Kolme naista halaa toisiaan

Nukketeatteriryhmä Kas Kummaa! eli Anna-Katariina Virtanen (vas.), Kirsi Koskinen ja Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti juhlistivat teatterin tasakymmeniä näyttämöllä. Kas Kummaa! sai Kristillisen taidesäätiön tunnustuspalkinnon vuonna 2015.

Kaksi vuosikymmentä ja yli 20 000 katsojaa

Kulttuuri | 11.12.2025 | Lilja 12/2025

Teksti: Minna Uusivirta | Kuva: Timo Jakonen

Nukketeatteri Kas Kummaa! ilostuttaa lapsia ja aikuisia.

Ainakin pari pesukarhua, haisunäätä, hirvi, orava ja karhu osallistuivat ilonpitoon, kun Nukketeatteri Kas Kummaa! juhlisti 20-vuotista taivaltaan näytelmällä Peten ja Paten rohkeus löytyy Martin seurakuntatalolla 15.11. Paikalle kokoontui niin monta innokasta ja äärimmäisen tarkkaavaista nuorta katsojaa, että nukketeatteriryhmän jäsenet eli Kirsi Koskinen, Anna-Katariina Virtanen ja Kaija Vähä-Vahe-Hirvilahti saivat pitää kaksi näytöstä. Ohjelmassa oli lounaan ja kakkukahvien lisäksi nukkepaja.

– Sata peukkua esityksestä. Haisunäätä ja pesukarhut olivat kivoja, summaa Elsi Kuisma, 4, nukkepajan askartelujen äärellä.

Myös Eini Toivonen, 4, ja Aura Toivonen, 7, pitivät esityksestä – ja etenkin pesukarhuista.

-Sovimme Einin synttäreillä, että teemme tänne teatteriesitykseen kulttuuritreffit, kertoo kummitäti Susanna Salmela.

Kas Kummaa! -ryhmän esityksiä on ehtinyt nähdä yhteensä yli 20 000 turkulaista ja kaarinalaista lasta sekä aikuista. Teatteri sai alkunsa vuonna 2005, kun päiväkerhotyö vietti 60-vuotisjuhliaan. Nyt eri näytelmiä on ehtinyt kertyä liki 30 – ja itse tehtyjä nukkeja sekä lavasteita seurakuntatalon vinteille sen mukainen määrä.

Vuosien varrella ryhmän lastenohjaajat ovat saaneet lisätä nukketeatteriin käytettävää työaikaa ja nyt kaikki kolme tekevät Kas Kummaa! -töitä kaksi päivää viikossa. Aamupäivät on usein varattu esityksille ja iltapäivät uusien näytelmien valmistelulle. Parhaimmillaan esityksiä on voinut olla päivässä kuusikin.

Nukketeatteri kiertää Diakoniakeskuksen pakettiautolla esiintymässä etenkin seurakuntayhtymän tilaisuuksissa ja alueen päiväkodeissa, kertoo ryhmän tuorein jäsen Virtanen.

– Usein esiinnymme tutuissa paikoissa. Niissä myös tiedetään, että meille voi aina tarjota pullaa, hän virnistää.

Naiskolmikon mukana matkustaa lisäksi näytelmien rekvisiitta. Sekä lavasteet että nuket ovat ryhmän jäsenten itse tekemiä.

-Niiden on kestettävä kuljetukset ja mahduttava päiväkotien tiloihin.

Teatterin ohjelmistossa on nykyisin kevät- ja syysnäytelmät, sekä joulu- ja pääsiäisnäytelmät. Uusia esityksiä repertuaariin tulee vuodessa yksi tai kaksi. Uusin tulokas on loppuvuodesta ohjelmistoon saatu joulunäytelmä Superhiiri Martti.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.