– Tiedätkö, mikä on mun urani merkittävin saavutus, Seela Sella kysyy pilke silmäkulmassa ja puuhaa samalla teesihdin ja -kannun kanssa kotonaan Helsingin Munkkiniemessä.
Kelaan mielessäni hengästyttävää listaa teatteri-, elokuva-, televisio- ja radioteatteriproduktioista, joissa Sella on ehtinyt olla mukana, mutta keskustelu saakin ihan toisen suunnan.
Sella kertoo viestistä ja valokuvasta, jotka sai tuntemattomalta naiselta hiljattain. Valokuvassa oli söpö ja omituisen näköinen rescue-koira. Viestissään nainen kertoi nimenneensä koiransa Seelaksi.
– Eikö olekin aivan ihanaa! Olen niin otettu, itsekin rescue-koira Nasun omistava Sella myhäilee. Hän tuo teen pöytään ja istahtaa avonaisen kalenterinsa ääreen, joka on täynnä koukeroisia merkintöjä.
Sellan työtahti on hämmästyttävä. Tätä haastattelua piti siirtää parilla tunnilla, jotta hän ehti käymään päiväseltään Kouvolassa. Siellä kuvataan kotimaista Ikuisesti-draamaelokuvaa, joka saa ensi-iltansa ensi vuoden lopulla.
Kyseessä on hyvin pienellä budjetilla tehtävä, Kymenlaakson maisemissa kuvattava elokuva. Sellan mielestä on tärkeää olla mukana avittamassa alan uusia, ei vielä niin nimekkäitä kykyjä.
– Kiinnostuneille täytyy antaa mahdollisuus tehdä pitkää elokuvaa ammattinäyttelijöiden kanssa. On kivaa olla osa projektia, jonka tietää vievän tätä ryhmää eteenpäin, Sella sanoo.
Kalenteriin on buukattu myös haastatteluja, lausuntakeikkoja, esiintymisiä viime keväänä julkaistuun elämäkertaan liittyen sekä Rakkauskirjeitä-näytelmän esityksiä Esko Roineen kanssa.
– Vapaapäivä? Ai mikä se on, Sella kuittaa ihmettelyt tiukasta aikataulustaan.
Uransa aikana Sella on herättänyt henkiin satoja roolihahmoja. Hänen mukaansa hyvää tarinaa ei tunnista ensilukemalta. Tarina herää henkiin ajattelemalla.
Ensin pitää löytää syvin ajatus. Onko hommassa kyse rakkaudesta, vihasta, kateudesta tai vaikka mustasukkaisuudesta? Sitten roolihenkilöiden ympärille luodaan kokonainen maailma yhdessä muiden näyttelijöiden kanssa.
Sella kuvaa prosessia tunteiden ja reaktioiden pingispeliksi. Ääneen sanotusta selviää lopulta vain murto-osa. Mielenkiinto on ihmisten välisissä suhteissa ja heidän suhtautumisessaan toisiinsa.
– Mitään roolia ei pysty tekemään yksin, ja pieniä rooleja ei ole olemassa. Pienet roolit antavat isolle roolille luonteenpiirteitä ja rakennustarpeita, Sella selittää.
Näyttelijän keskeisin kysymys on miksi.
– Kaikella on syynsä ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Haemme aina syitä, miksi joku toimii, miten toimii. Se on se kiva homma tässä työssä, Sella sanoo.
Hitler. Vastaus tulee välittömästi, kun Sellalta kysyy hänen uransa tärkeintä roolia.
Kyseessä on Michael Baranin käsikirjoittama ja ohjaama Hitler ja blondi -näytelmä, joka sai ensi-iltansa helmikuussa 2020. Sella näytteli Hitleriä ja Verneri Lilja hänen uskollista saksanpaimenkoiraansa Blondia.
Baran ja Sella, juutalaiset taiteilijat, tutkivat teoksessa miestä, joka halusi kaikkien juutalaisten kuolevan. Rooli oli Sellan oma toive. Hän tunsi, että pystyi kertomaan jotain uutta Hitleristä. Jotain siitä, mitä Hitler koki ihmisenä.
– Minusta oli tärkeää saada ihmiset ajattelemaan, ettei kukaan synny pahana. Kaikella on joku syy.
Juutalaisten historia ja kulttuuri ovat olleet aiheina Sellalle muutenkin tärkeitä. Tematiikan käsittely alkoi jo vuonna 1976 Juutalaisen laulun ja runouden illoista, joissa Seela lausui runoja ja hänen miehensä Elis lauloi juutalaisia lauluja.
Näitä iltoja seurasi monta juutalaisaiheista näytelmää. Ympyrä sulkeutui viime vuonna ensi-iltansa saaneeseen Eichmann – mistä yö alkaa -näytelmään Kansallisteatterissa.
Näytelmä oli holokaustin pääarkkitehdin, natsivirkamies Adolf Eichmannin (Timo Torikka) ja juutalaisfilosofi Hanna Arendtin (Seela Sella) kuvitteellinen dialogi. Esitys pohti pahuuden muuttumista arkipäiväiseksi ja sitä, miten kukaan ihminen ei käännä historian kulkua yksin.
– Olen saanut hienojen tekstien kautta pyöritellä omia ajatuksiani näistä asioista. Se on aika etuoikeutettua, Sella pohtii tehtyjä töitä.
Järki pitää olla päässä, vaikka teatterityötä rakastaakin, Sella pohtii. Siksi hän päätti, että Eichmann jää hänen viimeiseksi suureksi teatteriroolikseen.
– Teatteriproduktiossa voi olla satoja ihmisiä mukana. Jos yksittäinen henkilö kuolee, pitää koko systeemi laittaa uusiksi. Se on väärin yhteisöä kohtaan lähteä mukaan, jos tietää, että on tämmöinen vaara kuukahtaa pois, hän toteaa arkisesti.
Sella on huomannut, että ihmiset ympärillä pitävät hänestä nykyään ihan eri tavalla huolta kuin vielä 10 vuotta sitten. Eichmannia tehdessä kanssanäyttelijä Timo Torikka tarjosi vähän väliä vesilasia. Teräsleidit 2 -elokuvan kuvauksissa viime kesänä päähuolehtijana oli näyttelijä Sanna-Kaisa Palo.
Haastattelupäivänä tehdyissä Ikuisesti-elokuvan kuvauksissa ”kaikki pojat” auttoivat kukin vuoron perään Sellaa kulkemaan muhkuraisessa maastossa metsäpuron varressa.
– 20 vuotta sitten olisin mennyt siellä kuin kärppä eikä kenenkään olisi tarvinnut auttaa.
Sellan mielestä huolenpito ja pyytämättä tarjottu apu tuntuvat kuitenkin kivalta.
– He ovat varuillaan minun puolestani.
Vanhenemisessa on puolia, jotka turhauttavat Sellaa. Kuulolaite, joka ei pysy korvassa, pienet korvakorut, joita ei saa enää paikalleen tai voimattomat kädet, joilla ei saa purkinkansia auki. Käyttöohjeet, joita pitää tihrustaa suurennuslasilla.
Pieniä, turhanaikaisia asioita, joiden takia sitä ärsyyntyy itselleen. Samaan aikaan Sella toteaa, että kaikki tämä kuuluu vanhenemiseen. Vanhenemista ei pääse pakoon. Se on fakta kaikille.
– Kieltäydyn ehdottomasti tulemasta sellaiseksi kärttyiseksi vanhaksi mummoksi, joka kitisee joka asiasta. Rähistä voi, se on eri asia, hän myhäilee.
Eräs pelko vanhenemiseen kuitenkin liittyy.
– Eikös melkein kaikki pelkää sitä, että he tulevat omien lastensa taakaksi?
Seela Sella kehottaa nuorempia sukupolvia valmistautumaan vanhenemiseen etukäteen: pohtimaan, mitä tarkoittaa tulla vanhaksi ja mitä tarkoittaa, kun joutuu luopumaan asioista.
Sella jakaa vanhenemiseen liittyviä ajatuksiaan, kokemuksiaan ja muilta imettyjä mietteitä puhekeikoilla. Hän on puhujatoimisto Speakersforumin listoilla ja vierailee esimerkiksi palvelutaloissa.
Hän haluaa tavoittaa yksinäiset ja sairaat vanhukset. Esiintymisillään Sella koittaa herättää positiivisia ajatuksia ja energiaa sekä nostaa esiin elämän merkityksellisyyttä.
– Kunpa jokainen saisi varmuuden siitä, että meillä jokaisella on merkitystä. Emme tiedä, milloin olemme olleet tärkeitä jollekin ihmiselle, mutta olemme sitä varmasti olleet, hän pohtii.
– Mistä löytää elämän motiivin vanhanakin? Jos sitä motiivia ei löydä, että miksi tässä vielä keikkuu ja elää, niin sitä ei jaksa, hän jatkaa.
Merkityksellisyys. Siitä kumpuaa 88-vuotiaan Seela Sellan palo jatkaa edelleen pienempien työkeikkojen parissa. Miksi lopettaa, kun on vielä annettavaa?
Uransa aikana Sella on välittänyt itseään viisaampien ajatuksia sadoilla lavoilla. Jokainen tarina on antanut hänelle jotain, ja osuvimmat oivallukset ovat jääneet mukaan matkaevääksi.
Kun Sella työsti Sellasta – Seela Sellan tarina -kirjaa Antti Heikkisen kanssa, hän painotti, ettei halua tehdä elämäkertaa vaan kertoa vain ja ainoastaan työstään.
Kirjaprosessin aikana hän havahtui siihen, miten limittäin omat ja roolihahmojen ajatukset usein kulkevat. Rajaa työn ja muun elämän välille on vaikeaa piirtää. Ja elämäkertahan siitä lopulta tuli.
– Tämä työ on elämäntapa. Toivottavasti ihmiset osaavat lukea kirjasta sen.
Kun Katri Helena lopetti uransa näyttävästi stadionkeikalla, pohti Sellakin, milloin tulee joku isompi merkki siitä, että nyt on aika lopettaa työnteko kokonaan. Vielä sellaista ei ole tullut.
– Voisiko sitä lopettaa niin kuin minä teen, silleen pikkuhiljaa? Tehdä vielä noi ja noi ja noi… ja noi ja noi ja noi, Sella luettelee hymyillen.
Se on selvää, että jos Sella olisi lopettanut esimerkiksi 10 vuotta sitten, hän ei olisi tämä tekevä ja menevä, elämäniloinen tehonainen.
– Olisin katkera ja kiukkuinen vanha akka. Ihan hirveä, hän naurahtaa.
Kaikki tarinat päättyvät joskus. Omaa loppuaan Sella pohtii vailla pelkoa. Hän kuvaa sitä ”eräänlaiseksi siirtymäksi”. Ruumis maatuu puuarkussa, mutta joku energia jää jäljelle.
Sella on tehnyt yli 40 vuotta vapaaehtoistyötä juutalaisen seurakunnan hautausrenkaassa. Hän on pessyt ja valmistellut kymmeniä naisvainajia hautaamista varten. Hän kuvaa seremoniaa rauhoittavaksi. Se on vienyt häneltä kuolemanpelon.
– Se on suurin palvelus, mitä voi ihmiselle tehdä, koska siitä ei voi odottaa vastapalvelusta.
Sellan haaveena on, että hän voisi lähteä saappaat jalassa eli näytellä viimeiseen saakka. Tai tarkasti ottaen hän sanoo verbit elää ja näytellä peräkkäin. Niin elämän ytimessä näytteleminen hänelle on.
– Tämä on mun tapa kokea, miettiä, ajatella, pohtia ja oppia asioita, hän summaa.
Entä onko jotain vielä näyttelemättä? Nasun tarinan Seela Sella tahtoisi kertoa. A. A. Milnen Nalle Puh-tarinoiden arka mutta ennakkoluuloton pieni possuhahmo on Sellalle erityisen rakas.
– Nasun hahmo on minua lähellä. Tunnen, että tiedän, mitä Nasu ajattelee. Nasulla uteliaisuus ja elämänilo voittavat pelon. Maailma voisi tarvita vielä Nasun filosofiaa.
Kun Sellalta kysyy, millaisen jäljen hän haluaisi tähän maailmaan jättää, seuraa pitkä hiljaisuus. Sitten hän alleviivaa kaiken kulttuurin – musiikin, oopperan, teatterin, kuvataiteen ynnä muun – merkitystä.
– Ottakaa sieltä se, mitä tarvitsette. Se on siellä. Löydätte sieltä voiman, joka auttaa teitä ja kantaa jonkun ongelman yli.
– Ja kulttuurin tekijöiden ei tarvitse olla tietoisia siitä, kuka teoksista ottaa ja mitä. Siihen täytyy vain uskoa, että on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Jutunteossa on käytetty Antti Heikkisen kirjaa Sellasta – Seela Sellan tarina (Otava, 2025).
Kirkon ohjelmaa Kirjamessulavoilla
pe 3.10.2025 klo 11–11.22, Asema
Hyvinvoiva mieli ja sielu
Kansanedustaja, somevaikuttaja Ville ”Terapeutti-Ville” Merinen ja walk in terapian asiantuntija Päivi Pulakka johdattavat nuoria henkisen ja hengellisen hyvinvoinnin teemojen äärelle nuorison kysymysten kautta. Vuorovaikutteinen.
la 4.10. klo 12.30–13, Veturi
Ihmisen muotokuva
Elämän tarinasta, nähdyksi tulemisesta, valoista ja varjoista keskustelemassa piispa Mari Leppänen ja kirjailija Joel Haahtela. Haastattelijana Kaisa Kariranta.
su 5.10. klo 10.15–10.50, Pysäkki
Rauhan ja toivon seurat
Rauhan ja toivon seurat on radikaali ja arkaainen yhteen tulemisen muoto. Mukana psyko- ja pariterapeutti Kirsi Hiilamo, kirjailija Sara Al Husaini, toimittaja Mari Teinilä ja etnomusikologi Sakari Löytty. Isäntänä Turun kristillisen opiston säätiön toimitusjohtaja Jukka Hautala.
su 5.10. klo 14.30–15, Veturi
Uusien ja vanhojen tarinoiden äärellä
Mitä vuosikymmenet ovat opettaneet uusista aluista – ja kuinka tarinat saadaan uudestaan henkiin? Arkkipiispa Tapio Luoman vieraana rakastettu näyttelijä Seela Sella.
Kaupunkiohjelmaa
pe 3.10. klo 18.30 Tuomiokirkko
Yksinkertaisuuden ylellisyys ja kävelemisen filosofia
Elämän ihmettelyä ja löytöretkeilyä kulkemalla erilaisia reittejä ja polkuja pitkin. Miksi kävelemme, mitä siitä saamme ja mihin se meitä kuljettaa? Keskustelemassa uskontotieteilijä, pappi Tom Sjöblom, kirjailija, pappi Kaisa Kariranta sekä runoilija, kirjailija Tomi Kontio. Haastattelijana Annastiina Papinaho.