Kun haastattelee Turun yliopiston dosentti Timo Vuorisaloa, juttu keskeytyy vähän väliä, kun hän kertoo, että tuolla laulaa satakieli. Tai tikli. Tai mustarastas. Ja että tuo oli fasaanin huuto.
Eikä ihme: Maarian pappilan pihapiirin sirkutus on poikkeuksellisen moninaista – ja on ollut sitä jo 1700-luvun puolivälistä saakka. Silloin pappilassa asui Pietari Kalm, joka oli hyödyn ajan airut: hän toi Suomeen puutarha-aatteen. Sen peruina Maarian pappila oli vehreä keidas, jossa kasvoi marjapensaita ja hedelmäpuita sekä monenmoisia muita kasveja, jotka houkuttivat lintuja – esimerkiksi viherpeippo on perso kirsikoille.
Mutta ennen kaikkea juttu meni niin, että kun hedelmäpuut kukkivat keväällä, hyönteiset tykkäsivät, mikä puolestaan veti paikalle uusia lintulajeja. Tämä taas ei ollut ennen mitenkään itsestään selvää.
– Aiemmin pihapiirit olivat kaljuja – kaikki puu oli otettu polttoaineeksi. Niinpä ajatus sitä, että olisi oikea puutarha pihalla, oli aika sensaatiomainen, Vuorisalo kertoo.
Kalmin ajan linnustosta voidaan tietää päättelemällä siitä, mitä on viljelty ja millaista rakennuskantaa on ollut, ja toisaalta Kalmin lintuhavainnoista, joita julkaistiin lehdissä.
– Kalm ryhtyi kirjaamaan muuttolintujen saapumisia 1700-luvun loppupuolella. Sen ansiosta Suomesta löytyy pisin tällaisten havaintojen sarja maailmassa. Kalm tarkkaili lintuja nimenomaan maatalouden tarpeisiin, jotta tiedettäisiin, milloin olisi syytä ryhtyä kylvötöihin, Vuorisalo kertoo.
Pääskysiin ihmisillä oli lämmin suhde jo tuolloin, ja niille ihan rakennettiin pesäpaikkoja talojen räystäisiin. Myös kottarainen oli jees – se oli kevääntuoja. Sen sijaan varpusesta ei tykätty.
– Ne hakivat olkikatoista pesänrakennusmateriaalia ja söivät jyviä, joten pelättiin siemenviljan puolesta. Oli oikein sanonta, että varpuset ovat kuin kasakat. Nykyään varpuskanta on pienentynyt, mutta tilalle on tullut pikkuvarpunen, eikä oikein tiedetä miksi. Ehkä arkkitehtuuri on nykyään sellaista, ettei varpusille ole pesäkoloja.
Varislinnutkaan eivät muinoin saaneet armoa.
– Niiden pesät hävitettiin, poikkeuksena naakat, jotka pesivät kirkkojen tapuleissa. Ruotsinkielisellä rannikolla tosin harakkaa on arvostettu onnenlintuna. Suomenkielisellä puolella varikset ja muut ovat saaneet olla enemmänkin pahanilmanlintujen maineessa.
Vaikka toisin voisi kuvitella, nykyään Maariankin linnusto on runsaampaa kuin ennen.
– Linnut tykkäävät kolmesta asiasta: ruuasta, hyvästä pesäpaikasta ja siitä, ettei ole petoja. Kaupungeissa nämä toiveet usein täyttyvät. Esimerkiksi sinitiainen, satakieli, mustarastas ja tikli ovat sellaisia, joita ei Kalmin aikaan vielä ollut. Fasaanikin tuli vasta 1962. Selkälokki on uhanalainen saaristossa, mutta Turun keskustassa sillä menee hyvin. Keskustassa on nähty myös lapintiiroja, Vuorisalo kertoo.
Ehkä syynä kaupunkilintujen lisääntymiseen on myös, että nykyään luontoa suvaitaan paremmin kaupungeissa: on viherverkostoja, eikä puistoja voi tuosta vain tuhota, sillä se olisi mainehaitta.