Kun Suomessa sanotaan, että työuria pitäisi pidentää, niin Linnankadulla, Calabresen laukkukaupassa, toimeen on ryhdytty. Siellä on tiskin takana ollut vuodesta 1966 Marina Casagrande, ja edelleen, 77-vuotiaana, hän työskentelee siellä kuutena päivänä viikossa. Yksin.
Itse liike on kuitenkin vielä vanhempi ja täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Se on jännittävä pala suomalaista ja italialaista laukkuhistoriaa.
Siinä kävi sillä lailla ihmeellisesti, että Marinan isoisä Giovanni Calabrese ja tämän ystävä Pasquale Barbato saapuivat Italiasta Poriin vuonna 1912. Tarina ei valitettavasti kerro, miksi ihmeessä kaksi napolilaista tyyppiä lähtee Suomeen ja vielä Poriin. Marinan isoveli Renato Casagrande on kuulemma joskus arvellut, etteivät he osanneet käyttää kompassia ja lähtivät siksi väärään suuntaan, pohjoiseen. Mutta ei sekään kyllä Poria selitä.
Niin kuitenkin kävi. Ja kaverukset löysivät sieltä vaimotkin, jotka sattuivat vieläpä olemaan sisarukset.
– Sisarusten perheellä puolestaan oli hattu- ja hansikastehdas, joten ehkäpä idea tuli sieltä. Joka tapauksessa Giovanni ja Pasquale ryhtyivät 1915 myymään Porin torilla laukkuja, hansikkaita ja vastaavaa, Marina Casagrande kertoo.
Italialaiset ovat yritteliästä porukkaa, joten ei mennyt kauan, että heillä oli oma tehdas ja siellä parhaimmillaan parikymmentä työntekijää. Vanhoissa valokuvissa näkyy nuoria tyttöjä, jotka olivat ompelemassa laukkuja ja hansikkaita. Mikään varsinainen liukuhihnatehdas ei siis ollut kyseessä, kaikki tehtiin käsityönä ja osin vieläpä asiakkaiden tilauksesta. Eli asiakkaalla oli toive, millaisen laukun halusi ja sellainen tehtiin. Näin jatkui 70-luvulle saakka.
Sitä ennen tosin napolilaiskaverusten tiet olivat eronneet.
– Kun kaksi italialaista perustaa firman, niin eihän siinä kauan mene, kun jo lähdetään eri teille. Molemmat miehet kuitenkin jatkoivat alalla. Barbatolla oli jossain vaiheessa liike Humalistonkadulla – vanhat turkulaiset muistavat sen siitä, että näyteikkunassa oli täytetty karhu, Casagrande kertoo.
Myös Giovanni siirtyi liikkeineen Porista Turkuun, Yliopistonkadulle, nykyisen Kivikukkaron kohdalle. Vuosi oli 1932. Suku näkyy Turussa edelleen muutenkin kuin vain laukkujen osalta, sillä Marinan isä Wilhelm perusti Casagranden leluliikkeen.
Vuonna 1971 tapahtui kauheita, kun keskellä vilkasta lauantaipäivää syttyi Yliopistonkadun kiinteistössä dramaattinen tulipalo.
– Se alkoi naapurin kahvinkeittimestä – minulla on siitä syystä vieläkin vähän hankala suhde kahvinkeittimiin. Kaikki tuhoutui. Äiti shokissa pelasti yhden asiakkaan tilaaman laukun, joka kädessään hän katseli, kuinka liike hävisi. Isä tajusi sentään ottaa kassasta rahat. Oma valmistus loppui siihen, Casagrande kertoo.
Tai ei ihan kokonaan sikäli, että edelleen Marina korjaa asiakkaiden laukkuja, hänellä on liikkeen alakerrassa oma pieni verstas.
– Lähinnä ne ovat lentovahinkokorjauksia, taidan olla suurin piirtein ainoa Suomessa, joka niitä tekee. Mutta ilahduttavasti nykyään myös esimerkiksi nuoret tahtovat korjauttaa vaikka jonkin isoäitinsä laukun tai kirpputorilta löytämänsä. Se on hienoa, mehän hukumme tavaraan täällä muutenkin.
Kuudenkymmenen vuoden aikana turkulaistenkin käsilaukkumaku on ehtinyt vaihtua moneen otteeseen. Yksi suuri ero on se, että nykyään joka puolella maailmaa on sama muoti.
– Aikaisemmin oli niin, että kun hain Italiasta uutta, turkulaisilla meni pari vuotta ennen kuin he suostuivat sitä ostamaan. Myös se on muuttunut, että ennen käsilaukut olivat nimenomaan käsilaukkuja. Olkalaukut ovat nykyään suositumpia. Niin ikään ennen oli kesällä valkoinen laukku ja talvella musta. Nykyään värejä kaivataan enemmän. Mutta en minä sinänsä juokse muotioikkujen perässä. Hyvälaatuinen nahka on aina nahkaa ja kestää aikaa ja kulutusta.
Aikaa on kestänyt myös liikkeen myyjä itse, eikä hänellä ainakaan vielä ole kiire eläkkeelle.
– Tämä on elämäntapa. Pääsin ylioppilaaksi 1966 ja ehdin käydä siinä jo lääkärin sihteeri -kurssin, jonka myötä olisin päässyt Tyksiin töihin. Tulipalon jälkeen isäni kysyi, haluaisinko vielä jatkaa liikkeen pitämistä, jos haluan, niin siinä tapauksessa avataan liike uudessa paikassa. Päivän mietin ja halusin. Sillä tiellä ollaan.