Hirvensalon uusi seurakuntakeskus Moikoisissa on valmistunut. Seurakuntakeskus on päivitetty tilojen, rakenteiden, ja varsinkin esteettömyyden osalta. Osa vanhaa kirkkosalia on säilytetty ja salia on laajennettu kaksiosaiseksi. Salien vieressä on suurtalouskeittiö tapahtumien tarpeisiin. Nuorten tilat ovat merkittävä parannus. ”Rakennus on nyt aidosti seurakuntalaisia kokoava ja monikäyttöinen”, arvioi Martinseurakunnan kirkkoherra Tuomo Norvasuo. Toiminnan suunnittelu on käynnissä ja sitä aloitellaan kevään mittaan. Partio ja toiminnot väistötiloista siirtyvät tiloihin huhtikuussa. Itse avajaisviikonloppu järjestetään syyskuussa.
Evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsenmäärä Turussa ja Kaarinassa oli vuoden vaihteessa 136 444. Kirkkoon kuuluu turkulaisista ja kaarinalaisista 56,2%. Jäsenmäärä pieneni edellisvuodesta 1032 hengellä. Kirkkoon liittyvien määrä on kuitenkin ollut hienoisessa kasvussa ja kirkosta eronneiden määrä loivassa laskussa parin vuoden ajan. Myös muuttoliike tasaa jäsenten vähenemistä. Kirkkoon liittyi viime vuonna 1127 jäsentä ja jäsenyydestä luopui 2559 henkilöä. Kristillisen kasteen sai 1105 lasta, nuorta ja aikuista ja hautaan siunattiin 1727 seurakuntalaista. Jäsenmääräänsä kasvattivat Mikaelinseurakunta ja Åbo svenska församling.
Turun tuomiokirkon peruskorjauksessa on siirrytty hankesuunnittelusta varsinaiseen suunnitteluvaiheeseen. Suunnittelijana jatkaa Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen Oy ja alihankkijana toimii turkulainen LPR-arkkitehdit Oy, joka toteutti Tuomiokirkon peruskorjauksen 1970-luvun lopulla. Suunnitteluvaiheeseen kuuluu lisää selvityksiä sekä muun muassa suunnitelma arkeologisista rakenneavauksista. Peruskorjauksen toteutus alkaa on keväällä 2026 kirkkosalin tekniikan uusimisella ja kirkkosalin korjaukset pyritään tekemään vuoden 2026 aikana. Peruskorjauksen vuoksi Tuomiokirkossa ei helmikuusta 2026 lähtien voi järjestää perhejuhlia kuten kirkkohäitä. Peruskorjausta voi seurata blogissa turuntuomiokirkko.fi.