Jos haluaa päästä hengittämään ihanaa tervan hajua, kannattaa kesällä suunnata Maarian, Kakskerran tai Kuusiston kirkoille, sillä niiden kirkkojen ja kellotapuleiden katot huoltotervattiin toukokuussa ja osaan tehdään vielä toinen kierros syksyllä.
Tälläkin kertaa asialla oli Kauko Keskinen, joka yhdessä Juho Pöyhösen kanssa tekee näitä hommia. Pöyhönen on ollut mukana oppimassa nyt viisi vuotta.
Vaikka Suomessa ei juuri muuta tervata kuin kirkon kattoja, niin niitä maassa riittää. Ja koska katot täytyy huoltaa noin viiden vuoden välein, siinäkään mielessä työt eivät ihan äkkiä lopu. Tosin ihan kuka tahansa hommaa ei voi tehdä: täytyy olla näyttöjä ainakin kolmesta kirkkourakasta ennen kuin seurakunnat suostuvat edes ottamaan tarjousta. Suomen tervariporukat voikin laskea yhden käden sormilla.
Keskinen itse on tehnyt tervaushommia 1980-luvulta saakka. Turun kirkotkin ovat tulleet tutuksi, ensimmäisen kerran hän oli tervaamassa Kuusiston kirkon kattoa 35 vuotta sitten.
– Kyllähän tässä pikkuhilijaa rupiaa oppimahan, hän sanoo härmäläisittäin.
Tosin Keskinen muistuttaa, että kaikesta huolimatta tervaus ei ole varsinaista tähtitiedettä.
– Katon pitää olla kuiva, ylhäältä lähdetään alaspäin ja ihan sutimalla terva levitetään. Aurinkoinen ilma on hyvä tervaukselle, koska silloin katto on jo itsessäänkin lämmin ja puu oikein imaisee aineen sisäänsä. Mutta tervata voi vaikka talvella – se kyllä jämähtää puuhun silloinkin, mutta heti kun aurinko herää niin terva lähtee liikkeelle, Keskinen kertoo.
Suurin tervankuluttaja katoilla ei ole vesi vaan aurinko. Siksi etelä- ja länsilappeet tervataan yleensä aina kaksi kertaa kun muille ilmansuunnille riittää kerta. Niin Kuusistossakin. Mikäli huoltotervaus tehdään säännöllisesti, katto kestää pitkään.
– Vanhimmat paanut, joihin minä olen törmännyt, ovat 400-vuotiaita. Kyllä ne pitkään kestävät jos niitä hyvin huolletaan. 90 prosenttia Suomen kirkkojen paanuista on männyn sydänpuuta. Haapaa käytetään myös jonkin verran, Keskinen kertoo.
Tervauksessa – kuten kaikessa maalauksessa – melkein suurempi homma kuin itse sutiminen ovat alkuvalmistelut. Ennen kuin voi aloittaa, täytyy esimerkiksi asentaa katolle väliaikaiset rännit, jotka keräävät valuneen aineen niin ettei se tuhri seinälautoja tai kiviä. Tapulien ylemmät puuosat kääritään kokonaan muoviin. Tököttiä tulee alas pari viikkoa tervauksesta, mikäli on lämmintä.
Keskinen sanoo, että terva pitää levittää mahdollisimman kuumana, jolloin se imeytyy hyvin. Niinpä se lämmitetään ensin padassa. Nykyään sutimishommat tehdään nostimelta, mutta Keskisen uran alkuaikoina katoilla heiluttiin köysien varassa.
– Kirkon harjan yli vedettiin liina, joka kiinnitettiin sitten vaikka puuhun toisella puolella. Aika hurjaa puuhaa se oli. Kannatti myös aamulla käydä tarkastamassa, ettei kukaan ollut irrottanut sitä turvaköyttä.
Kerran hän on myös pudonnut oikein kunnolla, Nastolan kirkon katolla vuonna 1998. Sen seurauksena vasemmassa kädessä toimii enää kaksi sormea mitenkuten.
– Onneksi olen oikeakätinen. Läheltä piti -tilanteita on ollut enemmänkin. Sellaisia, että on jäänyt roikkumaan johonkin puoleen väliin seinää. Mutta kyllä korkeisiin paikkoihin tottuu eikä tästä mitään tulisi jos jännittäisi.
Miten sitten pystyy työskentelemään niin, ettei ihan joka paikka ole tervassa?
– Ei mitenkään. Ainoastaan silmämunat ovat valkoiset päivän jälkeen. Toisinaan tervaa roiskuu silmäänkin ja sitten on pienen hetken sokea. Laseja taas ei voi pitää, kun ne tulevat heti huuruun. Puhdistamisessa sauna on paras lääke. Ja tärpätti. Puolisoni on kosmetologi, ja minä pesen naamani tärpätillä!
Tervaa on myös totuttu pitämään mustana. Väri tulee kimröökistä, jota sekoitetaan tervan joukkoon. Mutta yhtä hyvin tervan sekaan voisi lisätä muitakin väripigmenttejä, esimerkiksi punamullassa käytettävää, jolloin tervasta tulisi punaista.
– En ole kyllä koskaan punaista kattoa nähnyt, Keskinen miettii.
Ainoastaan silmämunat ovat valkoiset päivän jälkeen, kommentoi Kauko Keskinen olemustaan työpäivän päätteeksi. Keskinen tietää asian, sillä hän on tervannut kattoja 1980-luvulta saakka.