Turun kaduilla yhä useammalla teinillä on taskussaan puukko, astalo tai kaasusumutin. ”Kun muillakin on.” Ja ilman asettahan saattaa tulla ryöstetyksi tai hakatuksi…
– Kun ihmiset alkavat pelätä, he varustautuvat. Odotusarvona on, että eri tilanteissa on väkivallan uhka, jolloin myös todennäköisyys väkivallan käyttämiseen lisääntyy, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen selittää asuvarustelua.
Keväällä Vantaalla 12-vuotias poika ampui kuoliaaksi luokkatoverin ja haavoitti vakavasti kahta.
Toinen 2020-luvulla erityisesti järkyttänyt tapaus oli kolmen 16-vuotiaan pojan tekemä sadistinen murha Helsingin Koskelassa.
– Selitysten etsiminen tällaisille tragedioille on tärkeää, jotta pystymme jatkossa ehkäisemään niitä mekanismeja, jotka johtavat väkivaltaan, mutta lopullisten selitysten löytäminen on monesti mahdotonta.
Kyse on myös selittämättömästä pahuudesta ja ymmärtämättömyydestä.
– Lasten pitäisi olla aikuisten mielestä viattomia, kilttejä ja kykenemättömiä äärimmäiseen pahuuteen, mutta jo nuorten joukossa on esimerkiksi tunnekylmiä psykopaatteja. He pyörittävät kaveriporukoita ja voivat saada muut imaistua mukaan.
Porukan paine, uteliaisuus ja kiihko saattavat saada vajavaisella impulssien hallinnalla varustetun nuoren sortumaan hirveisiin ja typeriin tekoihin, kun joku keksii jotain hullua.
– Alaikäiset ovat keskenkasvuisia ihmisolentoja, jotka vasta opettelevat ihmisenä olemisen aakkosia, ja joiden käsitys tekojen seurauksista on kehittymätöntä.
Pahoinpitelyrikosten tekijöiden suurin ikäluokka on 14-vuotiaat.
– Tämä on historiallista, sillä aiemmin väkivaltaan ovat syyllistyneet eniten yli 17-vuotiaat.
Lapsiasiavaltuutettu näyttää tietokoneeltaan tilastoja Törkeiden pahoinpitelyjen määrä on lisääntynyt myös 15—17 -vuotiaiden joukossa.
Väkivallantekojen sekä uhrien määrä on kasvanut hätkähdyttävästi jo 12—14-vuotiaidenkin ryhmässä.
– Väkivalta on raaistunut, potkitaan päähän ja pakotetaan riisumaan vaatteet. On tullut myös tarkoituksellisen nöyryyttävää väkivaltaa ja uhrien kuvaamista, joka on hyvin ahdistavaa ja lisää pelkoja.
Kaikki tämä luo kokemusta, että me elämme vaarallisessa ajassa.
– Pelkokierteen kasvaessa reaktio uhkaan voi olla aggressiivinen. Mennään taistelukursseille ja opetellaan tappelemaan, ettei itse saada turpaan.
Rajun väkivaltakuvaston jatkuva näkeminen madaltaa joidenkin nuorten kynnystä käyttää väkivaltaa. Siltä suojaa, kun vanhemmat valvovat ja seuraavat, mitä lapset katsovat.
Yleensä itku, huuto, veren ja toisen kaatumisen näkeminen hillitsevät jatkamasta väkivaltaa.
– Mutta kun nuori katsoo koko ajan väkivaltaelokuvia ja -pelejä, järkyttäviä kuvia ja klippejä suoraan sotarintamilta, hän turtuu. Biologiset reaktiot, jotka estävät väkivallan eskaloitumisen, eivät herää.
Nuoret saavat elämisen mallinsa aikuisten maailmasta, jossa toisista ihmisistä ja ihmisryhmistä puhutaan halveksivasti.
– Jotkut vaativat nettikeskusteluissa, että katujengiläiset ja rikolliset nuoret pitäisi viedä saunan taakse.
Tällaisesta puheesta ei seuraa mitään hyvää.
– Puolustelematta pahuutta ja rikoksia toivon armollisuutta, kun on kyse lapsista ja nuorista. Kaikkien kannalta on parempi, että heitä kuntoutetaan.
Aikuisten auttajien on yritettävä osoittaa myötätuntoa.
– Pahat teot pitäisi voida sovittaa ja saada anteeksi, jotta on mahdollisuus mennä elämässä eteenpäin. Muuten loppuelämä menee raskaaksi syntien kantamiseksi.
Väkivaltaan ja rikoksiin ajautuvat, syrjäytyvät nuoret tulevat kalliiksi.
– 7–8 prosenttia lapsista ei välttämättä pääse työelämään ilman yhteiskunnan kovaa tukea. Meillä ei ole varaa menettää heitä, sanoo Elina Pekkarinen.
Törkeiden ryöstöjen lisääntymisessä on kyse nuorisokulttuurin muutoksista.
Nuorisotutkijana ja tovin myös sosiaalityön professorina Turun yliopistossa työskennellyt Elina Pekkarinen tutki nuorisorikollisuutta valtiotieteiden väitöskirjassaan Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu.
– Viime vuosien ilmiö on merkkivaatteiden, kenkien, laukkujen ja kännyköiden ryöstäminen. Kalliit vermeet, Vuittonin vyöt ja Applen kuulokkeet houkuttelevat hyökkääjiä.
Nuorisokulttuuriin on levinnyt ajatus, että lasten ryöstäminen on hyväksyttävää ja jopa siistiä.
– Joillekin sosioekonomisesti niukemmista lähtökohdista tuleville on tärkeää ilmentää omaa identiteettiä pintakiillon kautta.
Aiempaa puutteen kokemustaan kompensoivat ”bling bling -räppärit” ja jengirikolliset näyttävät esimerkkiä.
– Kun aiemmin ei ole paljon saatu, täytyy osoittaa ulkoisilla statussymboleilla, että minäkin pystyn ja kelpaan.
Alaikäisiä on helppo rekrytoida jengeihin, joissa toimijalle on tarjolla tavaroita, vaatteita, päihteitä ja pienempikin määrä rahaa. Yhteenkuuluvuuden, vallan ja voiman tunnetta, mainetta ja mammonaa.
– Niihin kiinni pääseminen on monelle käänteentekevä kokemus. Kieltäytyminen on vaikeaa, jos lapsella ei ole ollut aiemmin mitään millä mällätä.
Katujengien määrä lisääntyy tulevina vuosina, Elina Pekkarinen arvioi.
Alaikäiset ovat kiinnostava ryhmä järjestäytyneelle rikollisuudelle. Heistä saa rekrytoitua uusia jäseniä, joiden tuomiot rajuistakin rötöksistä ovat alkuun vähäisiä.
Lapsiasiavaltuutettu vastustaa alaikäisten sijoittamista samoihin vankiloihin aikuisten kanssa. On riski, että he luovat yhteydet rikollisten kanssa.
– Lastensuojelulaitoksissa ja koulukodeissakin on ajan kysymys, milloin siellä aletaan muodostaa rikollisia verkostoja.
Nuorilla, jotka kiinnittyvät rikollispiireihin, on vähän lupaavia tulevaisuuden näköaloja. Syrjäytymisen ja osattomuuden kokemuksia tulisi kitkeä kaikin keinoin.
– Puhe jengistä ja päihteistä vieroittautumisesta voi tuntua hullulta, jos tilalle tarjotaan vain koulunkäyntiä, jossa nuori ei ole ehkä ikinä pärjännyt. On kysyttävä, mitä parempaa meillä olisi yhteiskuntana tarjota heille?
Katujengiläisistä valtaosa on maahanmuuttajataustaisia, jotka ovat yliedustettuja myös väkivaltarikoksissa.
– Yhtenä selityksenä on, että huono-osaisuus on heidän kohdallaan yleisempää.
Ruotsissa on jo rakentunut rinnakkaisyhteiskuntia.
– Meilläkin on ihmisiä, jotka eivät välttämättä integroidu koskaan suomalaiseen kulttuuriin.
Maahanmuuttajia on Suomessa suhteellisen vähän ja syrjäytymiskehitys olisi vielä torjuttavissa, Pekkarinen painottaa.
– Mutta meidän täytyy ryhtyä työskentelemään täysillä, jotta maahanmuuttajanuoret pääsisivät osaksi yhteiskuntaa ja pärjäisivät elämässä. Heille on annettava siihen riittävästi työkaluja.
Ongelmien ennaltaehkäisy alkaa maahanmuuttajaäideistä, joiden on opittava suomen kieli ja integroiduttava yhteiskuntaan.
– Heidän on päästävä kielikursseille ja asukaspuistoihin, pois kodin pienestä piiristä.
Kouluttautumattoman ja kielitaidottoman äidin ja alle kouluikäisten lasten jääminen kotiin, sinänsä hyvää tarkoittavan kotihoidontuen varassa, ei ole välttämättä hyväksi äidille eikä lapselle, joka jää vaille varhaiskasvatusta.
– Sama koskee kantasuomalaisia lapsia, joilla on kouluttamattomat vanhemmat työelämän ulkopuolella.
Kaikkien perheiden jäsenillä pitäisi olla näkymä kouluttautumiseen, työhön pääsemiseen ja perheen elättämiseen.
Kielitaidon kehittämistä tulisi tukea enemmän niin maahanmuuttajataustaisissa kuin kantasuomalaisissakin perheissä, jotka ovat syrjäytymisvaarassa.
– Nuorille on myös tarjottava vapaa-ajalla järkevää tekemistä ja harrastuksia.
Romaniyhteisön sisältä on pyydetty lapsiasiavaltuutettua puuttumaan ylisukupolvisiin ongelmiin, kuten väkivalta, jota romanilapset joutuvat todistamaan, ja usein jo nuorena alkava syrjäytyminen tai rikollinen polku.
– Moni romani myöntää, että ”huumeet ovat vieneet meidän lapsemme”. Jos tällaisista ongelmista vaietaan, yhteisö jää kamppailemaan niiden kanssa yksin, vailla yhteiskunnan tukea.
Syrjintää kokeneessa romaniyhteisössä näkyy yhteiskunnan vastaisuutta, joka kulkee isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle.
– Ajatellaan, ettei meillä ole menestymisen mahdollisuuksia. Turha kuvitella itsestään yhtään mitään. Lähtökohtana on, kaikki menee kuitenkin pieleen. Turha yrittääkään.
YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumista Suomessa seuraavalle lapsiasiavaltuutetulle lapsen hyvä tulee aina ensimmäisenä.
Siksi on uskallettava sanoa ääneen ikäviäkin asioita.
– Erilaisten kulttuurien tapoja toimia on yritettävä ymmärtää, mutta tietyn rajan jälkeen lapsen edun vastaisia käytäntöjä täytyy aktiivisesti muuttaa.
Antirasistina Elina Pekkarinen tunnustaa varoneensa aiemmin tiettyjen maahanmuuttajaryhmien ja romaniyhteisön hyvin ongelmallisten piirteiden esiin nostamista, kuten lasten ja naisten oikeuksien laiminlyömistä.
Vaikenemalla ylläpidetään niitä vääristyneitä rakenteita, jotka estävät muutosten tekemistä.
– Aika monen asian – tapojen, arvojen ja toimintakäytäntöjen – täytyy muuttua, jotta kaikissa Suomen sisällä elävissä kulttuureissa kunnioitetaan lasten oikeuksia.
Koulu, hyvät harrastukset ja työ ovat tärkeimmät keinot integroida ihmisiä yhteiskuntaan.
Varhaiskasvatus, koululaitos, harrastukset ja nuorisotyö tarvitsevat rinnalleen välittäviä aikuisia, vapaaehtoisia, jotka jaksavat valmentaa pallokentillä ja viettää aikaa lasten kanssa.
Erityistukea vaativia nuoria on ohjattava määrätietoisesti opinnoissa, jonka jälkeen heidät tulisi hyväksyä mukaan työelämään.
Osa vanhemmista tarvitsee apua kasvatukseen. Vaikuttavia työskentelytapoja ovat neuvolan ja varhaiskasvatuksen kotikäynnit. Perhetyöntekijöihin investoiminen maksaa itsensä takaisin.
– On vanhempia, jotka tarvitsevat ohjausta siihen, miten lapsille asetetaan rajat ja annetaan rakkautta, hellyyttä ja jatkuvaa kontrollia, ettei mitään pahaa pääse tapahtumaan.
Jos iso joukko kohtuullisen kyvykkäitä vanhempia saa pienen tarvitsemansa tuen arkeen, hädänalaisia lapsia ja nuoria ei valu niin paljon siihen moniongelmaiseen joukkoon, jonka auttaminen tulee paljon kalliimmaksi.
Päihteiden käyttö korostuu nuorten vakavissa rikoksissa, varsinkin väkivallassa.
– Päihtyneenä jälki on usein pahempaa, koska estot ovat heikompia.
Alaikäisten huumeiden käytöstä jää merkintöjä rekistereihin ja satunnaisestakin kannabiksen käytöstä saattaa tulla ”kohtuuttoman kovia seurauksia”.
– Olen tavannut nuoria, jotka ovat haaveilleet vaikkapa rekkakuskiksi tai sairaanhoitajaksi pääsystä, mutta sitten tulee tämä pommi, joka estää uralla etenemisen.
Aikuiset sanovat, että ”olisit miettinyt etukäteen”, mutta alaikäisyyteen liittyy ajattelematon ryhmän mukana meneminen.
Kovempien rangaistusten sijaan tarvittaisiin tukea ja hoitoonohjausta.
Päihteiden käytön ja saatavuuden liberalisointiin liittyviä muodikkaita ajatuksia lapsiasiavaltuutettu vastustaa.
– En ole laillistamassa huumausaineita. Päinvastoin lapsille olisi pelkkää hyötyä siitä, jos alkoholinkin saatavuutta vaikeutettaisiin. Kaikki päihteet ovat lasten kannalta haitallisia.
Kirkolla on iso vaikuttamisen potentiaali, paljon kontaktipintaa lasten, nuorten ja perheiden elämään, Elina Pekkarinen tietää.
– Kirkon tehtävä on toimia vakauttajana, toivon tuojana. Maailmassa tapahtuu paljon pahaa, ja kirkko on valona siellä pimeydessä.
Ihmisten perusorientaatio ei ole muuttunut.
– Me haluamme löytää uskon elämään, näköalan siihen, mihin olemme menossa, ja miksi täällä maailmassa ollaan. Erityisen paljon sitä haluavat lapset ja nuoret.
Aikuiset voivat vaikuttaa siihen, millainen odotushorisontti jälkikasvulla on tulevaisuuteen.
Jos puhe nuorten tulevaisuudesta on huolten sävyttämää, syyllistävää ja negatiivista, ei ole ihme, että he ahdistuvat.
– Toivon, että me aikuiset voimme hallita omaa epävarmuuttamme ja antaa lapsille kokemuksen, että maailma on kuitenkin hyvä paikka ja että me pidämme heistä huolta.
Elina Pekkarinen tuo humanitaarisen viestin Ekumeeninen joulu Turussa -tilaisuuteen, joka tulee televisiosta jouluaattona.