Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän sairaalapastori Anne Norvasuo on pitänyt uransa aikana lukemattomia hartaushetkiä iäkkäille muistisairaille potilaille.
Norvasuon mielestä henkisyyden ja hengellisyyden tukeminen on muistisairaiden hoidossa todella tärkeää. Siksi hän kirjoitti teemasta teoksen nimeltä Jumala muistaa nimeni: hartaushetkiä muistisairaan kanssa (Kirjapaja 2023), jolla Norvasuo siirtää oman tietotaitonsa asiassa eteenpäin.
–Tein sen kirjan, koska muistisairaiden hartaushetkiä varten ei ollut olemassa kirjoja silloin yli 20 vuotta sitten, kun minä aloitin työssäni. Niitä on edelleenkin todella vähän. Olen itse kantapään kautta joutunut opettelemaan, miten muistisairas kohdataan arvokkaasti. Muutama vuosi sitten sain käydä laajan validaatiokoulutuksen, joka antoi paljon tietoa ja taitoa. Sen jälkeen ajattelin, että ehkä minun vuosien varrella valmistamastani hartausmateriaalista olisi apua muillekin. Annan kirjassa myös ohjausta, miten kohdata muistisairas ja miten puhua hänelle, Norvasuo kuvailee.
Norvasuon ohje on, että muistisairaalle kannattaa puhua lyhyin lausein selkokielellä ja abstrakteja sanoja vältellen.
–Pitää jaksaa asettua muistisairaan vierelle ja hyväksyä se, että muistisairaan kanssa oleminen vaatii aikaa, koska hän usein hakee sanoja. Muistisairaalle pitää puhua kuin aikuiselle eikä kuin lapselle. Minä näen niin, että muistisairas on ihminen, jolle on vain tullut kognitiivisiin kykyihin vaikuttava muistisairaus. Hänelle pitää puhua selkeästi ja lyhyin lausein, mutta ei niin kuin lapselle.
Norvasuon mukaan muistisairaalla vanhuksellakin on oikeus henkisyyden ja hengellisyyden kokemiseen. Hartaushetkellä annetaan hänelle kokemus, että hän kelpaa muille ihmisille ja on Jumalalle rakas.
–Muistisairas on saattanut jo unohtaa, että hengellisyys, kuten kirkossa käynti tai iltarukous, on ollut hänelle elämässä tärkeää. Meidän muistavien tehtävä on kertoa hänelle siitä. Olisi tärkeää, että läheiset kertovat hoitajille, että äidille tai isälle hengellisyys oli tosi tärkeää. Hengellisyyttä tukemalla muistisairas saa tunnemuistin siitä, mikä häntä on elämän läpi kannattanut.
–Mielestäni vapaamuotoiset hartaushetket toimivat muistisairaiden kanssa parhaiten. Hartaudessa on hyvä olla mukana vaikkapa joku konkreettinen esine, esimerkiksi tähti, jota voi näyttää vanhukselle ja alkaa keskustella hänen kanssaan sen kautta, Norvasuo sanoo.
Norvasuo luottaa tuttujen virsien ja tuttujen rukousten voimaan. Hänen mielestään muistisairaan kanssa lapsuuden virsiäkään ei kannata arkailla, koska ne melkein parhaiten muistetaan. Lapsuudenmuistot elävät ihmisessä vahvana.
Norvasuo muistuttaa, että muistisairas ei usein muista edes lähimpiä ihmisiään tai sitä, missä hän on. Silloin tutun virren tunnistaminen usein nostaa hymyn vanhuksen huulille, koska se antaa hänelle kokemuksen osaamisesta.
Norvasuo on Kristiina Juudinin kanssa samaa mieltä, että henkisyyden tukeminen tuottaa muistisairaille potilaille hyvinvointia.
Norvasuo on hoitanut myös muistisairauden loppuvaiheessa olevien potilaiden hengellisyyttä. Hän haluaa ajatella, että silloinkin hänen pitämänsä hengellinen hetki on saattanut olla tärkeä.
–Jos vanhuksella on muistisairaudessaan ihan viimeinen vaihe, niin me emme silti voi olla ihan varmoja, mitä hän vielä kuulee ja aistii. Jos tiedän vanhuksen aiemmin nauttineen rukouksista ja virsistä, niin kyllä minä ajattelen, että tekemäni hengellinen työ ei mennyt hukkaan, vaikka hän ei siihen enää reagoisikaan.
Norvasuon mielestä on tärkeää huolehtia siitä, että muistisairaiden henkisyys ja hengellisyys huomioidaan hoitotyössä.
–Muistisairaat vanhukset ovat hiljainen väestönosa, joka ei nouse barrikadeille. He ovat vaatimattomia ja kokevat toisinaan olevansa vaivaksi. Meillä on velvollisuus puhua heidän puolestaan ja muistuttaa, että heilläkin on oikeus henkisyyteen ja hengellisyyteen. Jos vanhus nauttii taiteesta, niin näytetään hänelle taidetta. Jos hän nauttii ehtoollisesta, niin annetaan hänelle hartaushetken ehtoollinen, Norvasuo linjaa.