Vanhan Hämeentien kellariverstaassa on torvi poikineen, tuubia ennen kaikkea, mutta muitakin. Osa on kunnostettu, osa vielä odottaa korjaajan kättä ja saattaa joutua odottamaankin, sillä soitinkorjaaja Kari Lilja on laittamassa pillejä pussiin, mikä lienee oikeahko ilmaisu tässä tapauksessa.
Kun hänen verstaansa häviää, maailma menettää kiinnostavan palasen soitinhistoriaa. Lilja kertoo, että soitinkorjaamo jatkaa Aleksei Apostolin vuonna 1903 Bulevardille perustamaa torvitehdasta.
– Apostol oli muun muassa Suomen Valkoisen Kaartin kapellimestari ja armeijan ensimmäinen ylikapellimestari. Varsinaisena käsityöläisenä tehtaassa hääri kuitenkin herra nimeltä Wenzel Mirsch, joka osti aikanaan osuuden tehtaasta ja jatkoi puhallinsoittimien valmistamista omissa nimissään, Lilja kertoo.
Vuonna 1959 Liljan oppi-isä Veijo Åhman puolestaan aloitti oman uransa kisällinä samaisessa soitinkorjaamossa ja niin ikään aikanaan osti sen itselleen. Kari Lilja puolestaan sai oppinsa Åhmanilta ja osti korjaamon 2007.
– Kaupan mukana tuli paljon kulttuurihistoriaa, muun muassa Apostolin alkuperäinen sorvi ja työpöytä, jota tosin on pienennetty, sillä aikanaan sen ympärillä työskenteli useampi ihminen, Lilja kertoo.
Lopettamispäätös kypsyi pikku hiljaa.
– Käsityöläisyyttä ei nykyään arvosteta. Soittimet hankitaan Kiinasta, eikä niitä edes kannata korjata. Ylipäänsä soittoharrastus on vähentynyt ja ikäluokat pienentyneet. Musiikkioppilaitoksetkin ovat helisemässä, Lilja miettii.
Soitinkorjaajan hommat ovat myös sellaisia, että asiat täytyy oppia tekemällä, joten Lilja pelkää, ettei korjaajia enää pian ole juuri jäljellä.
– Itse olen tähän saakka tehnyt puolet ajastani soittohommia ja toisen puolen sitten tätä korjaamista. Koronan jälkeen soittohommat kuitenkin pysähtyivät kuin seinään. Suutarikoulun kävin korona-aikaan. On kiva tehdä nahkatöitä ja täytyy muutenkin pitää sitä ammattitaitoa yllä, jos siitä vaikka olisi ammatiksi. Aina olen kuitenkin tykännyt tehdä käsillä.
Tällä hetkellä mies entisöi vielä vanhoja soittimiaan ja myy niitä pois pikku hiljaa.
– Yksi Apostolin vanha ja tosi suuri tuuba tuossa myös odottaa korjausta. Sorvia olen tarjonnut Sibelius-museolle, josko heitä kiinnostaisi.
Kari Lilja itse on soittanut tuubaa seitsemänvuotiaasta.
– Matalat vasket ylipäänsä ovat minun juttuni. Aloitin suoraan tuuballa. Se oli niin iso, että piti soittaa pallilla seisten, että ylettyi suukappaleeseen. Pidin heti tuuban möreästä äänestä. Siinä on sellainen turvallinen ja isällinen soundi – johtuisiko tykästyminen sitten siitä, ettei minulla ole varsinaisesti koskaan ollut isää.
Tällä hetkellä mies soittaa vaskisoitinorkesteri Aura Brass Bandissä, mutta viime aikoina myös rummut ovat vetäneet puoleensa.
– Olen tässä opetellut soittamaan niitä ja sitä kautta koko innostus musiikkiin on vähän niin kuin uudestisyntynyt. Soitamme Metodistikirkon tiloissa, lajina on gospel ja bändin nimi on Kaari – se tulee siitä, kun seurakunnan nimi on Silta.
Kristillisyys on miehen elämässä mukana myös moottoripyörien kautta.
– Kuulun kristilliseen moottoripyöräkerhoon, jonka nimi on MC Preachers. Siellä on kiva porukka, tehdään kerhovierailuja, ajellaan yhdessä – mitä nyt kerhoissa tehdään. Se on ollut myös tärkeä tukiverkosto, kun on ollut vaikeita aikoja.
Elämä ei aina ole ollut Liljalle ihan helppoa. Hän vietti lapsuuttaan sijaiskodissa ja kun täytti aikanaan 18, joutui itsenäistymään vähän liian aikaisin, jolloin asiat lähtivät nopeasti lapasesta.
– Jossain vaiheessa meni tosi huonosti ja soitin lopulta uskovaiselle ystävälleni ja kysyin, vieläkö Jumala voisi tällaisen hanttapulin pelastaa. Hän sanoi, että Tuhlaajapojan tarina on edelleen voimassa. Sitä kautta pääsin jälleen kiinni elämänsyrjään.
Kun päihteet jäivät taakse, kaikki muukin muuttui.
– Elämäni on tällä hetkellä onnellista ja tasapainoista. Samasta syystä olen ollut myös vapaaehtoisena järjestämässä Turkuun päihdekuntoutujille tarkoitettua kristillistä toipumis- tai vertaistukiryhmään. Original Group on sen nimi – sellaisia on monessa paikassa muuallakin.
Lilja sanoo, että tervehtyäkseen on ymmärrettävä, että päihderiippuvuus on krooninen sairaus, eikä siitä pääse ikinä kokonaan eroon, mutta ilman päihteitä voi yhtä kaikki elää.
– Siksi sanotaan että olemme toipuvia alkoholisteja, ei toipuneita. Haluan auttaa myös muita ja rohkaista siihen, että kun kohtaa Jumalan, elämä muuttuu.
Sukunimestään Lilja ei tiedä muuta kuin että suku on tullut aikanaan Ruotsista. Ennen suomentamista nimi oli Lilius, kuten monen muunkin nykyisen Liljan. Lukuisat Liljat ovat myös versioita Liljeroosista tai Liljebergistä, kun 1900-luvun alussa nimiä joukolla suomennettiin.
Kari Lilja on itse alun alkaen Keuruulta ja hänen isänsä Kuopion tienoilta.
– Lilja on tietenkin kukkana tuttu pienestä lähtien. Sehän on oikein kaunis nimi, ei ole tarvinnut hävetä. Kun muutimme Turkuun, näin jossain marketissa jaossa Lilja-lehden ja ajattelin, että onpa siinä lehdellä hyvä nimi! Oli pakko ottaa yksi mukaan ja lukea.