Suomen Merimieskirkon toiminnasta tuli tämän vuoden alusta entistä kansainvälisempää. Merimieskirkko vastaa nyt myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koko ulkosuomalaistyöstä.
Töitä tehdään siis merenkulkijoiden, raskaan liikenteen kuljettajien ja ulkomailla asuvien suomalaisten kanssa. Ihmisiä kohdataan merimieskirkoissa, satamissa, laivoilla ja ulkosuomalaisissa seurakunnissa ympäri maailman.
Johtavan pastorin Jussi Laineen mukaan kaikki toiminta lähtee ihmisten tarpeista. Merimieskirkko haluaa olla mukana ilossa, surussa ja arjessa, ihmisten hyvinvointia tukemassa.
Työntekijät kohtaavat vuosittain noin 200 000 ihmistä, valtaosan ulkomailla. Merimieskirkko tai ulkosuomalaisseurakunta voi olla osalle ulkosuomalaisista ainoa paikallinen tuki ja turva.
– Varsinkin ehkä kriisitilanteessa on tärkeää tulla kohdatuksi omalla äidinkielellään ja tunnekielellään ihmisen kanssa, jonka kanssa jakaa yhteisen kulttuuri-identiteetin, Laine sanoo.
Laineen mukaan työnsarkaa on maailmalla paljon. Suomen kansalaisia asuu ulkomailla noin 300 000. Lisäksi maailmalla arvioidaan olevan noin 1,6–2 miljoonaa ihmistä, joilla on suomalainen syntyperä.
Merimieskirkon kansainväliseen verkostoon kuuluu noin 80 henkilöä. Heistä omia työntekijöitä on noin 50 ja loput työskentelevät kumppanien palveluksessa.
Ilman vapaaehtoisia toiminta ei Laineen mukaan pyörisi. Tehtäviä on monenlaisia Hampurin merimieskirkon massiivisista joulumyyjäisistä Teneriffan ulkosuomalaisseurakunnan suntiotiimiin.
Laineesta on tärkeää, että vapaaehtoistyö nostetaan yhtä tärkeäksi resurssiksi työntekijöiden rinnalle. Vapaaehtoiset pitää saada mukaan kehittämään toimintaa, jolloin tehtävät ovat heille entistä motivoivampia.
– Mikä on sellainen osallisuuden muoto, jossa ihmiset tulevat mielellään tekemään heille merkityksellisiä asioita, hän pohtii.
Suomen Merimieskirkko juhlii tänä vuonna 150-vuotista taivaltaan. Horisontissa näkyy haasteita. Valtion säästökuuri osui myös merimieskirkon toimintaan. Lisäksi ulkosuomalaisten liikkuminen maailmalla on entistä ennakoimattomampaa.
Laine uskoo, että Merimieskirkko löytää silti ketterästi paikkansa, kuten monesti aikaisemminkin.
– Uskon, että tällainen järjestötoimija, jolla on selkeä näkemys tehtävästään, löytää aina keinot tehdä vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä.
