venäläisiä vastaan, kun muuten ei oikein voitu tehdä mitään eivätkä venäläiset toisaalta oikein voineet kieltääkään asiaa, kun oli kuitenkin rauhanjulistustilaisuus, kertoo Mika Akkanen.