Sari Sundvall-Piha

Parisuhteen ristiriidoissa kannattaa hakea apua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, sanoo johtava perheneuvoja Sari Sundvall-Piha.

Perheitä auttamassa jo 80 vuotta

Elämä | 23.04.2024 | Lilja 4/2024

Teksti: Roope Lipasti | Kuva: Timo Jakonen

Yksi kirkon kysytyimmistä työmuodoista, perheneuvonta, täyttää tänä vuonna pyöreitä. Se perustettiin heti sodan jälkeen 1944 auttamaan eroaikeissa olevia pareja. Sillä tiellä ollaan enemmän ja vähemmän edelleen. Pariskuntien vuorovaikutusongelmat, uhkaava ero ja uskottomuus ovat suurimmat syyt, jotka tuovat asiakkaita ammattilaisten pakeille.

Johtava perheneuvoja Sari Sundvall-Piha kertoo, että parisuhteen ristiriidoissa kannattaa hakea apua mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

– Kun tuntuu, etteivät kotikonstit enää riitä keskinäisten asioiden selvittelyssä, kannattaa olla yhteydessä. Meille on valitettavasti aina vähän jonoa, ja ensimmäistä tapaamista joutuu odottamaan ainakin kuukauden, joten sitäkään suuremmalla syyllä ei kannata antaa asioiden kriisiytyä liian pitkälle.

Viime vuonna Turun Perheasiain neuvottelukeskuksessa käytiin yli 4 000 neuvottelua, suurin ryhmä olivat työikäiset parit. Palvelut ovat maksuttomia ja ne on suunnattu Turun ja lähialueiden ihmisille.

Ulkopuolinen näkökulma omaan elämään usein myös auttaa.

– Perheneuvojamme ovat parisuhteiden ristiriitojen selvittämiseen koulutettuja ammattilaisia. Suurin osa on psykoterapeutteja. Perheet kokevat helpottavana, että joku kykenee asettumaan tasapuolisesti kuuntelemaan eri osapuolten kokemuksia ja kysymään kysymyksiä, joissa asioita lähestytään ehkä ihan uudenlaisesta näkökulmasta, Sundvall-Piha sanoo.

Useimmiten asiat myös ratkeavat, ja käyntien jälkeen pari kokee olevansa taas tasapainossa. Mikäli pari päätyy eroon, perheneuvojat auttavat myös siinä, että perheen kaikki osapuolet selviäisivät mahdollisimman ehjinä eteenpäin.

Yleensä neuvonnassa käydään vähintään muutaman kerran, mutta se on tapauskohtaista. Naisia on noin 58 prosenttia kävijöistä. Neuvonnassa käydään myös yksin.

– Sinänsä meillä käy kyllä miehiä enemmän kuin keskimäärin muissa paikoissa. Mies on usein myös se, joka ottaa ensin yhteyttä ja toivoo apua. Mutta saa siis tulla yksinkin, vaikka toki toivomme, että molemmat olisivat mukana heti ensi käynnillä.

Usein parisuhteen solmut aukeavat, mutta toisinaan pari päätyy eroon. Perheneuvojista on apua myös erotilanteissa. Tavoitteena on, että osapuolet selviäisivät mahdollisimman ehjinä eteenpäin.

MITÄ TYKKÄSIT JUTUSTA?

Kiitos, että autat meitä kehittämään lehden sisältöä.