Täydenkuun valo vaikuttaa monin tavoin maapallon elämään; esimerkiksi joidenkin eläinten käyttäytyminen vilkastuu ja kasvien kasvu kiihtyy. Kuun kirkkaus ei kuitenkaan yllä auringon valon tasolle. Lähes kaikki luonnonvalo maapallolla on peräisin auringosta, ja myös kuun valokin on lopulta auringon valoa, jota Kuun tomuinen pinta heijastaa maahan.
Kristuksesta on usein puhuttu valona ja häntä on usein verrattu auringon kirkkauteen. Meitä muita ihmisiä on taas verrattu kuuhun. Kuten täysikuu heijastaa auringon valoa, meidän osamme on heijastaa Kristuksen valoa maailmassa. Me heijastamme tätä valoa, kun pidämme huolta toisistamme ja pyrimme toimimaan niin, että luottamus ja toivo kasvavat maailmassa.
Kun täysikuuta katsoo, näkee kuun rosoisen pinnan, joka auringon valoa heijastaa. Rosoisuus on suurelta osin seurausta meteoreista, jotka ovat pommittaneet kuuta läpi sen olemassaolon ajan. Kuten kuun heijastama auringon valo, myös meidän heijastamamme Kristuksen kirkkaus on meidän näköistämme. Me heijastamme Kristuksen kirkkautta läpi kaiken sen, mitä me olemme elämässämme kokeneet.
Tuhkakeskiviikosta alkava paaston aika kehottaa meitä miettimään, kuinka voisimme entistä kirkkaammin heijastaa Kristuksen valoa keskittymällä siihen, mikä elämässä on todella tavoittelemisen arvoista.
Tuhkakeskiviikkona otsaan piirrettävä tuhkaristi kertoo siitä, että maasta olemme tulleet ja sinne palaamme jälleen. Mitään emme täältä saa mukanamme. Emme valtaa, omaisuutta tai rahaa. Mukaan saamme vain Jumalalta saadun kirkkauden, jolla olemme valaisseet maailmaa esimerkiksi välittämisen, luottamuksen, toivon tai ilon valolla.
Lähestyvä pääsiäinen kuitenkin paljastaa meille, ettemme ole pelkästään kuupölyn kaltaisia. Auringon valo ei tee kuupölystä ikuisia, mutta Kristuksen kirkkaudessa me saamme osaksemme hyvän ja ikuisen elämän.