Itseni ikäisiltä moni rakas ihminen on lähtenyt, osa heistä liian aikaisin. Ja jos kuoleman päättämä lähdön järjestysnumero on väärä, menetyksen jälkeen on vaikea jatkaa eteenpäin. Tarvitaan paljon askeleita, paljon lohdutusta, että omat jalat kantavat jälleen. Suruun sekoittuu myös kiukkua tai uhmaa: miksi jätit minut yksin, miten selviän kaikesta.
Seurakunnissamme on töissä elämän ja kuoleman ammattilaisia. Kuolemaan liittyvät järjestelyt helpottuvat olennaisesti, kun on niitä, jotka tietävät asioiden kulun. Kauniisti järjestetyt hautajaiset lohduttavat surussa, jotta omaisten olisi helpompi jatkaa matkaa.
Kun yhteiskunta muuttuu, hautajaistavatkin uudistuvat. Kärsämäen hautausmaalle avattiin alkukesällä metsähautausmaa, jossa leposijan saa puun juurelta. Katariinan hautausmaalle perustettiin pari vuotta sitten tuhkahautalehto. Tuhka lasketaan 40 x 40 senttimetrin kokoiseen hautapaikkaan, johon mahtuu neljän vainajan tuhka. Hautaustavasta on tullut suosittu.
Pyhäinpäivänäkin kristityillä on toivo kuoleman jälkeisestä elämästä ja edeltä menneiden jälleennäkemisestä.
Pyhäinpäivän tunnelmissa elän itsekin yhdenlaista lähtöä. Jään eläkkeelle, kun marras koristelee maan, puut ja pensaat. Olo on samaan aikaan iloinen ja harras. Jätän hienon työyhteisön, mutta kirkko ja sen sanoma pysyy ja kirkon työ jatkuu. Petri Laaksosen kauniin laulun on sanoittanut Anna-Mari Kaskinen.
Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.