Turun tuomiokirkkomuseon esineistöä tulee esille Aboa Vetus Ars Nova -museoon helmikuussa avautuvaan näyttelyyn. Peruskorjauksen vuoksi sulkeutuneesta Tuomiokirkkomuseosta lainattavat esineet kertovat kirkon merkityksestä keskiajan ja uuden ajan ihmisille. Osa esineistä on saatu Tuomiokirkkoon lahjoituksina Aboa Vetus Ars Nova -museon ja Luostarikorttelin alueella asuneilta henkilöiltä 1600- ja 1700-luvuilla. Lainaesineiden joukossa on muun muassa Ejbyn kalkki ja pateeni sekä muita kirkollisia käyttöesineitä menneiltä vuosisadoilta.
Seurakuntayhtymälle valittiin marraskuussa uusi 15 jäsenen ja 2 varajäsenen Nuorten hallitus vuodelle 2026 seurakuntien nuortenilloissa käydyllä vaalilla. Puolet valituista on Nuorten hallituksen jäseninä uusia ja vähän alle puolet alle 18-vuotiaita. Ääniä annettiin kaikkiaan 136 ja äänestys oli aktiivisinta Mikaelinseurakunnassa 46 äänellä. Nuorten hallitus tuo seurakuntayhtymässä nuorten äänet, mielipiteet ja toiveet päättäjille. Uudet jäsenet löytyvät verkkosivuilta turunseurakunnat.fi/nuortenhallitus.
Loppiaisena käynnistyy valtakunnallinen sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon 750-vuotisjuhlavuosi. 750 vuotta täyttää Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli, joka on Suomen ensimmäinen pysyvä hallintoelin ja vanhin virasto ja loi perustan suomalaiselle koulutukselle, kulttuurille ja julkiselle hallinnolle. Juhlavuosi tuo esiin kirkon roolin hyvinvointiyhteiskunnan muotoutumisessa. Yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa vahvistetaan lukutaitoa ja innostetaan nuoria lukemaan. Taidetestaajien kanssa nuoret pääsevät kokemaan taidetta uusista näkökulmista kirkoissa. Kansalliset dialogit luovat tilan kohtaamiselle ja kuuntelemiselle seurakunnissa ympäri Suomen. Osana juhlavuotta kirkko haastaa pohtimaan, mitä sivistys tarkoittaa tänään. Juhlavuoden vietto alkaa loppiaisena messulla, joka kuullaan Yle Radio 1:ssä 6.1. kello 10 suorana Turun tuomiokirkosta.
