Nainen viittoo kirkon alttarin ääressä

Kuurojen diakoniatyöntekijä Kristiina Wallenius-Penttilä toimii jumalanpalveluksen viittovana kanttorina. Hän on opetellut viittomakielen alkeet omasta halustaan jo lapsena ja jatkanut opiskelua sen jälkeen.

Virsiä viittomassa

Usko | 11.06.2024 | Lilja 6-7/2024

Teksti: Roope Lipasti | Kuva: Timo Jakonen

Kuurojen diakoniatyöntekijä kääntää niin virren kuin Kelan kaavakkeen.

Tuomiokirkon Tarkk’ampujan kappelissa on alkamassa messu, kuten joka kuukausi. Sen tietää siitä, että on ihan hiljaista – koko messun ajan. Kyse on kuurojen jumalanpalveluksesta, eikä siellä vähemmän yllättävästi ole ääntä ollenkaan, ei musiikkiakaan. Pappi toki on. Ja viittova kanttori, sillä virret kyllä veisataan.

Tai siis viitotaan.

Viittova kanttori on kuurojen diakoniatyöntekijä Kristiina Wallenius-Penttilä, joka itse ihastui viittomakieleen jo nuorena – vaikka sinänsä hänen lähipiirissään ei kuuroja ollutkaan.

– Olin kymmenvuotias, kun kaverini oli partiossa opetellut sormiaakkoset ja näytti minullekin. Se oli jotenkin kauhean jännää ja siitä jäi kytemään ajatus, että olisi kiva opetella sitä enemmänkin. Pienestä pitäen olen siis kyllä tiedostanut, että tällainen kieli on olemassa, mutta meilläpäin Pohjanmaalla sitä ei voinut opiskella. Sen sijaan myöhemmin, kun luin Oulussa diakonissa-sairaanhoitajaksi, siellä oli kansalaisopistossa viittomakielen kurssi. Siellä tajusin heti, että tämä on minun juttuni, Wallenius-Penttilä kertoo.

Ja niin siinä kävi, että kun hän aikoinaan meni työharjoitteluun diakoniakeskukseen Ouluun, niin sieltä kysyttiin, kiinnostaisiko häntä työ kuulovammaisten parissa.

– 23-vuotiaan uhkarohkeudella ilmoitin, että totta kai kiinnostaa ja että kielikin on melkein hallussa – osasin suurin piirtein muutaman viittoman mutta siitä se lähti. Tiesin, että sitä halusin tehdä, mutta tiesin myös, että pitäisi opetella se kieli kunnolla. Niinpä kävin Turussa tulkkikoulutuksen ja kävi tuuri, koska ihminen, joka oli yhtymässä tehnyt tätä kuurojen diakoniatyötä yli 40 vuotta, oli jäämässä eläkkeelle. Pääsin hänen tilalleen.

Palataan sinne Tarkk’ampujan kappeliin ja virsiin. Viittomakielisten jumalanpalveluksessa virret siis ”lauletaan” niin, että Wallenius-Penttilä on kääntänyt virret viittomakielelle.

– Se menee niin, että kun viiton siellä edessä, niin seurakunta ottaa minusta mallia ja viitomme yhdessä samalla tavalla. Ihan niin kuin normaalisti yhdytään kanttorin mukana lauluun. Joskus joku voi tulla jälkikäteen ihan pyytelemään anteeksi, kun ei osallistunut ja selittää sen johtuneen siitä, että halusi vain katsella. Ihan niin kuin kaikki eivät laula tavallisissa jumalanpalveluksissa, Wallenius-Penttilä sanoo.

Virsikäännöksissä on myös otettava huomioon tietty ”yksinkertaisuus”, että seurakunta pysyy helpommin mukana.

– Sinänsähän voisin tietenkin tehdä vaikka kuinka taiteellisia käännöksiä, mutta virsien pitää olla helppoja ottaa vastaan ja viittoa samalla tavalla. Yritän saada käännöksistä soljuvia, kauniita ja sujuvia. Sellaisia, että jos yksi viittoma päättyy vaikka niin, että käsi on alhaalla, niin seuraava ei alkaisi käsi ihan ylhäällä. Se on yhdenlaista tanssia. Yritän myös pitää alkuperäisen virren rytmiä mukana, jotta tietty musiikillisuus välittyisi. Aina se ei onnistu, ja silloin teen käännöksen enemmän viittomakielen suuntaan, enkä niinkään sanasta sanaan –käännöksenä suomen kieli edellä.

Raamattua tai virsiä pyritään kuitenkin kääntämään niin kuin sanassa on. Ihan helppoa se ei aina ole.

– Jos Raamatussa puhutaan vaikka elävästä vedestä niin onko se juomavettä vai järvivettä vai merivettä? Viittomavalinnat paljastavat millaisesta vedestä on kyse. Tai kun puhutaan kirkkaudesta, niin tuskin siinä lukulampun kaltaista kirkkaus-viittomaa tarkoitetaan.

Mikäli käännöksen tekee viittomakielisten jumalanpalveluksen virsiin, ei tarvitse itse asiassa välittää siitä kuinka lyhyt tai pitkä käännös on. Virsi kestää sen minkä viittomakielinen kanttori viittoo. Mutta jos viitotaan vaikka livenä kauneimpia joululauluja, silloin pitää huolehtia, että käännös loppuu samaan aikaan kuin laulukin ja menee myös rytmillisesti musiikkiin.

Wallenius-Penttilä kertoo, että viittomat perustuvat paljon siihen, mitä asiat näyttävät. Maito esimerkiksi viitotaan lypsyliikkeellä. Toisaalta nykyään sen voi tehdä myös ikään kuin avaamalla maitopurkin. Vanhempi väki voi käyttää separaattoriviittomaa, jossa maito ja kerma erotetaan toisistaan. 

– Kirjaimiakin voi käyttää, mutta silloin ikään kuin astutaan kielestä toiseen: jos viitotaan kirjaimin vaikka ”k-i-r-k-k-o”, niin silloinhan viitotaan suomea. Eivätkä kaikki viittomakieliset osaa aina hyvin suomea. Ja suurelle osalle joka tapauksessa suomi on vasta toinen kieli, vähän niin kuin englanti suurimmalle osalle kuulevista.

Viittomia on myös vaikka kuinka paljon ihan niin kuin sanojakin, ja lisää tulee. Viittomakieli elää niin kuin puhuttu kielikin.

– Suomessa esimerkiksi on monenlaisia kuvailuja lumelle, koska on tärkeää erottaa, millaista lumi on. Jossain Afrikassa sen sijaan saatetaan pärjätä yhdellä viittomalla, jolla viitataan vain siihen valkoiseen kylmään aineeseen.

Viittomat myös muuttuvat niin kuin muutkin kielet. Uusia viittomia tulee jatkuvasti. Yhtenä virstanpylväänä uudelle viittomalle voi pitää, että jos se esiintyy viittomakielisissä uutisissa, niin sitten siitä on tullut valtavirtaa.

Viittomakieli eroaa suomesta myös sillä tavalla, että sen avulla pystyy usein sanomaan paljon tiiviimmin asioita. Otetaan lause: ”Auto ajaa kuoppaista tietä”. Siinä on neljä sanaa, mutta viittoen se käy niin että ensin väännetään rattia ja sitten tehdään kädellä aaltoja eli kuoppia. Kaksi viittomaa siis.

Wallenius-Penttilä muistuttaa, että jos ihminen on elänyt hyvin viittomakielisessä ympäristössä, niin suomen kielen taito ei ole välttämättä kovin hyvä. Passiivista oppimista kun ei tule, koska ei ikinä kuule kieltä. Siksi kielen oppiminen tekstin ja lukemisen kautta korostuu.

– Samalla tietenkin myös jää sitten kirjallisen kulttuurin ilo, ellei osaa suomea tai jotain muuta kieltä hyvin. Televisiosta voi toki katsoa tekstitettyjä ohjelmia, mutta sekin vaatii hyvän luku- ja kielitaidon. Toki iltasadun voi ihan yhtä hyvin kertoa viittomakielelläkin. Ja viittomakielellä on jonkin verran saatavana myös kirjoja. Videoina siis.

Yksi Wallenius-Penttilän työn puoli onkin siinä, että hän tukee viittomakielisiä osallistumaan yhteiskuntaan – harva meistä kuulevista kun osaa viittomakieltä. Siksi diakoniatyöhön kuuluu paljon palveluohjausta sekä neuvontaa, kuinka vaikka Kela-asioiden kanssa toimitaan.

Pappi viittoo alttarilla, seurakunta penkeissään.

Pappi Tiinakaisa Honkasalo viittoo uskontunnustuksen kohtaa ”tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Hiljaisessa tarkk´ampujan kappelissa koko seurakunta yhtyy siihen viittomin.

Wallenius-Penttilä ei ajattele, että viittomakieli olisi sen vaikeampaa tai helpompaa kuin tavallinenkaan kieli, mutta siinä on erityispiirteensä.

– En minä esimerkiksi ole koskaan ollut kielissä mitenkään erityisen hyvä. Toisaalta olen hyvin visuaalinen ihminen. Se on ehkä avain tähän, koska viittomakielessä on kyse liikkeestä ja näköaistista. Minulla on myös tanssitaustaa, joka sekin auttaa – ja tietenkin intohimo oppia.

Samaa vaikka suomen kielen kanssa on tietenkin se, että sanavaraston pitää olla hyvä ja täytyy ymmärtää erilaisia kielen rekistereitä, eli mitä viittomaa voi käyttää missäkin yhteydessä. Kyse on myös tyylistä, jos lausuu runoa, se on eri asia kuin tavallinen juttelu. Niin ikään viittomakielessä on alueellisia murteita.

– Ja tietenkin jokainen viittoo vähän eri tavalla, toisia on helpompi ymmärtää, ihan niin kuin puheenkin kohdalla. Nuoret esimerkiksi viittovat yleensä vauhdilla, vaikka pelkällä yhdellä kädellä, eivätkä välttämättä käytä huulioita, eli muodosta suomen kielen sanahahmoja tai viittomakielen huuliota samalla kun viittovat. On suuri ero, jutteleeko kaksikymppisen vai kuusikymppisen kanssa.

Niin, se huulio… Sehän ei ole suomea, vaikka satunnainen katselija niin voisi ajatella. Usein sananmuodostuksessa voi olla samanlainen alku kuin suomen kielen sanassa, mutta aina ei sitäkään. Huuliot voivat auttaa niitä viittomakielisiä, jotka osaavat suomea. Vastaavasti viittomakieltä osaamattomalla huuliot eivät yleensä avaudu senkään takia, ettei viittomakieli toimi samalla logiikalla kuin vaikka suomi.

Entä onko viittomakieli universaali kieli? On ja ei: on olemassa ihan erikseen kansainvälinen viittomakieli, mutta kaikki eivät sitä suinkaan viito. Usein ei tarvitsekaan.

– Jos puhun vaikka ranskalaisen viittomakielisen ihmisen kanssa, niin ymmärrän häntä kyllä viittomalla paremmin kuin jos hän puhuisi ranskaa. Yleensä nimittäin jos kaksi viittomakielistä eri puolilta maailmaa tapaavat, niin he kyllä aika nopeasti löytävät kohtuullisen yhteisen kielen tai oppivat ymmärtämään toisiaan. Paremmin kuin kuulevat joka tapauksessa, Wallenius-Penttilä sanoo.

Tämä johtuu viittomakielen luonteesta: siinä visualisoidaan asioita ja joku auto nyt on samanlainen joka puolella.

– Esimerkiksi viime syksynä olin seminaarissa, jossa oli italialaisia, niin parin päivän jälkeen aloin päästä kärryille heidän viittomisestaan. Se vaatii sitten myös rohkeutta lähteä muokkaamaan omaa kieltä.

*

Viittominen – tai tulkkaaminen – käy myös ihan fyysisestä työstä: kuulevien kannattaa käydä katsomassa YLEn areenasta viime vuoden Euroviisu Cha cha cha tulkki Miguel Peltomaan versiona. Hän viittoo sen vähintään yhtä suurella intensiteetillä kuin Käärijä laulaa.

Viittomisessa voi tulla hiki!

Viittomakielisten seurakunta

  • Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella asuu noin kolmesataa viittomakieltä käyttävää kuuroa, kuuroutunutta tai kuurosokeaa.
  • Seurakunnassa voi osallistua viittomakieliseen toimintaan: jumalanpalveluksiin, raamattupiiriin, kerhoihin, retkiin ja muihin tapahtumiin. Seurakunnassa saa myös tukea viittomakielentaitoiselta diakoniatyöntekijältä.
  • Hiippakunnallisesta viittomakielisestä työstä vastaa kuurojenpappi Tiinakaisa Honkasalo ja kuurojentyöstä seurakunnissa kuurojen diakoniatyöntekijä Kristiina Wallenius-Penttilä.
  • Viittomakielinen messu pidetään Tuomiokirkossa kerran kuussa.

Haluatko lukea Liljaa ensimmäisten joukossa?

Uutiskirje ilmestyy kerran kuukaudessa, 11 kertaa vuodessa samaan aikaan painetun lehden kanssa. Uutiskirjeen mukana saat Liljan artikkelit ja uutiset suoraan sähköpostiisi.