Sormusten vaihtajat miettivät, järjestäisikö häät. Ehkä vain lyhyesti, vaikka ruokatunnilla. Tai näyttävästi, elokuvatyyliin? Papit ovat joustavia: muutama vuosi sitten yksi pariskunta vihittiin kuumailmapallossa. Kirkkona taas on toiminut puun oksaan kiedottu valkea, tuulessa keinuva verho.
Kukaan toinen ei voi sanoa, millaiset häät juuri sinulla ja puolisollasi tulisi olla. Ei sitä kannata kysyä edes meiltä äideiltä tai anopeilta, vaikka tyrkytämme mielellämme neuvoja. Ihana elämän juhla kannattaa suunnitella itse. Turun ja Kaarinan seurakuntien jäsenet saavat kirkon tai seurakuntatilan maksutta käyttöön.
Kirkkohäissä on lopulta kyse siitä, että kaksi ihmistä tahtoo rakastaa toisiaan. Häät on ilon ja luottamuksen juhla. Ja tiedetään: kaikista vihityistä avioliitoista noin puolet päätyy eroon. Ovatko ne vuodet siinä välissä olleet turhia? Tuskinpa.
Miksi perhejuhliin, elämän suuriin merkkipäiviin, tarvitaan kirkkoa ja pappia?
Katariinanseurakunnan papin, Johanna Viirroksen, sanoin: kirkollisissa häissä, kasteessa tai konfirmaatiossa pyydetään siunausta ja rukoillaan hääparin, kastettavan lapsen tai konfirmoitavan nuoren puolesta.
Siunaus ja rukous kantavat meitä, mihin matkamme ikinä kulkeekin. Sydämessään rukoilevat monet paikalle kutsutut läheiset ja ystävät – erityisesti äidit, anopit ja isoäidit. Hyviä elämäsi juhlia tähän kesään!
Tulkoon tie sinua vastaan,
olkoon tuuli aina myötäinen.
Ja kunnes kohdataan,
elämäsi jääköön käsiin Jumalan.
Virsi 979, An Irish Blessing, suomennos Anna-Mari Kaskinen.