Kysyminen on paras tie. Ei kannata olettaa mitään.
Tämä on sairaalapappi Hilkka Kakko-Helteen tärkein ohjenuora, kun hän kohtaa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa monikulttuurisia perheitä.
Turun ja Kaarinan terveydenhuollon yksiköissä työskentelee seitsemän sairaalapappia, joista Kakko-Helteen vastuulla ovat koko synnytysketju lapsettomuushoidoista alkaen sekä lasten ja nuorten klinikka.
Maahanmuuttajaperheissä on paljon lapsia, joten he ovat keskivertoa useammin Tyksissä esimerkiksi raskaus- ja synnytyskomplikaatioiden takia. Jos perheen vauva tai lapsi kuolee, Kakko-Helle pyydetään paikalle kertomaan käytännön asioista, kuten suomalaisista hautausjärjestelyistä.
– Tärkeää on myös kysyä, minkälaisia tapoja perheen kotikulttuurissa on. Sitten mietimme yhdessä, mitä niistä voidaan toteuttaa. Aika paljon pystymme mahdollistamaan, yli 30 vuotta sairaalassa työskennellyt Kakko-Helle kertoo.
Suurin osa Kakko-Helteen tapaamista maahanmuuttajaperheistä on muslimeja, joiden kulttuurissa vainaja pitäisi haudata mahdollisimman pian. Jos lapselle esimerkiksi halutaan tehdä ruumiinavaus tai maa on talvella jäässä, perheen toive ei aina onnistu.
Hilkka Kakko-Helle muistuttaa, että muslimimaita on monia erilaisine kulttuureineen. Sudanin maaseudulta pakolaisina Suomeen tullut perhe ei ole samanlainen kuin Turun yliopistossa opiskelevan pariskunnan.
– Tämän takia lähden kulttuurisensitiivisyydestä, en mene uskonto edellä.
Välillä on kielimuuria, jolloin sairaalapappi saa avukseen tulkin, mutta Kakko-Helteen mukaan aika usein pärjätään heikommallakin englannilla.
Pappi on myös yhdyshenkilö muihin uskontokuntiin. Tyksin sairaalapapeilla on muun muassa luottoimaami Turun islamilaisessa yhdyskunnassa.
Sairaalapappi kuuntelee ja tukee. Käytännön asioiden lisäksi Hilkka Kakko-Helle kysyy aina, miten perhe jaksaa.
Kerran eräs hinduperhe pyysi Kakko-Hellettä rukoilemaan heidän puolestaan.
– Perheen isä sanoi tilanteen olevan sellainen, että kaikki rukoukset tarvitaan. Sitten minä rukoilin suomeksi ja he omalla kielellään. Se oli hieno hetki, todella ekumeeninen, Kakko-Helle muistelee.
Jos sanoja ei löydy, hän kysyy naisilta, saako halata. Usein vilpitön lohdutuksen ele otetaan avosylin vastaan.
– Murheet ja kriisit ylittävät kulttuurirajat.
Vuodesta 2007 Tyksin johtavana sairaalapappina työskennellyt Kakko-Helle kiittelee, kuinka sairaalan henkilökunta on oppinut tarjoamaan pappia keskustelutueksi potilaille ja heidän omaisilleen – ovat he sitten uskonnottomia tai mihin vain uskontokuntaan kuuluvia.
Papit ovat myös kriisityöntekijöitä ja lisäapuna, kun sairaalan psykologien ja psykiatristen sairaanhoitajien kalenterit ovat yleensä täyteen varattuja.
Kuolemaan ja sairauksiin suhtaudutaan kulttuureissa eri tavoin.
Sairaalassa moni alkaa miettiä eksistentiaalisia kysymyksiä, ja joissain uskonnoissa kuolema nähdään Jumalan tahtona.
Hilkka Kakko-Helle haluaa henkilökohtaisesti hieman kyseenalaistaa ajatusta.
– Kai sitä Jumalan tahtoa vastaan voisi vähän kapinoida? Kyllä hän kestää meidän mielipahan ilmaisummekin. Harvemmin kuitenkaan sanon tätä omaisille ääneen, koska oleellista on, että perhe löytää rauhan oman kulttuurinsa käytänteiden mukaan.
Perinteisistä suomalaisista hautajaisista eroten Hilkka Kakko-Helle mainitsee saattoväen määrän. On kyse buddhalaisesta seremoniasta, eteläamerikkalaisen kristityn tai muslimilapsen hautajaisista, tupa on usein täynnä.
– Jotkut hautajaisiin saapuneet yhteisön jäsenet eivät välttämättä tunne perhettä ollenkaan, mutta haluavat tukea surussa, kertoo Kakko-Helle hautajaisista, joihin myös hänet on joskus kutsuttu.
Kakko-Helle nauttii työstään naisten- ja lastenklinikoilla.
Sairaalapappeus on opettanut, että kannattaa olla avoin ottamaan apua vastaan.
– Jos olisin itse potilaana vieraassa kulttuurissa, pyrkisin ymmärtämään, että vaikka he toimisivat mielestäni kummallisesti, he kuitenkin haluavat vain auttaa.