Kolme iloista tonttulakkeihin sonnustautunutta lasta sohvalla edessään muutama lahjapaketti.

Lahjoittajat tuovat jouluniloa diakonian asiakasperheiden lapsille. Keräykseen voi osallistua hankkimalla lasten toivelahjoja tai lahjoittamalla rahaa Mobilepayn kautta.

Anna lapselle iloa

Ajankohtaista | 24.10.2025 | Lilja 10.2025

Teksti: Roope Lipasti | Kuva: Vesa Tyni

Lahja lapselle -keräyksellä hankitaan jälleen 1000 joululahjaa vähävaraisten perheiden lapsille. Mukaan voi ilmoittautua 11.-17. marraskuuta.

Jenna (nimi muutettu) on vähän alle kolmekymppinen kolmen pienen lapsen äiti. Tilanne perheessä on hankala, mies on työtön ja Jenna itse kotiäiti. Rahasta on koko ajan suuri pula.

– Elämä on sellaista rahasta rahaan sinnittelyä. Aika paljon on stressiä kaikesta, laskuja kertyy ja velkaakin, mutta pakko on pärjätä. Tätä on ollut jo useamman vuoden. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla lasten kanssa kuitenkin kotona niin kauan, että nuorimman päiväkoti kohta alkaa.

Erityisen kirpaisevasti köyhyys näkyy jouluna. Pientä apua on ollut Lahja lapselle -keräyksestä, jossa perhe on ollut mukana nyt pari vuotta.

– Onhan tämä tosi iso asia meille. Lapsille joulu on tietenkin tärkeä asia. On mukava, että on ainakin yksi vähän isompi lahja, jonka on itse saanut toivoa. Minä toisaalta yritän pitkin vuotta katsoa, jos löytyy jostain supersuperalennuksesta jotain pientä, johon on muutama euro laittaa. Saan sitten pieniä paketteja ainakin pari jokaiselle. Yleensä ne ovat kirpparilta, että sikälikin on kiva kun saa joskus jotain ihan uutta. Kirpparit ja kierrätys tässä onkin tullut tutuksi!

Jennan lapsista vanhinkin on nippanappa alle kouluikäinen, joten vielä ei ole onneksi ollut suuremmin lahjavertailua muiden lasten kanssa.

– Mutta lapset ovat kyllä nähneet videoita Youtubesta, joissa lapset availevat lahjoja ja saavat kaikkea kivaa. Silloin tulee kysymyksiä, että miksi me ei saada. Olen siihen koettanut keksiä selitykseksi, että joulupukin lahjat ehkä olivat loppu tai jotain vastaavaa – he kun edelleen uskovat pukkiin.

Lahja lapselle -keräyksen ansiosta lapset saavat nyt sitten siis edes sen yhden vähän isomman lahjan.

Kyseinen keräys järjestettiin vuonna 2009 ensimmäisen kerran. Idea on yksinkertainen: diakoniatyöntekijät keräävät perheiltä lasten lahjatoiveen, minkä jälkeen vapaaehtoiset lahjoittajat käyvät ostamassa sen. Lisäksi mukana on 90 vapaaehtoistonttua hoitamassa käytännön asioita. Lopuksi diakonit toimittavat paketit aatoksi perille. Yhden lahjan hinta on yleensä noin 50 euroa, mutta halutessaan voi kysyä myös 20-30 euron arvoisia toiveita – niitäkin lapsilla on. 

Seurakuntayhtymän Varikon ohjaaja Mia Lehtonen on ollut vuosia mukana keräyksen koordinoinnissa ja kertoo, että lahjakorttien suosio kasvaa vuodesta toiseen.

– Tosin alle yhdeksänvuotiaille ei anneta lahjakortteja. He ovat vielä leikki-ikäisiä ja silloin on tärkeä saada se ihan konkreettinen lahja. Nuoret taas nimenomaan toivovat lahjakortteja. Siinä on taustalla, että voi sitten ihan itse käydä ostamassa toiveensa – mennä vaikka kavereiden kanssa joulun jälkeen alennusmyynteihin. Myös se vaikuttaa, että aika paljon toivotaan asioita, jotka ostetaan netin kautta ja joita ei välttämättä kivijalkaliikkeistä edes saa.

Sinänsä lahjojen hankkijat ovat kyllä varsin omistautuneita konkreettisten lahjojen etsimiselle: viime vuonna joku oli tilannut lahjan Euroopasta kun ei muuten löytynyt, toinen oli käynyt Helsingistä ostamassa, kun Turussa ei ollut.

Tänä vuonna on mukana myös Mobilepay, jolla voi lahjoittaa rahaa.

– Periaatteessa rahan lahjoittaminen suoraan on aiemminkin ollut mahdollista, mutta emme ole sitä kauheasti mainostaneet. Sitä on kuitenkin kovasti kysytty, ja toisaalta rahalahjoitukset mahdollistavat sen, että voimme reagoida vielä vaikka joulukuussa, jos tulee mattimyöhäisiä lahjantarvitsijoita – ja kyllä heitä joka vuosi tulee, Lehtonen sanoo ja muistuttaa, että lahjoittaa saa toki myös pienempiäkin summia.

Jennan terveiset kaikille mukanaolijoille lähtevät sydämestä:

– Kiitos tosi paljon ihmisille, jotka lähtevät mukaan tällaisiin kampanjoihin. Te toteutatte ja teette joulun!

Näin osallistut:

Soita arkisin ti-ma 11.-17.11.2025 klo 10-13 numeroon 040 341 7660.

TAI

Täytä sähköinen lomake 10.11. alkaen www.lyyti.in/lahjalapselle2025

TAI

Lahjoita haluamasi raha – pienetkin summat auttavat – Mobilepayn kautta: 93899. Keräyslupa RA/2020/639.

Lahja lapselle -keräyksen logo

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.