Kesätyöt diakonian leiriavustajana sinetöivät Erja Viherkosken ammatinvalinnan. Ihmisten kohtaaminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen innostivat diakoniatyöhön.
Viherkosken virkaura alkoi 1980-luvulla Paattisilta. Työarki oli pääosin vanhusten kohtaamista. Asiakkaiden huolet liittyivät terveyteen, ihmissuhteisiin ja yksinäisyyteen. Taloushuolet eivät korostuneet. Myös perheet löysivät seurakuntaan, kun perhekerhojärjestelmää rakennettiin.
Yhteiskunta piti Viherkosken mielestä tuolloin paremmin huolta vähäosaisista. Lisäksi yhteisöllisyys ja naapuriapu olivat voimissaan. Ulko-ovet pidettiin auki.
– Ihmisten luottamus toisiinsa oli lujempaa.
1990-luvun lama on yksi Viherkosken uran taitekohdista. Hän palasi vuonna 1997 hoitovapaalta töihin Maarian seurakuntaan. Vastassa oli täysin erilainen työ.
Ennen hiljaisella vastaanotolla oli nyt jono. Konkurssiaallon ja suurtyöttömyyden seurauksena moni oli taloudellisesti ahtaalla. Lama-aikana aloitettiinkin kirkon ruoka-apu ja diakonian talousavustukset.
Diakonian asiakaskunta moninaistui. Viherkoski muistaa erityisesti keski-ikäisten miesten määrän kasvun. Myös parisuhteiden kriisiytyminen, lapsiperheköyhyys ja perheväkivalta nousivat esiin asiakkaita tavatessa.
– Monen talous meni mullin mallin, mikä näkyi perheiden kokonaisvaltaisena kärsimyksenä.
Toinen yhteiskunnan murros oli tietoyhteiskunnan ja tiedollisen osaamisen korostuminen suorittavan tehdastyön kustannuksella.
2000-luvulla Viherkoski oli vuoden ajan Leafin Turun tehtaan henkilöstön tukena, kun tehdasta ajettiin alas. Avunpyyntö tuli tehtaan työntekijöiltä, joilla oli kova tarve purkaa kokemuksiaan. Moni heistä löysi tiensä myös Maarian seurakuntaan.
– Oma työnäkyni on aina ollut, että kuuntelen herkällä korvalla, mitä ihmiset tarvitsevat, ja lähden tekemään sitä, Viherkoski sanoo.
2010-luvulla Viherkoski tuki työntekijöitä vaikeuksiin ajautuneissa Vaasan leipomossa, Enirolla ja Turun telakalla. Työpaikkatyö auttoi ymmärtämään, miten valtava merkitys työllä on.
– Työ tuo elämään merkityksen tunnetta ja rytmiä. Moni ihminen lamaantui, kun työt loppuivat.
2010-luvun ilmiöksi Viherkoski nostaa digitalisaation. Kun tukien haku on siirtynyt nettiin, avun hakeminen on digiosaamiskysymys. Älylaitteet tuovat uusia menoja, joista vähävaraistenkin pitäisi selvitä samalla, kun tukia tiukennetaan.
Sosiaalinen media on hänestä lisännyt avoimuutta ja rohkaissut puhumaan vaikeista asioista. Toisaalta nettimaailma on luonut uudenlaista yksinäisyyttä. Nykyään arjesta selviää kohtaamatta ketään. Yhteisöllisyys murenee.
Viimeiset vuosikymmenet diakonian asiakasmäärät ovat vain kasvaneet ja asiakaskunta moninaistunut entisestään. Viherkosken mukaan valtion säästökuuri ajaa monet todella ahtaalle.
– Yhteiskunnan tuki vuotaa nyt pahasti, se näkyy myös vanhustyön sekä päihde- ja mielenterveystyön puolella.
Yksi asia on pysynyt samana Viherkosken koko uran ajan. Diakonian asiakkaat haluavat ennen kaikkea jakaa asioita ja tulla kuulluksi ja nähdyksi.
– Ihminen tuo kokemuksensa ja epäonniset tapahtumat tänne sellaisina, kuin ne ovat ja saa sellaisen armon kokemuksen, että on joku, joka välittää.
Vaikka talous- ja ihmissuhdehuolet ovat yleensä käynnin päällimmäinen syy, Viherkoski aistii asiakkaistaan myös kaipuuta Jumalan luo. Monen kanssa on rukoiltukin yhdessä.
Nyky-yhteiskuntaan Viherkoski toivoisi lisää oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta ja kaikkien ihmisarvon kunnioittamista. Häntä huolettaa eritoten vanhusten ja sairaiden asema kovien arvojen ilmapiirissä.
Martinseurakunnassa työskentelevällä Viherkoskella on vielä kolme vuotta työuraa jäljellä. Hän aikoo keskittyä ainakin luomaan kohtaamisen ja vertaistuen paikkoja eri tavoin haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille.
– Myös mielen hyvinvointia täytyy tukea.