Värikkäisiin vaatteisiin pukeutunut kuoro.

Kanttori Silvia Koski luotsaa Mikaelinseurakunnan vauhdikasta Aboa Gospel -kuoroa.

Kuorolaulusta uusi harrastus?

Kulttuuri | 27.08.2024 | Lilja 8/2024

Kuva: Jarno Terho

Sanotaan, että kuorolaulu tekee laulajista elämäänsä tyytyväisiä ja pitkäikäisiä. Tätä on tutkittu tieteellisestikin, mutta varmaa on ainakin se, että yhdessä laulaminen tuo elämään monia hyviä hetkiä.

Seurakunnissa on monia erilaisia kuoroja, jotka ottavat riveihinsä uusia laulajia, joten valinnanvaraa riittää. Perinteisten kirkkokuorojen lisäksi on lukuisia lauluryhmiä eri ikäisille ja tasoisille laulajille. Ohjelmistoon voi kuorosta riippuen kuulua niin virsiä, liturgisia kuoroteoksia kuin vauhdikkaita gospelkappaleitakin.

Osaan kuoroista haetaan koelaulujen kautta, mutta monet ryhmät ovat avoimia kaikille laulamisesta innostuneille. Jos ei halua sitoutua säännölliseen kuoroharrastukseen, voi laulamisesta nauttia myös projektimaisissa pop up ‑kuoroissa, jotka harjoittelevat esimerkiksi yksittäistä messuesiintymistä varten.

Osassa seurakunnista toimii myös bändejä tai muita soitinyhtyeitä. Tarkempaa tietoa kuoroista ja yhtyeistä saat osoitteesta www.turunseurakunnat.fi/tule-mukaan/musiikki/kuorot-ja-yhtyeet ja seurakuntien kanttoreilta.  

Aikuisten kuoroja

Lapsikuoroja

Nuorisokuoroja

Soitinyhtyeitä

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.