Tein ajatusleikin ja keksin musiikkisuhdetyypeille ilmentymät seurakuntien musiikkielämästä – pilke silmäkulmassa totta kai:
Kirkkomusiikin suorittaja istuu kirkon penkissä joka sunnuntai, laulaa jokaisen virren ja vuorolaulun viimeistä säveltä myöten, jotta oppisi virsikirjan kannesta kanteen.
Kirkkomusiikkiammattilainen on Taiteilija, jota arkiset käytännön asiat eivät kosketa. Merkittävää on vain musiikki. Hän harjoittelee yötä myöden Game of Thrones -musiikkia, jota hääpari toivoi.
Kirkkomusiikkitaidoistaan epävarma on laulanut jumalanpalveluksessa kovaan ääneen papin osuuden tai veisannut Siionin virsiseuroissa liian nopeasti. Hän sai kanssaihmisiltä oudoksuvia, jopa mulkoilevia katseita, eikä siksi uskalla enää laulaa mukana lainkaan.
Kirkkomusiikkifani käy seurakunnan jokaisessa konsertissa ja julkaisee niistä someen fiilistelykuvia. Hän kulkee ympäriinsä Juhani Tikkasen fanipaita päällä ja tiedustelee kaikilta, ovatko nämä kuulleet Pekka Simojoen uusimman levyn.
Kirkkomusiikkikulttuurin vaalija kuuntelee pitkäperjantaisin Matteus-passiota ja vie lapsenlapset laulamaan Kauneimpia Joululauluja. Hän auttaa järjestämään seurakunnan konsertteja – ja onkin siksi hyvä vastinpari ammattilaiselle.
Kirkkomusiikkia rennosti harrastava käy seurakunnan svengaavassa kuorossa ja Virsiä ja viiniä -illoissa. Hänelle on tärkeää hyvä meininki. Kuoronjohtaja kuitenkin toivoisi, että häntä näkyisi harjoituksissa hieman enemmän.
P.S. Lue Aino Nevalaisen mielenkiintoisesta tutkimuksesta tämän lehden sivuilta 4–6.
P.P.S. Varmistathan ettet ole se, joka mulkaisi taidoistaan epävarmaa.