Sairaalan teho-osastolle pappi saapuu, kun kuolema tai sen uhka on läsnä. Kriisitilanteessa potilaan läheiset pyytävät tai hoitohenkilökunta tarjoaa sairaalapapin apua. Aika harva osaa pyytää itse.
Teho-osaston hoitajat antavat paljon psykoterapeuttista tukea, mutta papit täydentävät erilaisella taustallaan kokonaisuutta. He kuuntelevat ja lohduttavat.
Turun yliopistollisen keskussairaalan teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen kertoo, kuinka omaiset ovat usein aluksi niin järkyttyneitä, että heidän on vaikea ottaa vastaan lääketieteellistä informaatiota. Sairaalapapin kanssa keskusteltuaan he voivat saada tunteensa paremmin hallintaan.
Valtonen on monta kertaa todistanut tilannetta, jossa potilas ei kuulu kirkkoon tai koe olevansa uskonnollinen, mutta pappi kelpaa silti.
– Pinttynytkin ateisti saattaa alkaa rukoilla viimeisillä hetkillään. Sairaalassa näkee, kuinka ihmisen halu pysyä elämässä kiinni voittaa yleensä kaiken muun.
Teho-osastolla, jossa Valtonen on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien, pitää aina olla aikaa keskustella potilaan ja ennen kaikkea omaisten kanssa.
– Pyrimme siihen, että asiat käydään monta kertaa läpi, mutta joskus on niin paljon hoito- ja lääketieteellistä työtä, ettei vain ehdi. Papilla on enemmän aikaa kuunnella. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun pappi on viettänyt koko yön omaisten kanssa, Mika Valtonen muistelee.
Sairaalapapin toinen tärkeä rooli on hoitohenkilökunnan tukeminen.
Valtosen mukaan papit olivat aiemmin vielä keskeisemmässä roolissa, kun muuta kriisinhoitoa ei ollut. Nykyään sairaalan henkilökuntaa varten on erilaisia sosiaali- ja kriisipalveluja, kuten päivystyksen hoitajia, jotka on koulutettu traumaattisten työtilanteiden purun ohjaajiksi.
Myös sairaalapappi järjestää osaston työntekijöille purkupajoja, joissa käydään läpi ahdistavia kokemuksia, jos esimerkiksi potilaan omainen on käyttäytynyt aggressiivisesti tai lapsipotilas menehtynyt.
– Hoidamme teho-osastolla parisenkymmentä lasta vuodessa. Onneksi heistä juuri kukaan ei kuole, mutta jos näin käy, se on henkilökunnalle kova paikka ja tarvitaan monenlaista työnohjausta.
Valtonen on pitkän uransa aikana nähnyt kaikenlaista eikä itse koe enää tarvitsevansa purkuja, mutta osallistuu aina, jos häntä pyydetään mukaan.
– Kyynistyä ei saa! Jos työskentelee teho-osastolla eikä potilaan kuolema tunnu miltään, se on kaikkein pahin asia. Lääkärin tärkein ominaisuus on välittää potilaistaan, mutta toisaalta suruun tai omaisten myötäsuruun ei saa mennä liian syvälle. Silloin tätä työtä ei jaksa enää tehdä.
Sairaalapappi on osa teho-osaston tiimiä, vaikka hänen työnantajansa on seurakunta. Perustyönsä lisäksi papit pitävät henkilökunnalle luentoja ja osallistuvat virkistysjuhliinkin.
– Kyllä sairaalapapeista tulee niin läheisiä, että he ovat vihkineet henkilökuntaamme kuuluvia, kastaneet heidän lapsiaan ja siunanneet edesmenneitä kollegoitani, kertoo Mika Valtonen.