Mikaelinseurakunnassa on oltu hämmästyneitä Alfa-kurssien ja uuden Disciple-raamattukoulun vetovoimasta. Alfat vetävät 50–100 henkeä kerrallaan, ja ensimmäiseen Discipleen saatiin satakunta osallistujaa mainostamatta.
Syksyisin alkava Alfa on 10 viikkoa kestävä, aikuisille tarkoitettu kristinuskon peruskurssi rennossa ilmapiirissä. Kaikki pohdinnat ja kysymykset ovat sallittuja.
– Osa tulee kurssille tuntematta kristillistä genreä yhtään, osa on saattanut käydä jo monessa seurakunnassa ja etsii seurakuntayhteyttä, pappi Hanne Tuulos selittää.
Alfat ovat pyörineet Mikaelissa yli 20 vuotta, ja niiden perään on pidetty erilaisia kasvukursseja. Kurssien jälkeen moni on jäänyt etsimään paikkaansa. Siksi nyt kokeillaan Disciple-opetuslapseuskoulua.
Kevään ajan pyörivä Disciple (suom. opetuslapsi) on raamattukoulu, jossa kristinuskon teemoihin ja hengelliseen kasvuun paneudutaan syvällisemmin. Disciple sopii jatkoksi Alfa-kurssille.
– Haluamme tarjota foorumin, jossa ihmiset voisivat tulla kasvamaan uskossa, etsimään palvelutehtäväänsä ja löytämään paikkansa seurakunnassa, Tuulos sanoo.
– Disciple on julistavaa raamattuopetusta. Siinä Raamatun asiat tuodaan henkilökohtaiselle tasolle eikä jäädä teologian teoreettiseen pyörittelyyn, pappi Pasi Jaakkola lisää.
Sekä Alfa että Disciple alkavat yhteisöllisellä kahvihetkellä. Työntekijän alustuksen tai opetuksen jälkeen jakaannutaan seurakunnan vapaaehtoisten vetämiin pienryhmiin pohtimaan illan teemaa yhdessä.
Jaakkola ja Tuulos uskovat, että Alfan ja Disciplen suosio kertoo siitä, että monen ikäiset ihmiset kaipaavat jumalanpalvelusten lisäksi hengellistä yhteyttä ja yhteisöä. Juuri pienryhmätyöskentelystä tulee hyvää palautetta.
– Näiden vetovoima liittyy varmaan siihen, että tästä lähtee liikkeelle oma hengellisen kasvun prosessi yhdessä pienryhmän kanssa, Tuulos miettii.
Kaksikon tavoitteena on tehdä Disciplesta ympärivuotista toimintaa. He haluavat rakentaa vahvaa ja välittävää seurakuntayhteisöä, johon mahtuisi keskenään eri tavoin ajattelevia ihmisiä.
He toivovat, että Alfan ja Disciplen myötä Mikaeliin kehittyisi kulttuuri, jossa yhä useampi uskaltaisi kutsua uuden ihmisen mukaan ja auttaa häntä ottamaan askeleita uskossa.
– Toivon, että se ei olisi vain meidän työntekijöiden unelma, että mahdollisimman moni löytäisi kutsunsa ja lahjansa ja lähtisi elämään niitä todeksi, Tuulos summaa.